Niinkö sitä omillaan velan kanssa pärjäisi? Lintuniemen talon torpparit ja maanlunastus 1919.

Pekka ja Agatha Niskanen perheineen. 

Lintuniemen tilan torppari Lassi Takkunen ilmoitti haastemies Juho Ollikaisen välityksellä 21.4.1919 tilan isännällä Pekka Niskaselle haluavansa lunastaa hallitsemansa Kaatrontauksen torpan itselleen. Laki lunastuksesta oli astunut voimaan syksyllä 1918, mutta siitä annettiin toimeenpanoasetukset vasta keväällä 1919. Varsinainen lain toimeenpano alkoi vappuna 1919. Lassi Takkunen oli ravakasti liikkeellä.[1]

Yksi syy Takkusen pikaiseen toimintaan voisi olla hänen vuokrasopimuksensa harvinaisen kovat ehdot. Yleensä Pöljällä päivätöitä tehtiin kolme viikkoa vuodessa ja lisäksi jotakin pientä (halkokuorma, aitojen korjausta yms). Lintuniemen ja Kaatronatuksen torpparin sopimuksessa taas oli sovittu 7 viikon ja kolmen päivän vuosityöstä: Yksi viikko toukokuussa, 1 viikko kesäkuussa, 2 viikkoa heinätyössä, 1 viikko elokuussa, 3 päivää perunannostossa ja 1 viikko marraskuussa. Kaikissa Pöljän torpparien sopimuksissa luki ”töihin tultava, kun isäntä käskee”.[2] Takkusen sopimus oli vuodelta 1907, sen oli allekirjoittanut Antti Niskanen. Sopimusta oli vielä jäljellä vuoteen 1932 asti.

Ensimmäinen lunastuskokous pidettiin sitten Lintuniemen talossa 9.9.1919 klo 11. Puhetta johti J.M. Kyyhkynen. Vuokralautakunta oli samalla kutsunut kokoukseen tilan muutkin vuokraajat, torpparit August Mehtosen, Hemmo Hjelmin, Fredrik Korhosen ja Aadolf Hartikaisen sekä mäkitupalainen Taavetti Koistisen. Kaikilla oli vuokrasuhteistaan osoittaa kirjallinen sopimus.

Vasemmalle nousevat Saarismäen rinteet. Mehtoselta oli erikseen kielletty
Saarisen järven rannassa olleen kodan käyttö veden lämmittämiseen.
Kuva Jouni Kiimalainen 2019.

Mehtosen torppa sijaitsi Saarismäessä, vuokrasopimus oli loppumassa v. 1927. Tämä vuokrasopimus oli kuitenkin siirretty vuonna 1913 Hemmo Hjelmille. Koistisen mäkitupa oli Munakassa, sen vuokra-aika oli 50 vuotta alkaen vuodesta 1913. Aadolf Hartikaisen torppa Ludinmäessä (Lutinmäki) oli alun alkaen ollut vuokrattu Eljas Vainikaiselle, mutta useiden siirtojen jälkeen se oli ollut vuodesta 1917 alkaen Hartikaisella. Fredrik Korhosen vuokrasopimus Saarismäessä oli umpeutunut jo yhdeksän vuotta sitten, mutta hän oli hallinnut torppaansa takautuvan asetuksen nojalla (1909 maavuokra-asetus).

Korhosten asuman Saarismäen torpan savupirttissä asuttiin vielä 1960-livun
vaihteessa. Kuva Siilinjärven pitäjäelokuvasta. Kuvaaja Hannes Virsu.

Kaikki paikalla olleet vuokramiehet ilmoittivat, että he haluavat lunastaa vuokra-alueensa omikseen. Tilanne etenikin Takkusen osalta siten, että Pekka Niskanen tarjoutui myymään hänelle vapaakaupalla 20 ha alan rakennuksineen ja muine etuineen 10 000 markalla. Takkunen hyväksyi tilaisuudessa kaupan ja heidän osaltaan asia oli sillä selvä.

Niin tilanomistaja kuin vuokramiehetkin katsoivat, että on syytä panna toimeen lain mukainen vuokra-alueiden järjestely. Se koski tässä tapauksessa Lintuniemeä Pöljä N:ro1 ja Rissalaa Pöljä N:ro4. Vuokralautakunta päätti hakea normaalissa järjestyksessä maaherralta määräystä järjestelyn toimeenpanoon. Eli varsin mutkattomasti asioiden sopiminen näytti siis menevän Lintuniemessä.[3]

Lutinmäen vanha talo.

Torppari sai jo 1919 maksaa päivätyön myös rahana. Osa torppareista, joilla oli pitkät ja edulliset vuokrasopimukset voimassa siirsivät lunastusta pitkäänkin. Pakinoitsija Sasu Punanen kirjoitti suuren laman vuosina, että Pöljän isännät ovat lopultakin oppineet korkolaskun idean.[4] Ehkäpä osa torppareista hoksasi asian jo 1920-luvun vaihteessa. Valtion lunastuslainan korko oli 6%. Myöhäisin torpan lunastus, jonka Pöljän talojen dokumenteista löytänyt on vuodelta 1938.[5]

Lassi Takkunen lunasti tilansa. Valtio antoi lunastuslainaa 8829 mk ja Takkusen itsensä maksettavaksi jäi 1703 mk. Hän esiintyi vuoden 1924 taksoituslautakunnan pöytäkirjassa talollisena. Sen sijaan kaikki muut lunastusta halunneet ovat vielä torppareita vuonna 1923. Taavetti Koistista tituleerataan ”vuokrapalstatilalliseksi”.[6] Mehtonen mainitaan palstatilallisena vuonna 1925 taksoituslautakunnan pöytäkirjassa.[7] Lunastus on siis tapahtunut.

Vielä 1926 Siilinjärven vuokralautakunta kielsi torppari Fredrik Korhosen pyynnöstä Niskasia suorittamasta hakkuita Saarismäessä alueella, mistä lunastuksessa oli arvioitu tulevan Korhoselle metsää. Paavo Niskanen allekirjoitti kokouksessa lupauksen, ettei hakkuita tehdä.[8] Metsien hakkuut lunastusuhan alla olevista maista olivat yleisiä valituksen aiheita lehdissä 1920-luvun alussa.[9]

Torppareita ja mäkitupalaisia kyllä kiinnosti maiden lunastaminen, mutta moni ei halunnut ottaa lainaa, jos vanhalla vuokrasopimuksella pystyi jatkamaan entisellään. Rahapulassaan isännät saattoivat jopa painostaa torppareita lunastamaan maansa. Savolainen vitkuttelu ja venkoilu onnistui kuitenkin vain niiltä, joilla vuokrasopimus oli voimassa. Lunastaminen arvelutti monia, sillä pientilallisen arki ei ollut taloudellisesti helppo. Velkaa piti lyhentää, mutta tilat olivat pieniä ja investointeja olisi pitänyt uskaltaa tehdä heti lisää.

Maaningan kunnan taksoituslautakunnan pöytäkirjoista voi hiukan arvioida kyläläisten tuloja ja veronmaksukykyä. Alimmassa tuloluokassa ansaittiin 250-500 mk vuodessa. Tähän ryhmään kuuluivat erityisesti yksinäiset naiset ja piiat. Miesten köyhin ryhmä anasaitsi 700-1000mk vuodessa. Torppareiden tulot liikkuivat 2000-5000 mk välillä. Monilla talollisillakin tulot kunnallisverotuksessa jäivät yllättävän alas.

Kylän kansakoulunopettajien (Hilda Reinikainen, Elisabet Laitinen, myöh. Elsa Väänänen) vuosituloiksi oli merkitty yli 16 000 mk. Tällä he asettuivat ehdottomasti kylän vauraaseen ryhmään talollisten rinnalle. Kunnallisverotuksessa isännät arvioivat toisilleen veroja, joten ihan tarkkaa kuvaa taksoitus ei varmasti anna. Kylän vaurain talo näyttäisi olleen Erik Niskasen talo Mikalla, hänen tuloikseen oli saatu 49080 mk.

Stina Korhonen eli elämänsä loppuun asti
Saarismäen savutuvassa.

Torppariaiheen aiemmat tekstit:
Torpparivapautuksen vaikutus Pöljällä
Katkera riita Riuttaniemestä
Ei tule vaivatta vapaus

---

[1] Maaningan vuokralautakunnan pöytäkirjat 1919, 9.9.1919. Maaningan kunnanarkisto (Kuopio).

[2] sama

[3] Maaningan vuokralautakunnan pöytäkirjat 1919, 9.9.1919.

[4] Hajamietteitä Pöljältä http://airaroivainen.blogspot.com/2018/08/sasu-punanen-lapuan-liikeen-hampaissa.html

[5] Kauppakirja näytetty kirjoittajalle.

[6] Maaningan kunnan taksoituslautakunnan pöytäkirja 1924 vuoden 1923 tuloista. Maaningan kunnan arkisto (Kuopio).

[7] Siilinjärven taksoituslautakunnan pöytäkirja 1925. Siilinjärven kunnanarkisto.

[8] Siilinjärven kunnan vuokralautakunnan pöytäkirjat

[9] Savo 6.4.1921 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1462367/articles/78376775