Torpparivapautuksen 1918 vaikutukset Pöljällä ja lähiseudulla

Pöljän kotiseutumuseon savutupa 2019. Kuva Jouni Kiimalainen.

Katkeran sisällissodan jälkeen eduskunta sääti jo syksyllä 1918 pitkään valmistellun lain torppareiden ja mäkitupalaisten oikeudesta lunastaa vuokra-alueensa omaksi. Lakia täydennettiin vielä vuoden 1919 eduskuntavaalien jälkeen siten, että se koski myös lampuoteja. Lain täytäntöönpano alkoi 1.1. 1919.

Torppareiden ja muiden maaseudun maattomien tilanne oli nähty keskeisenä sosiaalisena ongelmana jo 1800-luvun loppupuolella. Vuoden 1906 eduskuntauudistuksen jälkeen SDP nosti torpparien vaatimukset lainsäädännön keskiöön. Mitä enemmän torppien lunastamisesta tai vuokra-aikojen pidentämisestä puhuttiin, sitä haluttomampia maanomistajat olivat sopimuksia jatkamaan. Lisäksi metsien arvon nousu ja siirtyminen karjatalouteen nostivat vuokramaan arvoa isäntien silmissä. Torpat ja lampuotitilat haluttiin yhä useammin palauttaa päätilan yhteyteen.

Vuonna 1909 eduskunta sääti lain, jolla turvattiin vuosina 1909-1916 päättyvien vuokrasopimusten jatkuminen, näin estettiin joukkohäädöt. Lakia säädettäessä oletettiin, että torpparikysymys olisi jo 1916 ratkaistu.[1] Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan häätöjen antaminen aloitettiin Pöljälläkin vuodesta 1916.[2] Nämä häädöt kuitenkin kiellettiin jatkamalla asetuksella umpeutuvia vuokrasopimuksia vuoteen 1922.[3]

Vuokrajärjestelmän purkaminen tarkoitti kajoamista yksityiseen sopimusvapauteen/ yksityiseen omistusoikeuteen. Isännät kokivat helposti oikeuksiaan loukatun ja vuokralaiset taas muistivat jokaisen kuokaniskun raivaamiinsa maihin. Kuinka torppareiden, mäkitupalaisten ja lampuotien itsenäistyminen Pöljällä ja lähiseudulla kehittyi? Käyn tässä ja seuraavissa postauksissa yksityistapausten kautta läpi lunastusprosessia, joka jatkui toiseen maailmansotaan saakka.

Joel Julkusen palstatilan synty 1933

Riitaniitty, josta Joel Julkusella oli osuus Pualpuroon asti.

Lunastusprosessi eteni siten, että torppari tai mäkitupalainen, joka halusi lunastaa maansa teki siitä lunastusisilmoituksen vuokranantajalle (maanomistajalle). Joel Julkunen toimitti tiedon 14.4. 1933 Toivo Rytköselle. Joel Julkusen torppa sijaitsi Pöljä N:ro 9 mailla. Tilaa omistivat omalta osaltaan myös A.J. Ihalainen, Kusti Roivainen ja Niko Kärkkäinen.[4]

Maanlunastajan tuli myös ilmoittaa aikeistaan kunnan vuokralautakunnalle, joka sitten kutsui asianomaiset kokoukseen maanlunastusta pyytäneen henkilön kotiin. Kokous pidettiin Joel Julkisen hallinnassa olevalla Jokimökillä 20.5.1933. Vuokralautakunnan jäseniä olivat Janne Holopainen (pj.), Juho Voutilainen ja Janne Savolainen. Kaikki asianasianosaiset olivat paikalla.[5] Kokoukset pidettiin aina maanlunastusta vaatineen vuokralaisen kodissa. Voisi ajatella, että tilanne oli siten vuokralaiselle turvallisempi ja tasa-arvoisempi kuin isännän kamari.

Julkunen uudisti vaatimuksensa ja ilmoitti suorittavansa tilan hinnan valtion välityksellä. Valtio maksoi lunastushinnan maanomistajille ja vuokralainen lyhensi velkaa valtiolle. Torppari oli hallinnut maitaan suullisella sopimuksella vuodesta 1914. Torppaan kuului hänen mukaansa talon ympärillä olevat pellot (aidatut), Riitaniitty Pualpuron rajaan, vuokraajalla on ollut oikeus ottaa polttopuu tilan mailta. Rakennukset olivat maanomistajan rakentamat. Vuokrana on ollut viisi viikkoa työtä taloon.

Pitkänjoen koski 2017 kuvattuna.

Niko Kärkkäinen luonnehti Joel Julkusta muonamieheksi, talon asunnossa asuvaksi työmieheksi, jota lunastusoikeus ei koske. Ihalainen taas totesi, että Julkusen mailla on koski, johon voisi laittaa teollisuuslaitoksen. Liian arvokas luovutettavaksi siis. Lisäksi Kusti Roivainen totesi mökin viljelyalan olevan reippaasti alle 2 ha, jolloin elinkelpoisen tilan erottaminen ei ole edes mahdollista. Samoin hän totesi, että tilat, joihin lunastus kohdistuu ovat pientiloja, joista ei ole järkevää maita ottaa.

Lopuksi Toivo Rytkönen sanoi, että jos maata on pakko antaa lunastukseen, niin ei ainakaan Julkusen vaatimalta paikalta.

Puheenvuorojen jälkeen lautakunta jäi päättämään asiasta ja osalliset poistuivat ulos. Välipäätöksessään lautakunta katsoi Julkusella olevan vuoden 1918 lain mukainen lunastusoikeus vuokra-alueeseen. Viljeltyä maata todettiin olevan 2 ha. Koska tilalla N:ro 9 oli juuri tuolloin menossa lohkominen, niin varsinainen lunastusalueen lohkominen siirrettiin tähän toimitukseen, jolloin pinta-ala ja hinta myös määrätään. Niinpä torppari Joel Julkusesta oli tullut palstatilallinen, pienviljelijä Hoikille.[6]

Joel Julkunen vasemalla kuistilla perheensä kanssa vuonna 1941. Jokimökin
tontille oli nyt rakennettu uusi talo.

Vuokralautakunnan päätöksistä oli mahdollista valittaa kihlakunnanoikeuteen tai maaoikeuteen. Tästä päätöksestä ei ilmeisesti valitettu, Joelin torppa ja talo kuuluivat Hoikin kylän maisemaan aina Erkki-pojan sairastumiseen ja poismuuttoon asti 1990-luvulle. Sanottiinpa Hoikin kylää halkovan tien jyrkkää mutkaakin pitkään ”Joelin mutkaksi”.

Joelin mutkassa Harri Roivainen 1970-luvulla.
 Pojan kohdalta lähtee tie vasemmalle
"Joelin Erkin mökille".
Kuva Anja Roivainen.

---

[1] Rasila, Torpparikysymyksen ratkaisuvaihe, Suomen torpparikysymys vuosina 1909-1918, 44

[2] Torpparina Pöljällä http://airaroivainen.blogspot.com/2015/02/torpparina-poljalla-kiviset-pellot.html

[3] Rasila, 19-22

[4] Siilinjärven vuokralautakunta, saapuneet kirjeet 1924-48, III5 Ea:1. Kunnanarkisto

[5] Siilinjärven kunnan vuokralautakunnan lunastusasian pöytäkirja 1926-1938. Kunnanarkisto.

[6] sama