Sananen Pöljän kylän väestöstä ja kylän sosiaalisista oloista vuonna 1864

Lintuniemen, vuonna 1864 Knuutilan riihi ja Kuopio-Iisalmi tie.
Kuva Jouni Kiimalainen.

Savolaisten ja siten myös pöljäläisten elämän olosuhteita määritti vielä 1800-luvulla varsin vahvasti luonto. Vuodentulo riippui hyvin pitkälti siitä, millainen oli kasvukauden sää. Katovuosien kanssa oli opittu jotenkin sompailemaan. Kylvettiin syksyllä ruis, jos se ei talvehtinut hyvin, lisättiin ohrankylvöä keväällä. Jos pelto petti, antoi kaski leivän.

Vuosi 1864 oli Kuopion läänissä tavanomainen satonsa puolesta, ruissato suorastaan hyvä.[1] Maaningalta kuitenkin valitettiin, että viljat menevät nyt aiempien vuosien velkojen maksuun.[2] 1860-luvun alussa esimerkiksi vuosi 1862 oli ollut huono satovuosi. Aikalaiset eivät voineet tietää, että kaukana Afrikassa vuonna 1861 tapahtunut tulivuoren purkaus vaikutti täälläkin. Ilmakehään joutunut tuhka viilensi ilmastoa.[3] Muutenkin elettiin ns. pikkujääkauden aikaa, jolloin lämpö ei tahtonut riittää viljelyyn.

Aittoja Pöljän kotiseutumuseolla.

Pöljän kylällä oli vuoden 1864 henkikirjan mukaan asukkaita 412.[4] Seuraavana vuonna väkiluku oli 434.[5] Vertailun vuoksi kerrottakoon, että vuonna 1900 väkiluku oli 762.

Vuonna 1864 Pöljällä syntyi elävänä 15 lasta. David Kejoselle ja Maria Räsäselle syntyi jopa kaksoset, Adam ja Stina. Aviolasten joukossa oli myös yksi avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi, kun Loviisa Julkuselle syntyi poika August. Loviisa Kauppisen lapsi syntyi kuolleena. Äidit olivat usein työn ja heikon ravinnon heikentämiä, sikiökuolleisuutta oli jonkin verran.[6] Lapsia syntyi paljon, mutta samaan aikaan lapsikuolleisuus oli myös varsin korkea. Kun Savossa kuoli vuonna 1864 kaiken kaikkiaan 4317 ihmistä, niin heistä 1959 oli alle 15-vuotiaita (45,3%).[7]

Pöljällä kuoli 12 ihmistä tarkasteluvuonna. Heistä A. Väänänen kuoli 8kk ikäisenä punatautiin, 6-vuotias Wilhelmiina Väänänen pistokseen (keuhkokuume), Johan Väänänen 8 kk luumätään, Maria Savolainen 4 ½ kk ikäisenä kouristukseen, äiti tukahdutti nukkuessaan 1 kk ikäisen Adam Vainikaisen ja Agatha Trumpet kuoli mahavaivoihin 8 ½ kk ikäisenä. Lisäksi oli edellä mainittu kuolleena syntynyt lapsi. Ripulit, kuumesairaudet ja rokot riehuivat joinakin vuosina valtoimenaan kylillä. Muut kuolleet olivat vanhuksia.

Kristiina Lyytikäinen kuoli 66-vuotiaana keuhkokuumeeseen, Wenla Tervonen 70-vuotiaana vesipöhöön, Maria Lyytikäinen 66-vuotiaana keuhkokuumeeseen, Maria Halonen 66-vuotiaana kuumeeseen ja Adam Raatikainen 66-vuotiaana halvaukseen.[8] Pöljällä ei liikkunut vuonna 1864 mitään erityistä epidemiaa.

Kylällä oli 22 tilallista ja 9 torpparia, räätäli Aaron Knuutinen ja suutari Petter Trumpet. Kaikki saivat elantonsa maasta eikä kylä kaikille tarjonnut edes kohtuullista eloa. Pöljäläisetkin olivat huomanneet, että muualla voisi olla paremmin. Maaningalta muutti toisiin pitäjiin 145 henkilöä vuonna 1864, pöljäläisiä muuttokirjan ottajia oli 15. Peräti yhdeksän heistä suuntasi tiensä Kuopioon, yksi Viipuriin ja loput lähikuntiin. Kaikki muuttajat olivat piikoja tai renkejä yksin tai perheineen.[9]

Pöljän kotiseutumuseolta.
Kuva Jouni Kiimalainen.

Muuttajat tarvitsivat seurakunnalta muuttokirjan, sillä liikkuminen ei ollut täysin vapaata tuolloin. Seurakunnilla oli mahdollisuus kieltäytyä vastaanottamasta sellaisia tulijoita, joilla ei ollut keinoja elättää itseään tai joilla oli huomattavia tahroja maineessaan.[10]

Piika Maria Wilhelmiina Wäänänen (Pöljä n:ro 21) halusi muuttaa Kuopioon. Hän kävi hakemassa 4.11. 1864 vapaaviikollaan muuttokirjan kirkkoherralta. Siinä todettiin, että hän ”lukee kirjaa selvästi, ulkoa samoin katekismuksen selityksiä, on ollut ripillä ja ehtoollisella ja kinkereillä tavallisesti: avioliittoon vapaa, käytökseltään nuhteeton, rokotettu ja ilman ruumiin erheitä.” Nyt uusi työnantaja saattoi palkata Maria Wilhelmiinan huoletta. Muuttokirjaa hakiessaan hän oli 18-vuotias.

Höyrylaivaliikenne oli aloitettu Kuopion ja Maaningan välillä[11], lennätinyhteyttä alettiin rakentaa Kuopion ja Viipurin välille,[12] Kuopion maanviljelysseura koetti valistaa rahvasta tehokkaampaan maanviljelyyn, Jännevirran Rissasille oli ostettu petroolilamppu (Tapio 23.1.1864) ja malminetsijät liikkuivat Pöljän kylällä. Vaikka malminetsijäryhmämme tulikin varsin syrjäiselle läänin kolkalle kesällä 1864, niin ei täällä täysin umpiossa eletty.

Markkinamatkat, rahdinajot ja työn perässä liikkuminen toivat tietoa ja laajempia näkökulmia Pöljällekin. Kuopion -Iisalmen tie halkoi kylää ja helpotti liikkeelle lähtöä.

Kuopijoon!

Valitettavasti mitkään uudistukset eivät ehtineet estämään vuoden 1868 väestökatastrofia Suomessa ja Savossa. Pöljän osalta olen kirjoittanut aiheesta tässä blogissa Surkeutta, vaivaa ja valitusta. Kuolleisuutta ja kuolinsyitä Pöljällä vuonna 1918 ja 1920-luvun alussa olen käsitellyt tässä. 

---

[1] Jussila & Rantanen, Nälkävuodet 1867-68, 47

[2] Tapio 13.2.1864 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/441779/articles/2907668

[3] Jussila & Rantanen, Nälkävuodet 1867-68, 46

[4] Kuopion läänin henkikirjat, Maaninka 1864 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=479606

[5] Kuopion läänin henkikirjat, Maaninka 1865 http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=479606

[6] Wirilander, Savon historia III, Savo kaskisavujen kautena, 57-58

[7] sama, 55

[8] Maaningan kirkonkirjat, kuolleet 1864.

[9] Maaningan kirkonkirjat, ulosmuuttaneet 1864.

[10] Nenonen & Keskinen, leipä taivalten takana – liikkuminen 1800-luvun alun Suomessa

    http://www.ennenjanyt.net/2016/12/leipa-taivalten-takana-liikkuminen-1800-luvun-alun-suomessa/

[11] Tapio 9.7.1864 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/441776/articles/3222616

[12] Tapio 2.7.1864 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/441785/articles/3222617

Kuopion ryöstöjen jälkipyykki - työväenliikkeen musta hetki Savossa 1908

Kuopion työväenyhdistyksen talo. Kuva Victor Barsokevitsch.
Kuopion museo.

Syksyllä 1907 tehtyjen ryöstöjen vyyhti alkoi aueta, kun Viipurin poliisi sai ilmiantajalta tietoa Kuopion työläisaktivistisolun toiminnasta ja siinä vaikuttavista henkilöistä. Ensimmäiset pidätykset tehtiin marraskuun alussa ja oikeutta alettiin istua. Aluksi istunnot olivat Kuopin vankilassa, mutta sittemmin ne siirrettiin kaupungintalolle. Syytettyjen asianajajana toimi Antti Mäkelin.

Antti Mäkelin. Teoksesta Tuomisto, Aikain myrskyssä.

Syyttäjällä oli alusta asti varsin pitävä tieto tekijöistä. Kalle Pohjolainen murtui pidätysaikana ja tunnisti osallisuutensa tekoon. Hän myös nimesi muut osalliset. Kalle Pohjolaisen veli Mikko todisti myös veljensä osallisuuden ryöstöihin.[1] Mäkelin pyysi Pohjolaisen mielentilan tutkimusta ja todistuksen mitätöintiä.[2]

Varsin pian tekijät alkoivat kertoa omasta osuudestaan ja syytellä toisiaan. Välillä syytettiin myös Voimaliittoa, joka oli ”opettanut työläiset pankkien ryöstöihin”. Myös viipurilaiset työläisaktivistit yritettiin syyllistää teoista. Ennen pitkää katseet kääntyivät myös SDP:n piirin toimijoihin ja Savon Työmieheen. Piirin sihteeri Vilho Boman oli pidätettynä. Savon Työmiehen päätoimittaja J.A. Mustonen taas oli kadonnut. Hän oli pyytänyt jo marraskuussa vapautuksen toimestaan ja matkustanut paikkakunnalta.[3]

Kuopion piirisihteeri Vilho Boman. Kuva teoksesta
Tuomisto, Aikain myrskyssä.

Rahojen kohtalo jäi avoimeksi. Ryöstösaaliista saatiin takaisin murto-osa. Näitä ”pakkolunastuksia” toimeenpantiin vallankumouksellisen toiminnan tukemiseksi. Agitaattoreille maksettiin palkkaa, maksettiin lentolehtisten painamisesta, tuettiin vankilaan joutuneiden omaisia, hankittiin aseita ja räjähteitä yms.

Matti Turkia. Museovirasto.

Joulukuussa 1907 SDP:n puoluesihteeri Matti Turkia tuli Kuopioon selvittelemään tilannetta. Hän olikin oikea ihminen siihen, sillä hänellä oli taustaa työläisaktivistina. Virallisesti SDP sanoutui irti[4] kaikesta terroristisesta toiminnasta,[5] mutta Kuopiossa tämä suoran toiminnan linja oli Mustosen välittämänä aivan puolueen ytimessä. Kaikki miehet olivat tuttuja toimijoita Kuopion työväen riennoissa.

Viipurin hovioikeus vahvisti syksyllä 1908 tuomiot. Heikki Kokkonen sai 12 v. ja Jafet Raatikainen 10 v. kuritushuonetta, heidät katsottiin ryhmän johtajiksi, Erkki Juho Pitkänen 9 v., Aaro Wartiainen 6 v., Johan Emil Kosunen, Kalle Pohjolainen ja Pekka Voutilainen kukin 5 v. ja Pekka Savolainen 3 v. 6 kk kuritushuonetta. Pitkäsen veljeksistä nuorempi, ryöstön aikaan vasta 18-vuotias Aatu Pitkänen tuomittiin 2 v. vankeuteen. Lisäksi Karhonsaaren osuuskaupan johtaja Taavetti Hiekkaniemi sai 3 kk tuomion avunannosta. Vilho Boman selvisi sakoilla.

Koplan aatteellinen innoittaja J.A. Mustonen livahti Amerikkaan, josta ei koskaan palannut Suomeen. Mustonen lienee ottanut suurimman osan rahoista matkaansa. Hän hämmensi vielä SDP:n rivejä julkaisemalla tapahtumista oman näkemyksensä kirjan muodossa 1909.[6] Kirjassa hän  pyrki osoittamaan, että ryöstöt olivat puolueen salaista toimintaa, jolla oli puolueen tuki.[7]

Kalle Pitkänen kirjoitti ja kirjapaino Sanan Valta Kuopiossa julkaisi vuonna 1910 runon ryöstöistä. ”Piili täällä pieni kopla paikkakunnan pahennussa, puolueensa pilaajana. Jost on saanunna sanoa, lehdet leukansa avata, sanomalla syyttömille. Miehiä ol kymmenkunta jotka rupes johtamaan, jotka saivat miehet nuoret tuohon tietoon taipumaan.”[8]

Ryöstön tekijät olivat noin 20-vuotiaita työläismiehiä. Pitkäsen veljekset olivat kotoisin Nilsiästä, Aatu oli syntynyt Koivumäessä ja Erkki Sänkimäessä. Perhe muutti Nilsiästä ensin Kuopion maalaiskuntaan ja vuonna 1902 Kuopioon. Pekka Savolainen oli syntyisin Leppävirran Kotasalmelta. Muut olivat syntyneet Kuopiossa.

Jälkisanat

Erkki Juho Pitkänen vapautui vankilasta vuonna 1915. Hän liittyi vuonna 1918 Kuopion punakaartiin ja osallistui aseellisesti kapinaan. Tästä hänelle tuomittiin valtiorikosoikeudessa 12 vuotta vankeutta, eikä valtiorikosylioikeus tuomiota lyhentänyt. Hänen 18-vuotiaan veljensä Aatu Pitkäsen ryöstöt johdattivat pitkään vankilakierteeseen. Istuttuaan tuomionsa ryöstöistä hän joutui jo 1911 vankilaan tapon yrityksestä, tuomio oli 5 v 6 kk. Pian kärsittyään tämän tuomion hän sai 2 vuotta vankeutta kiristyksestä.[9]

Aatu Pitkänen vapautui Turun kuritushuoneelta 7.4. 1918.[10] Samana päivänä hän liittyi punakaartiin, osallistui taisteluihin ainakin Kirkkonummella ja antautui saksalaisille Helsingissä 12.4.1918. Vankilavuodet olivat jättäneet jälkensä Aatu Pitkäseen, oikeuden asiakirjojen liitteistä välittyy kuva tasapainottomasta, osin harhaisesta mielestä.[11] Tällä kertaa tuomiona oli kaksi vuotta kuritushuonetta.

Aihetta on aiemmin käsitelty tässä blogissa Elämää kuin villissä lännessä -Kuopion ryöstöt 1907.

Kiitos Kaija Kainulainen Nilsiä -tiedoista.

---

[1] Pohjois-Savo 2.12.1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683737/articles/3159689

[2] Pohjois-Savo 23.12.1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683737/articles/3159689

[3] Itä-Hämeen Raivaaja 26.11.1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/634940/articles/3209649

[4] Savon Työmies 7.9.1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/693665/articles/1552601

[5] Kujala, Venäjän hallitus ja Suomen työväenliike 1899-1905.

[6] Mustonen, Salat julki. Kumouksellisten ja rauhallisen kehityksen sosialistien keskinäiset välit, viime aikaiset pyrkimykset ja toimintatavat Suomessa, Hämeenlinna 1909.

 [7] Mustonen, 11

[8] Pitkänen, Runo Haapaniemen ja Karhonsaaren ryöstöstä, joka tapahtui w. 1907. Kuopio 1910.

[9] Valtiorikosylioikeuden asiakirjat http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=231145

[10] Valtiorikosylioikeuden asiakirjat http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=231148

[11] Valtiorikosoikeuden asiakirjat http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=231160

Elämää kuin villissä lännessä – Kuopion ryöstöt 1907

Syksyllä 1907 kuopiolaisia järkytti ja kiehtoi keskellä kirkasta päivää tapahtuneet Haapaniemen rullatehtaan ja Karhonsaaren sahan kassanhoitajajien ryöstöt. Molempien tekojen takana oli noin kymmenen hengen työläisaktivistiryhmä, joka perusteli tekojaan poliittisilla motiiveilla. Keitä tekijät olivat ja millä ryöstöjä perusteltiin?

Haapaniemen tehtaat. Victor Barsokevitsch, Kuopion museo.

Ensimmäinen ryöstö tapahtui lauantaina 10.8. 1907. Haapaniemen rullatehtaan kassanhoitaja Hellmer oli hevoskyydillä matkalla kaupungista tehtaalle maksamaan työläisten palkkoja. Rahoja hän kuljetti nahkaisessa rahapussissa. Lähellä tehdasta kolme naamioitua miestä hyppäsi lepikosta tielle, yksi otti hevosen suitsista kiinni, toinen uhaksi ajuri Aapeli Nygreniä aseella ja kolmas komensi Hellmeriä nostamaan kädet ylös. Tilanne oli nopeasti ohi, yksi miehistä sieppasi Helmerin ojentaman rahapussin ja ryöstäjät pakenivat metsään.[1]

Hellmer jatkoi matkaansa tehtaalle, josta hän soitti kaupunkiin poliisille. Ryöstö oli tapahtunut noin klo 16.15. Poliisit löysivät tien varren lepikosta puoliksi juodun punssipullon ja sanomalehtiä. Miehet olivat saaneet saaliikseen noin 3000 markkaa[2]. Palkkapussissa oli ollut tavallista vähemmän rahaa, koska palkkoja oli maksettu jo etukäteen.

Tapahtumalla oli useita silminnäkijöitä, mutta he eivät uskaltaneet puuttua aseistautuneiden miesten toimiin. Vahakankaiset harmaat naamiot peittivät miesten koko ylävartalon, silmien ja suun seutuvilla oli aukot. Selvästikin ryöstäjät tunsivat paikalliset olot ja tekoa oli huolellisesti valmisteltu. Kaupunkia ympäröi vielä tuolloin sankat metsäalueet, jonne oli helppo kadota.

Ryöstön poliittisesta luonteesta alkoi pian liikkua huhuja, johon Savon Työmiehen päätoimittaja J.A. Mustonen reagoi yllättävän rajusti. Kuopion torille kutsuttiin koolle mielenosoitus 19.8., jossa Mustonen syytti ennen kuulumattomalla tavalla kaupungin ja läänin ylimpiä virkamiehiä syyllisisiksi tai vähintäänkin avustajiksi ryöstöön. Hän väitti ryöstön olevan porvarillinen provokaatio, jolla koetetaan mustamaalata työväenliikettä[3].

Suutari Heikki Kokkonen kirjoitti ryöstöistä mielipidekirjoituksen Savon Työmieheen . Siinä hän syytti porvareita tekopyhyydestä, kun he väittivät ryöstöä sosialistien tekemäksi.[4] Nilsiän Niinimäessä vuonna 1870 syntynyt suutari Kokkonen oli Kuopiossa varsin tunnettu työväenvaikuttaja. Hän oli ollut mm. Kuopion suurlakkokomitean jäsen vuonna 1905.

Kuopion suurlakkokomitea 1905. Heikki Kokkonen kolmannessa rivissä
äärimmäisenä oikealla. Victor Barsokevitsch, Kuopion museo.

Mustosen puheiden taustalla oli aktiivisen vastarinnan perintö. Suomessa oli vuodesta 1901 toiminut aktiivista vastarintaa harjoittavia salaisia järjestöjä. Porvarillisella puolella vastarintaa organisoi Kagaali ja työväenpuolueen liepeillä toimi Proletaarikomitea. Nämä järjestöt toimivat pitkään myös yhdessä. Kagaali rahoitti työläisaktivistien toimintaa, koska heillä oli parempi ote maaseudun työväestöön.[5]

Työläisaktivisti P.J. Mömmö toimi Kuopion
ympäristössä kutsuntalakkoagitaattorina 1903-1904.
Hänet valittiin SDP:n edustajana eduskuntaan  Kuopion
läntisestä vaalipiiristä 1907.

Asevelvollisuuslain vastustaminen yhdisti, vaikka aatteellisesti oltiinkin eri puolilla. Esimerkiksi Kuopiossa työläisaktivisti P.J. Mömmö kiersi agitoimassa kutsuntoja vastaan. Kuopioon perustetussa Woimaliiton alaosastossa oli myös työläisjäseniä kuten faktori Robert Valkonen ja edellä mainittu suutari Heikki Kokkonen. (Tuomisto, Aikain myrskyssä, s. 102)

Suurlakon jälkeen 1905 porvarillisten ja työväenliikkeen yhteistyö alkoi säröillä. SDP lakkautti suurlakon aikana perustetut punakaartit 1906 ja sanoutui virallisesti irti terroristisesta toiminnasta. Silti työväenliikkeen liepeille jäi varsin vahvoja anarkismista ja terrorismista vaikutteita saaneita salaisia soluja. Kuopion porvarilliset aktivistit tiesivät elokuussa 1907, ettei ryöstö ollut heidän tekosijaan. Pian alkoikin porvarillisissa lehdissä levitä huhuja ryöstön liittymisestä työläisaktivismiin.

Taas ryöstö Kuopiossa!

Haapaniemen ryöstön tutkimuksissa ei oltu juuri edetty, kun tapahtui yhtä röyhkeä ryöstö Karhonsaaressa. Tiistainen 8.10. iltapäivällä oli kasööri Hultenberg tuomassa palkkarahoja sahalle, kun matkalla kaksi naamioitua miestä aseella uhaten riistivät raha-arkun ja pakenivat kohti rantaa.

Sahanhoitaja Johansson ja jotkut työmiehet aloittivat takaa-ajon. Johanssonilla oli ase, samoin kuin ryöstäjilläkin. Molemmat osapuolet ampuivat toisiaan takaa-ajon yhteydessä. Ryöstäjät nousivat rannassa soutuveneeseen ja pakenivat sillä. Sahan satamassa oli kaksi pientä höyrylaivaa valmiina lähtöön, joten niillä päästiin soutajien perään nopeasti. Sahanhoitaja Johansson pudotti kuitenkin aseensa ammukset veteen, joten ryöstäjien ammuskeluun ei pystytty vastaamaan.

Höyrylaiva oli saavuttamassa soutajat, mutta ryöstäjien ampuivat höyrylaivan koneenkäyttäjää, jolloin sen täytyi luopua takaa-ajosta. Toinen höyrylaivoista ei uskaltanut mennä ihan liki soutajia, koska veneestä ammuttiin. Pakenijat hävisivät Potkunsaareen. Siellä heitä odotti toinen vene ja soutaja. Ryöstäjät livahtivat takaa-ajajiltaan Kallansiltojen ali Puijonsaveen. Taas metsä nielaisi rosvot suojiinsa.

Tieto Karhonsaaren ryöstöstä tuli kaupunkiin vasta kello 18.30, sillä puhelinlinja saaresta kaupunkiin oli katkaistu.[6] Tällä kertaa rosvojen saaliiksi oli jäänyt noin 5300 markkaa.[7]

Ryöstöjen tutkinta ei edennyt. Savon Työmiehen päätoimittaja Mustonen joutui kylläkin oikeuteen elokuisista puheistaan. Hän sai 6 kk vankeutta virkamiesten kunnianloukkauksesta.[8]

Varsinainen ryöväysjuttu alkoi purkautua Viipurista saadun ilmiannon avulla marraskuun alussa 1907.[9] Eräs aiemmin Kuopiossa oleskellut viipurilainen työmies Tuovinen oli humalassa paljastanut Viipurin työväentalon kahvilassa tietävänsä Kuopion ryöstäjien nimet. Seuralainen ilmiantoi Tuovisen, joka Viipurin poliisin kuulusteluissa kertoi kaiken tietämänsä Kuopion työläisaktivistisolusta.[10]

Niinpä Savon Työmies tiesi pian kertoa, että kaupunkiin on tullut kymmeniä poliiseja Helsingistä ja Viipurista. Oli tehty kotietsintöjä joidenkin työväen aktiivien asunnoissa. Erkki Juho Pitkänen, Juho Pekka Savolainen, Johan Erik Kosunen ja Kalle Pohjolainen oli pidätetty.[11]

Tämän jälkeen molemmat ryöstöt ratkesivat nopeasti. Ratkaisevaa oli lopulta se, että puuseppä Kalle Pohjolainen tuli tunnontuskiin ja tunnusti osallistuneensa Haapaniemen ryöstöön. Hän myös nimesi kauppa-apulainen Kalle Kosusen ja työmies Erkki Pitkäsen rikoskumppaneikseen. Miehet olivat juosseet metsiä pitkin Savilahden rantaan, jossa Aaro Wartiainen odotti heitä veneen kanssa. Sieltä soudettiin Neulaniemeen ja piilotettiin rahat Neulamäen rinteille.

Savilahti. Victor Barsokevitsch, Kuopion museo.

Karhonsaaren sahan kassan taas veivät Erkki Pitkänen ja työmies Pekka Voutilainen, soutajana heitä avusti Aaro Wartiainen.[12] Rahat oli uskaliaasti piilotettu Potkunsaareen, josta ne myöhemmin käytiin hakemassa.

Ryöstöä käsiteltiin oikeudessa vuoden päivät. Kysymys oli äärimmäisen kiusallinen SDP:lle ja sen toimijoille Kuopion alueella. Työväenliikkeen menestys kevään 1907 vaaleissa oli haihtumassa, kun yhä uusia työväenliikkeen aktiiveja yhdistettiin aiheellisesti tai aiheettomasti ryöstöihin.

Ryöstöjen jälkipuinnista myöhemmin lisää.

---

[1] Kajaanin lehti 14.8.1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/642478/articles/3159688

[2] Rahamuseon rahanarvolaskurin mukaan summa olisi nykyrahassa 12 500€.

[3] Pohjois-Savo 7.10. 1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683713/articles/3160664

[4] Savon Työmies 27.8. 1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/693660/articles/3159690

[5] Kujala, Venäjän hallitus ja Suomen työväenliike 1899-1905, s. 219

[6] Pohjois-Savo 9.10.1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683714/articles/3160670

[7] Otava 10.6.1908 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/735425/articles/3161634

[8] Pohjois-Savo 7.10.1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/683713/articles/3160664

[9] Otava 5.11.1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/674591/articles/3160667

[10] sama

[11] Savon Työmies 5.11.1907 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/693691/articles/3160669,

   Otava 5.11.1908

[12] Tuomisto, Aikain myrskyssä…Kuopion sosiaalidemokraattisen työväenyhdistyksen historia 1, s.123-124

Ihmisiä historian rattaissa – Aatu Mielosen tie sisällissodassa 1918

Pyhtään kirkonkylä. Museovirasto.

Kolme miestä lähti 6.2. 1918 Karhulasta pyrkimään linjojen läpi valkoiselle puolelle. Heidän tavoitteenaan oli päästä Mikkeliin ja liittyä valkoiseen armeijaan. Mukana olivat Karhulan tehtaiden ensimmäinen kirjanpitäjä Åke Victor Törnwall, Jumalniemen sahanhoitaja Ole Andersen sekä Kymin lauttausyhdistyksen konttoristi Ivar Engström. Huonoksi onnekseen he jäivät Pyhtään punakaartin vangiksi 9.2.[1]

Pyhtään punakaartilaisia 1918. Itä ja länsi: työväen kuvalehti 16.6.1928.

Suomen sisällissota oli alkanut tammikuun lopulla 1918. Rintamalinja muotoutui nopeasti siten, että eteläinen Suomi jäi punaisten haltuun ja Keski- ja Pohjois-Suomi pienin poikkeuksin oli heti alusta valkoisten tukialuetta. Nuoret miehet pyrkivät puolin ja toisin siirtymään omien hallitsemille alueille.

Pyhtään punakaartin esikunnan johto Gustaa Tillander, Juho Leivo ja Antti Luikko määräsivät kiinni saadut miehet ammuttavaksi. Määräystä lähtivät panemaan toimeen maaninkalainen Aatu Mielonen ja pyhtääläinen Kaarlo Jalmari Oksanen.[2] Tosin Uusi Aura väitti, että miehet ammuttiin heti rekeen, kun heidät oli tavoitettu.[3]

Aatu Mielonen oli syntynyt 18.8. 1897 Pohjois-Haatalassa Maaningalla torppariperheeseen.[4] Pekka Mielosella ja Anna Maria Putkosella oli yhteensä 14 lasta. Aatu oli käynyt kiertokoulua ja rippikoulun ja osasi lukea ja auttavasti kirjoittaa. Hän oli muuttanut vastikään Pyhtäälle Kotkan naapuriin, josta kirjoitti tammikuun lopussa sisarelleen olleensa tehtaalla töissä kolme tilin väliä[5]. Tehtaalla hän tarkoitti Stockforssin sahaa ja puuhiomoa, jotka sijaitsivat Pyhtäällä. Aatu Mielonen oli solminut siviiliavioliiton Martta Heinon kanssa, heillä ei ollut lapsia.

Stockforssin työväenyhdistyksen työväentalo. Tämän paikan Aatu Mielonen
laittoi viimeiseksi osoitteekseen. Työväen arkisto.

Valtiorikosylioikeuden asiakirjoihin liitetty kirje oli päivätty 29.1. 1918. Siinä hän toivotti kotiväelle hyvää vointia, pyysi lähettämään elintarvikekorttinsa Pyhtäälle osoitteella Stockforssin työväentalo. Mielonen kertoi myös liittyneensä punakaartiin ja saaneensa kiväärin. Kirjeestä ei välity erityinen innostus, hän kertoi menneensä kaartiin puolipakolla. Lisäksi hän toivoi kirjeessään, ettei kotiseudulla olisi minkäänlaisia kaarteja.[6] Hänen toiveensa toteutui sikäli, ettei Maaningalle perustettu koskaan punakaartia.[7]

Pyhtäällä ryhdyttiin toimeen. Mielonen, Oksanen ja Leivo kuljettivat vangit kunnan tuvan lähellä olleelle pellolle tai joidenkin lähteiden mukaan kirkon läheiselle pellolle. Siellä Mielonen ja Oksanen ampuivat Törnwallin, Engströmin ja Andersenin yksi kerrallaan. Vangit olivat selin ampujiin[8], laukaukset ammuttiin noin 6-7 metrin etäisyydeltä. Ampumisen sanottiin tapahtuneen yöllä.

Vainajat nostettiin rekeen ja vietiin Pyhtään ruumishuoneelle.[9] Heidät myös ryöstettiin, ampujat saivat keskenään jaettavaksi 210 markkaa, loppujen rahojen ja omaisuuden kohtalo jäi avoimeksi. Kuulusteluissa arveltiin, että esikunnan jäsenet olisivat jakaneet saaliin.

Pian murhatöiden jälkeen Pyhtään punakaarti siirtyi Savitaipaleen rintamalle, jossa esimerkiksi Oksanen taisteli koko sodan ajan. Ainakin Voikoskella Oksanen ja Mielonen olivat samaan aikaan. On mahdollista, että Aatu Mielonen taisteli esimerkiksi Hillosensalmella ja Mouhulla kotipitäjän tuttuja poikia vastaan.[10]

Punaisten viimeinen rintama oli Ahvenkoskella, jossa Mielonen jäi vangiksi ilmeisesti huhti-toukokuun vaihteessa. Kaarlo Jalmari Oksanen pääsi Kotkaan asti, jossa vangittiin 2.5. Molemmat miehet passitettiin tuhansien muiden mukana Lahteen, Hennalan vankileirille.

Saksalaisen ylil Hans Tröbstin ottama valokuva
Hennalan vankileiriltä kasarmi 30 edestä.

Kesäkuussa tuli Maaningan suojeluskunnalle lausuntopyyntö Mielosesta. Esikunta kirjoitti hänestä myönteisen lausunnon, nuorukaista pidettiin työteliäänä ja rauhallisena, eikä hän ollut esiintynyt kiihottajana kotipaikkakunnallaan.[11] Lausunto oli päivätty 26.6.1918. Samalle päivälle on päivätty Heikki Haataisen, Emil Pesosen, Taavetti Haataisen ja Antti Roivaisen lausunto Mielosesta. Miehet vakuuttivat siinä, että hänet tunnettiin kotipaikkakunnalla siivona miehenä.

Sattumoisin juuri samaan aikaan kolme pyhtääläistä vankia antoi Hennalassa todistukset, joissa he nimesivät Oksasen ja Mielosen murhamiehiksi.

Heinäkuun aikana valtiorikosoikeus käsitteli Pyhtään murhia. Ensin oikeuden eteen tosin raahattiin väärä Jalmari Oksanen, jota ehdittiin jo syyttää murhasta. Onneksi vankilan tuhansien vankien joukosta löytyi todistajia, jotka estivät karmean virheen. Oikea Oksanenkin löytyi Hennalan leiristä.[12]

Oksanen kuin Mielonenkin kiistivät aluksi ampumisen. Dramaattisin käänne tapahtui 26.7. Oksasen oikeudenkäynnissä, sillä silloin Mielonen tunnusti murhat. Myös Karl Hjalmar Oksanen myönsi ampuneensa Andersen, Engströmin ja Törnwallin.[13] Molemmat kertoivat tehneensä teon käskystä.

Lahden valtiorikosoikeudessa Aatu Mielonen ja Karl Hjalmar Oksanen tuomittiin valtiopetoksesta, ryöstöstä ja murhasta kuolemaan 26.7.1918. Syytetyt anoivat armoa tuomiostaan ja heidät siirrettiin kesän aikana Suomenlinnan vankileiriin odottamaan valtiorikosylioikeuden päätöstä.[14]

Vankeja Suomenlinnan vankileirissä 1918.
Museovirasto.

Pyhtään punakaartin esikunnan jäsen Gustaa Tillander oli ammuttu 6.5. 1918 Pyhtäällä.[15] Juho Leivo taas oli teloitettu Loviisassa 17.5.1918.[16] Antti Liukko, Liukkonen kuoli Luumäellä 30.4. 1918. Meillä on vain syytettyjen kuvaus murhasta ja heille edullista oli korostaa esikunnan roolia.

Kuten arvattavaa oli, muutoksia miesten tuomioihin ei tullut. Aatami Pekanpoika Mielonen ja Karl Hjalmar Oksanen teloitettiin Suomenlinnassa 24.9. 1918.[17] Molemmat on haudattu Santahaminaan.[18]

Åke VictorTörnwall on haudattu syntymäkuntansa kirkkomaahan Hämeenkyröön. 

Åke Victor Törnwall (1892-1918). Apteekkarin poika
Hämeenkyröstä. Häntä jäivät kaipaamaan puoliso
Olga (Alander) ja alle vuoden ikäinen poika Holger.
Boström, Sankareiden muisto.

---

[1] Boström, Sankareiden muisto, s.813

[2] Valtiorikosylioikeuden asiakirjat, A. Mielonen, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=296748

[3] Uusi Aura 17.4.1918 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1194860/articles/3188780

[4] Maaningan kirkonkirjat, syntyneet 1896-1908

[5] Valtiorikosylioikeuden asiakirjat, A. Mielonen, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=296748

[6] sama

[7] Hajamietteitä Pöljältä http://airaroivainen.blogspot.com/2017/04/myrskyn-matkassa-kansanedustajien.html

[8] Boström, s. 813

[9] Valtiorikosoikeuden asiakirjat, Oksanen, Jalmar http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=296773

[10] sama, A. Mielonen, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=296748

[11] Valtiorikosylioikeuden asiakirjat, A. Mielonen, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=296753

[12] Valtiorikosylioikeuden asiakirjat, Oksanen, Jalmar http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=296773

[13] Valtiorikosylioikeuden asiakirjat, Karl Hjalmar Oksanen, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=296762

[14] sama

[15] Suomen sotasurmat 1914-1922 http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmahaku/input?hakuid=33005

[16] Suomen sotasurmat 1914-1922 http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmahaku/input?hakuid=1657

[17] Suomen sotasurmat 1914-1922 http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmahaku/input?hakuid=23758,

     http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmahaku/input?hakuid=3593

[18] Santahaminaan haudatut https://muistopaikat1918.hel.fi/santahaminaan-haudatut/#o