Pöljän pysäkki

Kirsti Holopainen odottaa junaa helteisenä päivänä Pöljän pysäkillä ja pelleilee. Kuva on otettu 1970-luvulla, kun pysäkki oli jo museo. Paikallisjunat eli lättähatut tosin pysähtyivät vielä Pöljälläkin.

Pöljän pysäkin kunnostushankkeessa olemme kuulleet useampaan otteeseen kysymyksen: Mitä te oikein teette sillä pysäkillä? Mitä hyötyä siitä on? Kunnan laatima kuntokartoitus 2012 oli karua luettavaa, samoin korjausbudjetti. Jouduimme viime kesänä käymään ammattilaisten kanssa tätä keskustelua. 

Provosoivasti voi vastata, että rakennuksella ei tehdä yhtään mitään! Se on hyödytön. Se on hyödytön kuin aitta kotiseutumuseolla tai lato valkoisten rehupussien täplittämällä pellolla. 

Pöljän pysäkille on varsin vaikeaa kehittää toimintaa, sillä se on rakennettu rautateiden tarpeisiin. Rakennuksessa on pieni pysäkinhoitajan lipunmyyntitila, odotushuone ja varastomakasiini. Asemalla ei ole koskaan ollut vesijohtoa tai viemäriä.  Tällä hetkellä sähköt on katkaistu, samoin sähkösopimus.  

Olemme korjanneet pysäkin katon ja maalanneet räystäslaudat ja muita rakennuksen ylärakenteita. Remontin etenemistä voit seurata oheisesta linkistä: http://aroivainen.wordpress.com/ . Mistä motivaatio hyödyttömän rakennuksen korjaamiseen?

Pöljän pysäkki 1920-luvun asussaan.

 Aikoinaan pysäkin ympärille keskittyi koko kylän elämä. Monta kertaa päivässä matkustavaisten ja tavaran toimittajien hyörinä täytti pikkuruisen seisahduslaiturin.

Pöljän pysäkki oli raskaan työn näyttämö. Siina lastattiin puutavaraa, joka oli käsin kaadettu ja käsitelty. Puut kuljetettiin hevosella tiettömien taipaleiden takaa. Emännät ja piiat olivat heränneet aamuyöstä lypsämään, että maito ehtisi aamujunalle ja meijeriin Kuopioon.

Puun kuorintaa pysäkillä sotavuosina.

Harvinainen talvikuva pysäkiltä. Maitotonkat, hevonen, junan passaajat ja pakkanen.

Pysäkki oli vapaa julkinen tila. Kylän vanha väki on aina muistellut pysäkkiä. Äitini kertoi, kuinka Kolmisopelta tultiin sunnuntaisin passaamaan junaa ja tapaamaan muita nuoria.  Odotushuoneessa ja laiturilla sai oleskella, jos ihmisiksi oli. Siellä hengailtiin!

Matkustaminen oli jännittävä asia. Ensimmäinen kaupunkimatka muistetaan. Hiljaisen maaseutuelämän tapahtumattomuudessa lähdöt ja paluut ovat jääneet monelle muistelijalle elävänä mieleen.

Kylän nuoria lähdössä Helsinkiin suurkisoihin 1947.

Lapset istuvat pysäkin rappusilla ja kuivattelevat uimareissun jälkeen. Raija Rytkönen (Savolainen) muisteli helteistä päivää ja pysäkin pihaa. Sinne sai mennä. Kohta oli niin kuuma, että piti kipaista takaisin joelle uimaan.

Meeri Roivainen oli nuori tyttö vielä, kun hän katseli sotaan lähteviä poikia syksyllä 1939. Lähtöjuhlallisuuksia ei ollut. Meeri muistaa hetken elävästi tänäänkin.

Kätilö Martta Pöyryllä oli lapsi rinnassa ja hänelle tuli työtehtävä Pöljälle. Hän tuli junalla ja sanoi pysäkki-Villelle, että hoida sinä lapsi, niin minä hoidan potilaan. Ville oli sanonut, ettei tässä mitään kiireitä ole, käyhän tuo. Niin Ville sitten möi lippuja lapsi sylissään.

Nuoret lähtivät elokuviin Kuopioon. Pienemmät kateellisina katselemassa. Ja ne kihloja Kuopioon hakemaan menevät nuoret, jotka uskalsivat jo pussata julkisesti! Hienosti kaupungin ravintoloihin ja rientoihin pukeutunut nainen asemalla. Näitä hetkiä tarkkaillut tyttö on nyt 87-vuotias.

Pöljän pysäkki 1947.

Korjaamme pysäkin vuoden 1947 loistoonsa, koska rakennus antaa meille mahdollisuuden muistaa ja ymmärtää. Pöljän pysäkki on ennen kaikkea tärkeä meille pöljäläisille. Se on merkittävä osa meidän historiaamme, vanhempiemme ja isovanhempiemme tarinaa.  Miten elämä avartui, oli vaihtoehtoja.

Toisaalta pysäkki on tärkeä rautateiden merkityksen ymmärtämiseksi. Matkustaminen oli pitkään hidasta ja vaivalloista. Kun pöljäläiset nousivat 1902 junan kyytiin ensimmäisen kerran, niin kokemuksen on täytynyt olla huikea. Juhani Ahon Rautatie kannattaa taas lukea, jos haluaa noihin tunnelmiin eläytyä. Pöljän pysäkillä on yleistä kulttuurihistoriallista arvoa.

Pöljän pysäkki ehkä 1910-luvulla. Pöljän kotiseutumuseon kokoelmat.

Olin viimeisen kuukauden aikana monta kertaa pysäkin pihamaalla, kun juna viiletti ohi. Koko tontti tärisi. Sekin oli opettavainen kokemus.  Elämänrytmi oli ennen hitaampi.

Anna Ollikainen kirjoitti päiväkirjassaan 1920-luvun alussa, että hän näki presidentti Ståhlbergia ja hänen puolisoaan kuljettaneen vaunun seisovan pysäkillä. Tietysti!  Kaikki pikajunat pysähtyivät ennen pienilläkin seisahduslaitureilla.

Oli myös ”tiputtajia”, jotka pysähtyivät tarvittaessa Pöljän kylälläkin muutaman kilometrin matkalla kuusi kertaa (Aappola, Itäkallion seisake, pysäkki, Puustelli, Kokkonen, Mikka).  Pysäkiltä pohjoiseen matkaavan junan vauhti oli Kärängän rinteeseen tullessa vielä niin hidas, että Pohjois-Pöljälle tulevat hyppivät liikkuvasta junasta ulos!

Niin muistaa se, joka rakastaa. Sitä paitsi siitä tulee hemmetin kaunis maamerkki koko kylälle!

Vappu 1950-luvulla.

Muistelijat ja kuvat: Martta Pöyry, Irma Roivainen, Raija Rytkönen, Ilmari Koponen, Marjatta Laitinen, Saima Ruuskanen, Katri Rautiainen, Aino Jormalainen.

Lisää pysäkkiblogeja Miksi Pöljän pysäkin suojeleminen on arvokasta? Pöljän pysäkin uutisia Talvisota Pöljän pysäkillä

Aatu Väänäsen jatkosota 1941-42

Aatu Väänänen ja Jenny Piippo menivät naimisiin 1941,

"Iltamyöhällä tuli kutsukortti saapua sotaan lähtemään huomenna kello 3 ip." Näin lakonisen merkinnän  Aatu Väänänen teki 17.6. 1941 maatalouskalenteriinsa. Seuraavana päivänä hän läksi kotoa Siilinjärven suojeluskuntatalolle, jossa laitettiin varusteita kuntoon sotaa varten.

Iltapäivällä 19.6. alkoi matka kohti itärajaa autokyydillä. Miehet asettuivat Kontiolahdelle parakkimajoitukseen. Kontiolahdella harjoiteltiin Höytiäisen rannalla kunnes iltayöstä 29.6. lähdettiin kohti Tohmajärveä ja "pakkorajaa". Talvisodan rauhan rajat herättivät laajaa katkeruutta Suomessa.

Aatu Väänänen ei lähtenyt sotaan ensimmäistä kertaa. Hän oli osallistunut vapaussotaan 1918. Vapaussodan jälkeen hän suoritti vielä asepalveluksen Lappeenrannassa, josta hän vapautui korpraaliksi ylennettynä 19.11.1920. Aatu Väänänen oli tykkimies.

Varusmies Aatu Väänänen Lappeenrannan laivasatamassa 1919.

Talvisotaan Aatu ei joutunut. Hänet kutsuttiin palvelukseen helmikuussa 1940, mutta hän ei ehtinyt rintamalle ennen sodan päättymistä. Talvisodan lopun hädästä ja asepulasta kertoo, että koulutuskeskuksessa harjoitteltiin haloilla ja laudoista valmistetuilla aseilla helmikuussa 1940. Lapset ilkkuivat miesten toimia!

Välirauhan aikana alettiin siilinjärveläisistä koota omaa it-komppaniaa. Koulutettavia oli noin 130, heidän joukossaan myös Aatu Väänänen. Siilinjärveläisten harjoitusaseena oli Breda-merkkinen 20 mm:n konetykki ja kaksoiskonekivääri.

Oheinen kartta on Akateemisen Karjala Seuran julkaisu. Arvostettu kustantaja Otava on painattanut sen vuonna 1941. Aatu Väänänen hankki kartan sotamatkalle tai sen jälkeen itselleen. Arvokkainta kartassa on tietysti Aatun merkinnät. Dokumentti kertoo siilinjärveläisen it-komppanian tien Kontiolahdelta Syvärille kesäkuusta 1941 helmikuuhun 1942.

Siilinjärveläisen it-komppanian tie Itä-Karjalaan 1941-42.

It-komppania kulki tykistön korkeudella, joten aivan etulinjassa Aatu ei ollut. Hyökkäysvaiheessa siilinjärveläistenkin tappiot olivat kovat, mutta tykistö ei ollut pahin paikka sotapalvelusta suorittaa. 

”Aamutunneilla muututtiin pakkorajan yli asemiin ja iltasella oltiin jo Pälkjärven kirkolla.” (12.7.1941) Hyökkäysvaihe Aatun komppanian lohkolla oli alkanut 10.-11.7. Tavoitteena oli Sortavala, jonka taisteluihin Aatu osallistui 26.7.-16.8.1941.

Sortavala oli varmasti ollut monelle miehelle tärkeä tavoite. Olihan kyseessä talvisodan rauhassa viholliselle jäänyt merkittävä asutuskeskus. Myöhään illalla 16. heinäkuuta miehet pääsivät Sortavalaan. Asetuttiin Kuhavuorelle telttamajoitukseen ja asemiin.

Oltiin oltu kaksi kuukautta poissa kotoa. Miehet alkoivat tehdä loma-anomuksia. Aatu saikin oman anomuksensa läpi ja pääsi lomalle. Matka sujui joutuisasti, sillä hän pääsi autokyydissä Joensuuhun ja jo saman päivän (20.8.) aikana hän oli Pöljällä. Loma päättyi 26.8., jolloin hän lähti postijunalla Pöljän pysäkiltä takaisin sotatoimiin.

Elettiin jatkosodan hyökkäysvaihetta. Loman aikana Aatun yksikkö oli edennyt Koirinojalle saakka. Eteneminen jatkui siitäkin syvälle Itä-Karjalaan. Aatun loppusota oli hiljaiseloa asemissa. Hän pääsi vielä Veikko Miettisen kanssa lokakuun lopulla lomalle. Tuolloin oltiin jo Syvärin takana Paranin kylässä.

Syvärillä 1942. aatu Väänänen istumassa edessä ensimmäinen vasemmalta.

Rintamapalveluksesta Aatu Väänänen vapautettiin 24.2.1942 iän perusteella. Hän oli tuolloin 45-vuotias. ”Kuopiossa kello 11.20. piiriesikunnasta vapautuspaperit sain. Postijunalla Pöljälle ja hevosella kotiin. Niin oli sotareissu päättynyt, joka oli kestänyt 8 kk ja 10 päivää."

Kotirintamalla Aatu suoritti vielä armeijan hankintoihin liittyviä tehtäviä: heinää ja hevosia armeijalle. Lisäksi hän istui kunnallislautakunnassa. Suojeluskunnan kunniavartioon Aatu osallistui säännöllisesti, kun sankarihautajaisia järjestettiin.

Aatu ja Jenny Väänänen kotona Pohjolanmäellä.

Lähteet: Aatu Väänäsen maatalouskalenterit 1941-45. Itä-Karjalan kartta 1941 ja valokuvat Eva Wäänäsen kotiarkisto. Aatu Väänäsen haastattelu 10.7.1961. Kotus. Paavo Kasurinen: Kiitos kirjeestä. Pieksänmäki 1990

Aatu Väänäsestä lisää:Aatu Vääsen sota 1918,Lankiaa maksettavaksi,  Kansalainen Aatu Väänänen Itä-Karjalaa valloittamassa

”Surkeutta, vaivaa, valitusta.”

”Jääkukat peittävät lasin, ne ovat rumia, tekevät pilaa kesäniitystä, kuoleman kukkaset. Kuura levittäytyy kuin rikkaruoho ikkunan puitteista hirsien saumoja pitkin seinälle. Pahin on ovi, sen raoista lumi työntyy sisään ja kehystää oviaukon kuin kalma, joka aikoo asettua torppaan asumaa.”  Näin miettii teoksessa Nälkävuosi Korpelan  torpan emäntä Marja. Marja jättää miehensä kuolemaan kylmään tupaan ja lähtee lasten kanssa kerjuulle. Tällaisten valintojen äärelle suomalaiset oli ajanut suuri katovuosi 1867.

Nälkävuonna 1868 maaninkalaisia kuoli ja haudattiin omaan kirkkomaahan 336. Vainajista 36 oli Pöljän kylän asukkaita. Lisäksi pitäjässä kuoli kerjäläisiä, joita on haudattu yhteishautaan. 

Maaningalla normaalikuolleisuus oli 70-120 henkilöä vuodessa. Pöljän kylällä kuoli tavallisena vuonna11-15 asukasta.

Vuoden 1865 väestötilaston mukaan Maaningalla oli kirjoilla 4608 asukasta. Väestö oli täysin maatalouden varassa. Karjatalous oli kehittymätöntä, pääasiassa viljeltiin ruista ja ohraa.

Viljan viljely oli säänvaihteluille arka elinkeino. Vuoden 1867 luonnonolot olivat lähes koko maassa vaikeat. Kevät oli myöhässä. Jäät lähtivät Kuopion korkeudella järvistä vasta kesäkuun puolivälin jälkeen. Toukotyöt päästiin aloittamaan poikkeuksellisen myöhään kesäkuun jälkipuoliskolla.

Lämmin jakso keskikesällä antoi toivoa sadon onnistumisesta. Syyskuun alussa iski pakkanen. Kuopiossa ilmestynyt Tapio kuvasi 14.9.1867 hallan vaikutusta täystuhoksi: "Kevät- ja juuri-touwot kaikki olivat menneet...". Voi vain kuvitella aikalaisten kauhun, sillä jo kaksi edellistä satovuotta olivat olleet huonoja. Kohti talvea lähdettiin Pöljälläkin monessa torpassa ja loisperheessä lähes tyhjin käsin.

Pettua, olkia, jäkälää ja heinävelliä

Keväällä 1868  sanomalehti Tapiossa annettin ohjeita hätäravinnon valmistamiseen.  Villiyrttiresepti vuodelta 1868:

”Velli laitetaan sillä lailla, että heinäjauhot keitetään vedessä juurikasvien kanssa, kaalijuuren, nauriin tahi potaatti – mitä vaan on -; siihen sitten pannaan suurukseksi 1/3 osa (heinäjauhojen suhteen) ruisjauhoja, ja vähä nuorta maitoa, jos on, sekä suolaa miten hyväksi nähdään. Vielä maukkaammaksi se tulee, jos lampaan rasvaa tahi muuta sen moista löytyy pantavaksi lisään.”

Ohjeeseen kuului ruista, maitoa ja rasvaa. Touko- ja kesäkuuta 1868 lähestyttäessä nuo ruoka-ainekset olivat tuhansille savolaisille tavoittamattomissa.

Suomussalmen matkailuinfo 2013. Heikki Aspegrenin kuva.

Omaiset kuvasivat kuolemaan johtaneen sairauden oireet papille joka teki "diagnoosin" ja kirjasi kuolinsyyn. Seudulla liikkui useita kulkutauteja, joiden erottelu toisistaan ei tietenkään tuolloin onnistunut. Todellinen tauti kuoleman takana jää usein arvoitukseksi.

Pöljän kylällä kuoli vuonna 1868 16 lasta. Maria Keijonen kuoli hivutustautiin, Johanna Lindunen hinkuyskään. Monen lapsen kuolinsyynä on tyyfus. Sillä tarkoitettiin joko lavantautia, pilkkukuumetta tai toisintokuumetta. 7-vuotias David Johan Heiskanen kuoli punatautiin.

Suurina kuolonvuosina silmiinpistävää on se, että aikuisväestöä kuoli enemmän kuin lapsia. Pöljälläkin kaikkina vuosina 1866-68 aikuisväestön kuolleisuus oli suurempi kuin alle 15-vuotiaiden. Greta Pitkänen kuoli halvaukseen 67-vuotiaana, 65-vuotias Kaisa Tuhkanen tyyfukseen, samoin Brita Lisa Launonen ja Anna-Liisa Karhunen. 63-vuotiaan Anna Ålanderin kohtaloksi koitui hermokuume, samoin Adam Hildusen ja Anna Lappeteläisen.

Parhaissa voimissaankin oleva aikuisväestö kaatui tautivuoteelle eikä enää noussut. Fredrik Keijonen ja Maria Hoffren kuolivat hermokuumeeseen, Aron Julkunen keuhkotautiin ja Krister Tissarinen vain 27-vuotiaana kuolioon. Renki Petter Savolainen kuoli “väkevistä juomista” saamiinsa vaivoihin. Olisiko nälkiintynyt nuori mies saanut viinaa jota elimistö ei kestänyt? Hätäruuista saatiin myrkytyksiä ja kouristuskohtauksia.

Vuosina 1866-68 Maaningalla kirjattiin 731 kuollutta. Normaalikuolleisuus olisi noin 300. Pitäjän kuolleisuus ei ollut mitenkään poikkeuksellinen. Synkempiäkin alueita oli. Oheisessa tilastossa on kuvattuna alkuvuoden 1868 kuolleisuus Pohjois-Savossa. Syksyllä tilanne alkoi kohentua, mutta esimerkiksi Maaningalla kuoli vielä syksyllä saman verran väkeä kuin normaalivuonna koko vuoden aikana. Uusi sato oli hyvä, mutta tuli silti monelle liian myöhään.

Kuopion lähikuntien kuolleisuus 1.1.-17.1868. Tapio 12.9.1868.

Lähteet: Kuolleet ja haudatut 1853-1869. Väkilukutilastot 1855, 1865, 1870.  Maaningan seurakunnan arkisto.   Tapio 1861-1868. Sanomalehtiarkisto. Oiva Turpeinen: Nälkä vai tauti tappoi? Kauhunvuodet 1866-68. Arno Forsius, Kuolinsyyt vuosien 1749-1877 väkilukutauluissa.http://www.saunalahti.fi/arnoldus/kuol_syy.html

Aki Ollikaisen vuonna 2012 ilmestynyt kirja Nälkävuosi on järkyttävä kuvaus kuolonvuosilta 1866-1868. Hieno pieni kirja, joka osittain innosti minua kirjoittamaan tämän blogin.

Kansalainen Aatu Väänänen – maatalouskalenterin kertomaa osa 2

Tammikuussa 1931 Aatu Väänänen aloitti ensimmäisen kautensa Siilinjärven kunnallislautakunnassa. Nykyisin sanottaisiin kunnanhallituksessa. Hän oli aktiivinen maalaisliittolainen. Heti tammikuun 1. päivänä hänellä oli maalaisliiton valtuustoryhmän kokous Kasurilan Miettilässä.

Siilinjärven kunnanhallinnossa oli vuonna 1931 vain yksi palkattu työntekijä: kunnankirjuri. Tammi- ja helmikuussa Aatulla oli yksitoista työpäivää kunnan verotusasioissa. Aatu sanoikin olleensa kunnan ilmainen laskukone vuosikausia!

Tammikuussa järjestettiin presidentinvaali. Aatu Väänänen oli kaksi päivää vaalitoimitsijana Pöljän koululla. Helmikuussa muistikirjassa on lakoninen merkintä: ”Tuli valituksi P.E. Vinhuvut.” Aatu Väänänen oli sujuva kirjoittaja, mutta Svinhufvud oli sentään savolaiselle liikaa.

Myös Pöljän maamiesseuran sihteerin tehtävä työllisti. Yhdistyksen jäsenet olivat perustaneet sammalkuivikeosuuskunnan ja senkin tiimoilta kokoonnuttiin usein.

Työväentalon osto

Pöljän työväentalo

Lokakuussa 1931 maamiesseura sai tietää, että Pöljän työväentalo myydään pakkohuutokaupalla. Työväenyhdistys oli lakkautettu kommunistilakien perusteella edellisenä vuonna ja valtio oli takavarikoinut talon. Vuonna 1906 perustetun yhdistyksen puheenjohtajana toimi lakkautuksen aikaan Oskar Heikkinen ja sihteerinä Liinu Trumpet. Oskari Heikkinen muuten teki usein töitä Pohjolanmäellä. Elokuussa 1931 Aatu maksoi Oskarille 1451 markkaa vuoden töistä.

Pöljän työväenyhdistyksen pöytäkirjat vuodesta 1918 ovat kadonneet. Tilikirjoissa 1922 näkyy, että yhdistys oli ostanut kommunistisia kirjoja: Vallankumous taantumuksen aikana, Kommunismi ammattiyhdistysliikkeessä, Leninin Vasemmistolaisuus lastentautina kommunismissa yms. Saattaa hyvinkin olla, että työväenyhdistys oli kommunismiin kallellaan? Sanottinhan Kuopiota "Suomen Moskovaksi" eli kommunismin aatteilla oli kaikupohjaa Pohjois-Savossa.

Kokouksessaan 7.10 1931 maamiesseura valtuutti Ville Pietarisen, Aatu Väänäsen, Otto Itäkallion ja Janne Väänäsen huutamaan talon yhdistykselle. Ensimmäinen kokous omalla talolla pidettiin 18.10. 1931. Heti talon siirryttyä pois työväenyhdistykseltä siellä pidettiin suojeluskuntaharjoitukset. Voi vain pohtia, mitä liikkui talon entisten omistajien mielessä tuolloin? 

Vuonna 1930 oli eletty Lapuan liikkeen nousun aikaa kyydityksineen. Liikkeen toiminta näkyi Siilinjärvelläkin. Kunnanvaltuusto ”puhdistettiin” vasemmistolaisista edustajista. ”Työväen edustajat olivat silloin kuin armoilla, olivat sävyisiä eivätkä hyökkäilleet. Silti heidät yritettiin tuhota. Siilinjärven valtuustossa oli 1930 kuusi vasemmiston edustajaa. Heidän annettiin valita kahdesta tiestä: kotiin tai tuntemattomaan. Pihalla oli paljon tuntemattomia autoja. Kaikki valitsivat kotitien. Sitten elettiin uhkailujen alaisena.” (Kalle Turunen)Oskari Heikkinen sanoi, että häntäkin uhkailtiin. Maaningalla kyydittiinkin kahta miestä.

Aatu Väänäsen muistiinpanojen perusteella Pöljän suojeluskunta toimi varsin aktiivisesti vuonna 1931. Pokaaliammunnat järjestettiin Pitkänjärven jäällä alkuvuodesta. Osallistuttiin myös Sinikivessä Maaningalla isompaan harjoitukseen. Lisäksi Pöljän ja Kolmisopen suojeluskunta järjesti taisteluharjoituksen Pöljän pysäkillä. Järjestettiin myös iltamia.

Suojeluskunnan harjoitukset Pöljällä 1920-luvun alussa.

Oman mausteensa Pöljän poliittiseen elämään toi Pitkänjärven rannalla kesiään viettänyt SDP:n kansanedustaja ja lehtimies Yrjö Räisänen. Nimimerkillä Sasu Punanen hän ärsytti oikeistolaisia piirejä tavattomasti. Aatun kesään kuului vierailut Räisäsen huvilalle ja toimittaja kävi myös itse Pohjolanmäellä. Aatu oli seurallinen ja virkeä mies. Kansanedustaja Räisänen oli mielenkiintoista juttuseuraa! Vain alkoholin käytöstä oltiin ehdottoman eri mieltä. Huvilalla ryypiskeltiin ja silloin raitis Aatu ei viihtynyt.

Vieraita Pohjolanmäen koivukujalla 1930-luvun alussa.

Pöljän Martat oli perustettu jo 1918. Aatu tuki marttojen toimintaa osallistumalla vuoden aikana kokouksiin ja tapahtumiin. Lisäksi hän oli Pohjolanmäen koulun johtokunnan puheenjohtaja. Hän huolehti koulusta koko ajan: toimitti halkoja, teki pulpetteja ja hyllyjä ja hankki koululle tarvikkeita.

Loppuvuoden kohokohta oli Helsingin matka. Marraskuussa 1931 Aatu Väänänen kävi tutustumassa uuteen eduskuntataloon.

Lähteet: Aatu Väänäsen maatalouskalenteri 1931 ja valokuvat. Eva Wäänäsen kotiarkisto. Pöljän Maamiesseuran pöytäkirjat 1926-40. Pöljän työväenyhdistyksen lakkauttamisasiakirjoja. Kansallisarkisto. Pöljän työväenyhdistyksen tilikirja 1919-1929.  Siilinjärven kunnan kotiseutuarkisto. Riitta ja Jukka Kasurinen: Puoli vuosisataa kunnan ja seurakunnan kehitystä sanoin ja kuvin. Juha Siltala: Lapuan liike ja kyyditykset.
Lisää Aatu Väänäsestä blogeissa: Aatu Väänäsen sota 1918 , Lankiaa maksettavaksi.

Lankiaa maksettavaksi – Aatu Väänäsen maatalouskalenterin kertomaa vuodelta 1931

Pohjolanmäen isäntä Aatu Väänänen kirjoitti melko säännöllisesti havaintojaan säästä ja muista hänelle tärkeistä asioista maatalouskalenteriinsa. Näitä kalentereita on säilynyt vuosilta 1919-1966. Kirjasissa oli myös tilaa talon tilinpitoon. Vuoden 1931 kalenterin Aatu oli täyttänyt poikkeuksellisen tarkasti. 

Kirjanen on häkellyttävä dokumentti kamppailusta velkojen kanssa. On useita mainintoja pakkohuutokaupoista lähiseudulla. Aatun kalenterin taloudenpitoon varatut sivut on täynnä lankeavien vekseleiden päivämääriä ja kylän muiden tilallisten nimiä. Elettiin suuren laman vuosia ja vekselirahoituksella tilojaan pyörittäneet  pöljäläiset olivat aivan pulassa.

”Tarvittiin rahaa enemmän kuin talous tuotti, ja pankit antoivat sitä, kun pätevät nimet olivat vekseleissä. Aatun nimellä oli painoa ja sydämessä auliutta. Yksi ja toinen naapuri sai vekselinsä uppoamaan pankkiin Aatun nimen painolla.. Mutta miten ollakaan, velkaantumisen rinnakkaisilmiöksi tuli yleismaailmallinen talouslama, rahankierto tyrehtyi. Yksi ja toinen vekselien tunnistaja väsyi pankkimatkoihin unohtaen paperinsa toisten hoidettavaksi. Eräänä päivänä Aatu Väänänen sai todeta, että eräässä pankissa oli melkoinen nippu vekseleitä yksinomaan hänen hoidettavinaan. Seurasi vuosikausia kestänyt paini Aatun ja vekselien välillä.”  (Salomo Suomalainen)

Aatu oli itse tarkan taloudenpidon mies. Raitis, ahkera ja rehellinen. Mutta samalla hän oli hyväntahtoinen ja  takasi toisten velkoja. Janne Väänänen, Kusti Pietarinen, Aaro Rissanen, Ville Pietarinen, Paavo Virtanen – tietyt nimet toistuivat jatkuvasti. Normaalioloissa tilalliset hoitivat vekselinsä, mutta maailmanlaajuinen lama ei säästänyt pöljäläisäkään.

Maaningan Osuuspankki ja Kuopion Osuuspankki. Niiden kanssa Aatu asioi melkein viikottain. Tuli tuomioistuimen päätöksiä,  veli Janne pelastui pakkohuutokaupalta aivan viime tipassa. Aatu käyttää kiertoilmaisua  ”paperiasiat” ja tarkoittaa sillä vekseleitä.  ”Jussi Savolaiselle annettu 5000 markan paperi. Tätä paperia vastaan olen saanut  1000 markkaa rahaa.” Oli paperiasiat ja raha-asiat. Aika vakavalta paperiasialta vaikuttaa, kun yhden ainoan vekselin tunnustajan velka Aatulle vuonna 1931 oli 115 000 markkaa.

Pahiten pulassa oli kai Pulasteen talon isäntä Aaro Rissanen ja Puustellin Paavo Virtanen. Vanhoilla päivillään Aatu väitti, että Aaro haki Viron presidentti Konstantin Pätsiltä nimen vekseliin vuoden 1938 vapaussodan muistojuhlassa! Pöljäläiset osallistuivat juhlaan, joten miehet ehkä tapasivat Pätsin ja pääsivät tervehtimään häntä.

Aatu Väänänen 

Pohjolanmäen työnantajana ja tilan tuotot

 Pohjolanmäki oli merkittävä työnantaja 1931. Yli  kaksikymmenta ihmistä sai palkkaa vuoden aikana talosta. Työpalkkoja talosta maksettiin ”pyöreissä luvuissa” 28 500 markkaa.  Heikkiset, Hämäläiset ja Saarelat, entiset torpparit, työskentelivät usein Pohjolanmäellä palkkatyössä. Tilan pinta-ala oli noin 150 hehtaaria.

Palkkamiehet rakensivat latoa Riitaniitylle ja suutari kävi tekemässä kenkiä. Ensimmäisenä perunannostopäivänä 18.9. 1931 Pohjolanmäen pelloilla työskenteli 27 talkoolaista. Ihan talkoista ei ollut kysymys, sillä jokainen sai 6 markkaa palkkaa ja talon ruuan.

On hyvä verrata palkkamenoja tilan viljelytuottoon. Se oli 27 647 markkaa. Pohjolanmäellä viljeltiin ruista, ohraa, kauraa, perunaa, turnipsia, lanttua, porkkanaa, punajuurta, sipulia, herneitä ja marjoja. Erikoisuutena oli mansikkamaa, josta oli merkitty tuloja 415 markkaa. Maitotili vaihteli vuoden aikana. Kesällä maitotili oli noin 1500 markkaa kuukaudessa.

Pohjolanmäki Kokkosenpäästä katsottuna 1924

Maanviljelyn lisäksi Pohjolanmäelle tuloja toi Aatun tiilitehdas. Hän poltti kahdesti kesässä tiilisatsin ja myi tiiliä lähiseudulle. Tiilen poltto oli ankaraa työtä. Oheisessa kuvassa on siepattu hieno taukohetki tiilitehtaalla. Vasemmalla on Aatu Väänänen. Tiilitehdas sijaitsi Holopaalan ja Tyynelän tilon naapurissa. Tiilinpolttoaikaan Aatu oleskeli paljon ystävänsä Janne Holopaisen talossa.

Lähteet: Aatu Väänäsen maatalouskalenteri 1931. Salomo Suomalaisen puhe Aatu Väänäsen hautajaisissa. Eeva Wäänäsen kotiarkisto. Myös valokuvat on Eeva Wäänäsen kotiarkistosta.Tellervo Juvosen haastattelu.
Aatu Väänänen vapaussodassa Aatu Väänäsen sota 1918

Janne Holopainen (1891-1940) rauhan töissä

Janne Holopainen syntyi Juho Holopaisen ja Tiina Loviisa Lustigin perheeseen. Vanhemmat  olivat Lassilan talon torppareita.  Savon maaseudulla torpparit eivät suinkaan olleet kylän köyhimpiä. Torppa, vaikka pienikin oli enemmän kuin piioilla, rengeillä ja loisilla oli.

Jannen onni oli se, että Pöljän kansakoulu oli suhteellisen lähellä ja hän pääsi kouluun. Hän jopa kävi jatkoluokan 1911-1912. Aikana, jolloin suuri osa lapsista jäi tyystin ilman säännöllistä koulua tuo yksikin vuosi teki merkittävän eron.

Pöljän kansakoulun jatkokurssilaiset 1911-1912. Janne Holopainen  opettajien vieressä kolmas oikealta takana. 

Jannen elämä kietoutui läheisesti Lassilan Väänäsiin. Torpparisuhde ei siis ollut Väinö Linnan Täällä Pohjantähden romaanista mieliin painunut ”riitasuhde”, vaan perustui keskinäiseen luottamukseen ja yhteistyöhön. Oheisessa koulukuvassa ovat myös Lassilan pojat, Janne ja Aatu.

Pöljälle oli perustettu jo 1904 oma pankki, Pöljän Osuuskassa. Kassan perustaminen liittyi koko maahan levinneeseen osuustoiminta-aatteeseen. Hannes Gebhardin innoittamana lähdettiin lievittämään maaseudun köyhyyttä ja takapajuisia oloja perustamalla osuustoiminnallisia yhteisöjä. Janne Holopainenkin suoritti 1915 osuustoimintakurssin Tuusulassa.

Pöljän Osuuskassasta tulikin sitten Janne Holopaisen keskeinen työmaa. Isännät perustivat kassan, mutta lopulta sen hoitajaksi haluttiin isäntien keskinäisistä raha-asioista riippumaton Holopainen. 25-vuotiaana  tammikuussa 1916 hän alkoi hoitaa kassan kirjanpitäjän tehtäviä. Ville Pietarinen oli ehdottanut Jannea tehtävään, koska hänet tiedettiin tunnolliseksi ja tarkaksi mieheksi.

Holopainen oli omaksunut syvällisesti vuosisadan vaihteen kansansivistysihanteen periaatteita: suomalaisuusaatteen, raittiuden ja edistysmielisyyden. Yhdessä ponnistaen noustaan köyhyydestä. Siksi osuustoimintatyö innosti häntä. Pöljän osuuskassan jäseninä oli koko kylä. Vaikka tilalliset perustivat kassan, siitä tuli myös loisten, mäkitupalaisten, torppareiden ja lampuotien kassa.

Pöljän Osuuskassan kautta tehtiin yhteisostoja. Jannen muistivihkossa on pienellä käsialalla pitkiä nimilistoja siementen ja rehujen tilaajista. Kyläläiset ostivat Hankkijalta yhteisostoina siemeniä: kauraa, timoteitä, turnipsia, porkkanaa, lanttua, naurista, punajuurta, sokerihernettä, pellavaa, apilasta, vehnää.

Osuustoimintaperiaatteella totuttiin toimimaan myös muissa asioissa. Kyläläiset hankkivat  työkoneita yhdessä. Aina ei onnistuttu. Maamiesseuran sammalkuivikeosuuskunta teki tuhansien markkojen velat ja osuuskunnan jäsenet joutuivat ne maksamaan. Tämänkin Holopainen hoiti.

Janne Holopainen solmi säädyn mukaisen avioliiton, kun hän avioitui torpparin tyttären Aino Karoliina Launosen kanssa (1886-1951). Ainon vanhemmat olivat Anna-Loviisa ja Jahvetti Launonen Munakasta. Yhteinen taival aloitettiin Kolmisopella Aarne Väänäsen loisena.

Aino Launonen ja Janne Holopainen 1919.

Kolmisopelta Janne ja Aino muuttivat 1923 Pohjolanmäelle ja rakensivat talon Kokkosenlammen rannalle, Kärängänharjun kainaloon. Janne osti ystävältään Aatu Väänäseltä maata vähän kerrallaan. Aatulla oli noin 150 hehtaarin Pohjolanmäki viljeltävänään.Syntyivät lapset Tellervo, Onni, Pauli ja Anna-Liisa. Lapsista Pauli kuoli 9 kuukauden ikäisenä keuhkokuumeeseen.

Pauli Olavi Holopainen 1926.

Luotettavalle ja tunnolliselle miehelle tuli paljon luottamustoimia. Pieneen muistikirjaansa keskelle siementilauksuia Janne oli kirjannut: ”Ilmoittaa koulun alkamisesta hyvissä ajoin, ottaa vastaan oppilaita, valvoo että korjaukset mitä tarvitaan tulevat toimitetuksi. Huolehtia, että on polttopuita ja valoöljyä.” Tunnolliseen tapaansa Janne valmistautui koulun johtokunnan jäsenyyteen.

Pohjois-Pöljän koulupiirin koulun johtokunnassa Janne istui alusta alkaen. Vuodesta 1928 koulu toimi omassa hienossa tiilirakennuksessa aivan Holopaalan naapurissa. Aatu Väänänen oli lahjoittanut komean tontin koululle, jonka valmistuminen oli suurtapaus kylälle.

Maalaisliittoa kannattanut Holopainen valittiin heti ensimmäiseen Siilinjärven kunnanvaltuustoon 1925. Valtuustoon hänet valittiinkin sitten kaikissa vaaleissa. Hän toimi lukuisissa keskeisissä kunnan tehtävissä aina kuolemaansa saakka 1940. Hän toimi mm. kunnan rahastonhoitajana, kunnallislautakunnan varapuheenjohtana ja köyhäinhoitolautakunnan puheenjohtajana. Ehkä vaikutusvaltaisin ja merkittävin tehtävä hänellä oli asutuslautakunnassa.

Asutuslautakuntien tehtävänä oli edistää torpparivapautuslain (1918) ja Lex Kallion (1922) hengessä maaseudun maattomien maanhankintaa. Lautakunta jakoi lainoja maanostoon, tilojen rakennusten kohentamiseen ja maanraivaukseen.  Asutuslautakunta aloitti työnsä vuonna 1926.

Lautakunnan jäsen ja asutusneuvoja Holopainen tunsi Siilinjärven maatalousasiat osuuskassanhoitajana tarkkaan. Nopeasti hän eteni lautakunnan puheenjohtajaksi ja lopulta lautakunnan kaikki keskeiset työt kasautuivat hänelle.

Modernisti voisi sanoa, että lautakunta jakoi mikrolainoja niille torppareille, mäkitupalaisille ja loisille, jotka olivat onnistuneet hankkimaan oman tilan. Asutuslautakunnissa muuten vakiintui suomen kieleen uusi sana: pienviljelijä. Vuoteen 1928 saakka käytetään termiä palstatilallinen, asutustilallinen tai pientilallinen. Lainojen hakijoissa oli paljon pöljäläisiäkin.

Janne Holopaisen tarina on kaunis esimerkki kansalaisyhteiskunnan synnystä Suomessa. Oli mahdollista nousta ylös säädystään ja ennen kaikkea tulla vaikutusvaltaiseksi tekijäksi kunnalliseen elämään. Osuustoiminnassa ajatuksena oli, että oma apu paras apu. Mutta samalla uskottiin lujasti yhteisöllisyyteen ja yhdessä tekemiseen.

Janne Holopainen kuoli vatsasyöpään marraskuussa 1940.

Janne ja Aino Holopainen, lapset Tellervo, Onni ja Anna-Liisa kuvattuna kotonaan 1932. Pöljän Osuuskassa toimi talossa v. 1923-1937.  

Lähteet:  Janne Holopaisen päiväkirja 1917-1919. (Anna-Liisa Heikkisen arkisto), Anna-Liisa Heikkisen ja Tellervo Juvosen haastattelut. Siilinjärven asutuslautakunnan pöytäkirjat 1926-1930. Valokuvat Tellervo Juvonen, Anna-Liisa Heikkinen, Aino Holopainen. Matti Juusela: Pöljän kassasta POP-pankiksi 1904-2004. Siilinjärveläisen osuuspankkiliikkeen 100-vuotishistoria. 2004 

Jannen kokemukset sisällissodasta 1918 olen kirjoittanut aiemmin kahteeen blogiin 2013.