Tytöstä naiseksi sota-aikana

Irma Pantzar hiihti Kolmisopelta Hoikille helmikuun alkupäivinä 1940. Hänellä oli mukanaan suruviesti Sanna Vartiaiselle. Sannan puoliso ja Irman eno Matti Vartiainen oli kaatunut Pitkärannassa. Sanna ei voinut uskoa aluksi viestiä, sillä Matti oli juuri ennen kuolemaansa ehtinyt lähettää kirjeen kotiin. Sanna Vartiainen jäi yksin kahden pienen lapsen kanssa. Viestinviejä oli itse vasta 13-vuotias.

Seitsemäntoistavuotiaana Irma oli jo Harjamäen sotasairaalan keittiössä töissä. Jatkosodan aikana Suomeen perustettiin kaiken kaikkiaan 56 sotasairaalaa. Sairaalapaikkoja oli 3,5 kertaa enemmän kuin rauhan aikana. Siilinjärvellä oli kaksi suurta sairaalaa, Harjamäen piirimielisairaala ja Tarinaharjun tuberkuloosiparantola. Molemmat Siilinjärven sairaalat toimivat sotasairaaloina.

Hilkka Savolainen, Anna-Liisa Karttunen, Anni Rissanen, Irma Pantzar.

Työvoimapula oli huutava. Suomella oli kuitenkin merkittävä resurssi Lotta Svärdin toiminnassa mukana olleissa naisissa. Heillä oli koulutusta ja osaamista myös sairaaloiden työvoimaksi. Irma Pantzar oli muonituslotta. Ajan tavan mukaan Irmakin piti Harjamäessä asuessaan vieraskirjaa.

Helka Puurunen ja Irma Pantzar.

Irma piti nimipäiväkekkerit 31.3. 1944. Irman huoneessa kokoontui ainakin: Hilma Kärkkäinen. Nilsiä Ruohomäki. Aino Karttunen. Tervo. Siiri Leskinen, Muuruvesi, Vuotjärvi. Anni Rautiainen, Siilinjärvi, Tyyne Lappeteläinen, Pöljä, Helga Vepsäläinen, Siilinjärvi, Hannonmäki, Anna-Liisa Karttunen, Kuopio, Kaislastenlahti.

Vieraskirja avaa sotaan erikoisen näkökulman. Rintama oli kaukana, mutta sota silti hyvin todellisena läsnä.  Harjamäellä hoidettiin vakavasti vammautuneita kirurgisia potilaita. Vieraskirjassa on kuitenkin aina juhlat ja hyvät ”korvikkeet”. Lottaystävykset vierailivat toistensa luona ja kirjoittivat tyylin mukaisia kiitoksia emännälle ”korvikkeista” ja hauskasta illasta.

Irma vasemmalla ensimmäinen.

Kesäkuun alussa 1944 Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Kannaksella. Sen taistelun kumu kuului ja tuntui Harjamäelläkin.

Tupavanhin, lotta Alma Pasanen 13.6.1944:

Irma muherolle!

Tänään on kolmastoista päivä kesäkuuta, sateinen ja sumuinen, tekee mielen apeaksi.

Paljon on puhuttu ja pohdittu suuria asioita, onhan aika taas ikävä ja kohtalokas. Yhteinen päätös tuli! Pidämme peukkua pystyssä, että yhteinen ja luja uskomme toteutuisi ja ”ikuinen hirmumme” kavala ryssä, saisi kovan iskun takaisin ja ikävät uutiset Kannakselta muuttuisi pian päinvastaiseksi.

Neuvostoliiton hyökkäys onnistuttiin torjumaan. Heinäkuussa 1944 Irma lähti sairaalasta ”maatalouskamppailuun” eli heinätöihin Kolmisopelle. Irma palasi vielä sairaalaan töihin. Jatkosota päättyi syyskuun alussa ja sotasairaala alkoi hiljentyä. Monilla potilailla oli kuitenkin vakavia ja hoitoa vaativia vammoja, joten Irmakin työskenteli Harjamäellä marraskuun loppuun 1944. Lotta Svärd -järjestö lakkautettiin 23.11.1944.

Morsiuskurssi Pöljällä 1945.

Helmikuussa 1945 Pöljän Maamiesseurantalolla järjestettiin morsiuskurssit. Siellä nuorille naisille opetettiin kodinhoitoa. Kurssi kesti kaksi viikkoa. Nuoret naiset saivat oppia lastenhoidosta, vaatehuollosta ja puutarhanhoidosta. Jokainen päivä aloitettiin virrellä ja rukouksella. Irma pyysi jokaisen kurssille osallistuneen nimen vieraskirjaansa.

Irma ja Vihtori 24.3.1946.

24.3. 1946 Kulhuassa juotiin kihlajaiskahveja. Irma ja Vihtori Roivainen olivat tavanneet ensimmäisen kerran jo talvella 1944. Lomilla ollut Vihtori oli tanssittanut Irmaa salatansseissa huvilalla Panninniemessä. Vasta yli vuosi ensitapaamisen jälkeen nuoret alkoivat seurustella vakavammin. Jaakko Roivaisen ja Meeri Turusen häissä Höntällä tapailu muuttui yhteisen elämän oivallukseksi.

Naapurit ja sukulaiset kävivät Kulhuassa onnittelemassa Irmaa kihlautumisesta. Vihtori Roivainen on kirjoittanut kirjaan vain kerran nimensä. Hän kävi 19.5.1946 sisarensa Helvi Roivaisen ja Martta Julkusen kanssa Kulhuassa. Helvi kirjoitti: ”On käyty!” 

Hääväkeä Kulhuassa 1946.

Irma Pantzar ja Vihtori Roivainen menivät naimisiin Kolmisopen Kulhuassa, Irman kotona 6.7.1946. Peräti 149 vierasta kirjoitti nimensä vieraskirjaan! ”Onni olkoon mukanasi elämäsi retkellä. Kyllä oli nätti poika vihkimisen hetkellä.”  Häitä tanssittiin Pöljän Maamiesseuran talolla.

Viimeiset merkinnät vieraskirjassa ovat keväältä 1947. Perheen esikoinen, Martti Sakari syntyi 15.3. Mirja ”systeri” kirjoitti:

”Irma kulta! Taidan heti alkuun onnitella sinua tuon pienen ”esikoisesi” johdosta. –Siis lykkyä tykö! Anteeks muuten tuo töherrys tuossa. Ei ollut teko, niin kuin tarkoitus. Niin sinä käskit minun skriivata, mutta minä kun en ole sanomalehtialan akkoja, niin täytyy kai lopettaa tähän. Vieläkin onnea ja kiitoksia paljon seurasta. Systerisi Mirja. (17.3.-47)

Lähteet: Irma Roivaisen vieraskirja vuosilta 1944-47.  Irma Roivaisen haastattelut. Valokuvat Irma Roivaisen kotiarkisto. Juhani Kärjä, Kuopion sotasairaala -20. SotaS. Vuosikokousesitelmä Kuopion Isänmaallisen Seuran vuosikokouksessa 17.3.2010.

Sodasta rauhaan Pohjolanmäellä

Pohjolanmäki

Syyskuun alussa 1944 Aatu Väänänen merkitsi kalenteriinsa:

”Puolipilvistä. Holopaalan riihtä lämmittelin.” (3.9.)

”Pilvessä vähän, satoi. Perunoita nostettiin, pysäkille vein hevosella.” (4.9.)

”Pilvistä. Siilinjärvellä asioilla pistäydyin pyörällä. Ruislyhteitä riiheen vein.” (5.9.)

”Pilvistä. Iltapäivällä satoi paljon. Maijon vein ja asistentin tavarat Pulasteelle.” (6.9.)

”Pilvistä. Perunoita kaupunkiin lähetin.” (7.9)

”Puolipilvistä. Ohraa piikitettiin.” (8.9.)

”Pilvistä. Satoi vähän.” (9.9.)

”Pilvistä. Aamusella satoi. Puolukassa käytiin Jennyn kanssa.” (10.9.)

Suomi solmi aselevon Neuvostoliiton kanssa syyskuun 4. päivä 1944. Jatkosota loppui. Aatu Väänäsen maatalouskalenterista on turha hakea kommentteja rauhantekoon. Se oli varattu talon asiallisiin asioihin, kuten sadonkorjuun etenemisen kirjaamiseen tai mainintaan puolukkaretkestä Jennyn kanssa!

Joka päivä isäntä merkitsi tietoja säästä. "Pilvistä. Yrkäili vettäkin sataa." (3.4.1945)  Toiseksi hän merkitsi kalenteriin päivän tärkeimmät työt. Tyypillinen kirjaus on esimerkiksi kesäkuun 5. päivä 1944: "Puolipilvistä, kylmää. Ohran kylvin Alangolla, kauraa laitettiin."

Keväällä alkoi siementen lajittelu. Sitten seurasi kylvö ja korjuu. Vuonna 1945 heinänteko aloitettiin Pohjolanmäellä heinäkuun 16. päivä. Heinän piikitys ja korjuu jatkui sitten elokuun puolelle. Rukiin leikkuu aloitettiin 8.8. Pellavaa loukutettiin ja syysruis kylvettiin. Sitten nostettiin peruna.

Pohjolanmäen piikitettyä heinää. Kuva Riitaniitylle päin.

Kesät olivat työntäyteisiä, mutta Pohjolanmäellä oli  työväkeä. Elokuussa 1945 Aatu ja hänen puolisonsa Jenny matkustivat lomamatkalle Turkuun ja Naantaliin. Talon työt hoituivat ilman isäntää ja emäntääkin. Pekka Kejonen, Hilma Leskinen, Anni Väisänen,  Kokkosenmäen Heikkiset, Edla Kokkonen ja Teppo Palve tekivät tarvittaessa töitä taloon vuosina 1944-45.

Aatu Väänänen oli monitaitoinen isäntä. Tammikuussa 1944 hän aloitti reen tekemisen. Ensin veistettiin jalakset. Sitten höylättiin, istutettiin kaplaat ja pajuteltiin reki. Valmistettiin kaastat ja reki tervattiin. Aatu teki myös kalaverkkoja. Usein kalenterissa toistui: "Kotosalla puuhastelin." 

"Halkomääräyksiä jakelin suksikyydillä." (2.2.1944) "Hevostarkastukset Hökösellä, Pöljällä, Sopella, Keskimmäisellä." Armeija tarvitsi halkoja ja hevosia ja paikallinen suojeluskunta hoiti hankintaa ja valvoi, että määräyksiä noudatettiin.

Talon teurastukset Aatu kirjasi huolellisesti ja mainitsi erikseen, että vei lihat Kansanhuoltoon. Oletettavasti Pöljälläkin mustan pörssin kauppaa harjoitettiin, mutta ei Pohjolanmäeltä! Kansanhuollon konttori oli sijoitettu Siilinjärven vanhaan kunnantaloon.

Aatu Väänänen oli kunnallislautakunnan jäsen. Sodasta huolimatta kokouksia pidettiin säännöllisesti. Samoin Pohjolanmäen kansakoulun asioita piti hoitaa kuten ennen sotaakin. Johtokunnan puheenjohtajana hän huolehti koulun asioista. "Koululla irtain luetteloitiin." (8.1.1944) 

Pelkästään myllyllä käynti saattoi viedä kaksi päivää. Keskiviikkona illalla 19. tammikuuta 1944 Aatu laittoi myllykuorman valmiiksi.  "Pilvessä. Hyvä sää. Viantaan vehnämyllyyn menin. Yötä piti olla naapurissa.” Perjantaina Aatu ajeli "aika kovassa pakkasessa" takaisin Pohjolanmäelle.

Lähes jokaiseen päivään liittyi käynti pysäkillä. Pohjolanmäeltä vietiin maito Pöljän pysäkille. Sieltä haettiin myös posti. Muutenkin isäntä liikkui kylän taloissa ja mökeissä.

Aatu kävi säännöllisesti veljiensä Kallen ja Jannen luona. Kalle isännöi Panninniemen tilaa (”Pannila”, kuten Aatu useimmiten kirjoitti)  ja Janne Lassilaa. Janne Holopaisen luona Aatu kävi melkein päivittäin. Usein hän vieraili myös Kokkosenmäen mökeissä, Hoikilla Rytkösessä ja Pöljänjärven ympäristön taloissa. Varsinainen kyläily tapahtui sunnuntaisin. Muuten vierailuihin liittyi ilmeisesti aina ”asioita”.

Vasta keväällä 1945 valtakunnan politiikka näkyy vähän muistiinpanoissa. Eduskuntavaalien alla Pöljälläkin oli puhetilaisuuksia. Aatu kävi ainakin kahdessa vaalitilaisuudessa: Maamiesseuran talolla ja Hiekkaharjussa.

Pöljän koululla laskettiinkin sitten vaalin tulosta 18.3.1945 yöllä yhteen saakka. Oli paljon uusia äänestäjiä: ikärajaa oli laskettu 21 vuoteen. Kommunistien toiminta oli laillistettu ja SKDL asetti myös ehdokkaansa vaaliin. Oli muutoksen aika. Enää ei Aatukaan mennyt suojeluskunnantalolle asioita hoitamaan, talosta oli tullut "Manttaalikunnan talo". Suojeluskuntajärjestö oli lakkautettu syksyllä 1944.

Huolen ja epävarmuuden keskellä Pöljällä haettiin virkistystä kulttuurista. Pöljän näytelmäpiiri oli saanut Kuopion yhteisteatterista Aira Kauhasen ohjaamaan esityksen. Heinäkuun 31. päivänä 1945 sai ensi-iltansa Minna Canthin Roinilan talossa. Aatu ja Jenny Väänänen olivat paikalla, kuten koko kylä. Näytelmä jäi suurtapauksena kyläläisten mieleen.

Marja ja Kaisu Rautiainen, Ensio Korhonen Pöljän Maamiesseurantalolla 1945.

Pohjolanmäeltä on säilynyt kylähistorianharrastajan käsiin täydellinen kokoelma talon maatalouskalentereita vuosilta 1919-1966. Ihan kaikkina vuosina isäntä ei ole säännöllisiä merkintöjä tehnyt. Aatu Väänänen sai päivänsä keskeiset tapahtumat mahtumaan kalenterinsa kahdelle riville.

Hän luki useampaa sanomalehteä, Suomen Kuvalehteä ja talossa oli radio. Lisäksi Pohjolanmäellä oli kirjasto. Aatu seurasi aikaansa, hänellä oli mielipiteitä ja omakohtaisesti mietittyjä ajatuksia. Yhtäkään niistä hän ei ole kirjannut maatalouskalenteriinsa.

Jenny ja Aatu Väänänen

Lähteenä Aatu Väänäsen maatalouskalenterit v. 1944-45. Valokuvat Eeva Väänänen.

Lisää Aatusta toisaalla tässä blogissa: Aatu Väänänen jatkosodassa 1941-42

Pöljän pysäkki

Kirsti Holopainen odottaa junaa helteisenä päivänä Pöljän pysäkillä ja pelleilee. Kuva on otettu 1970-luvulla, kun pysäkki oli jo museo. Paikallisjunat eli lättähatut tosin pysähtyivät vielä Pöljälläkin.

Pöljän pysäkin kunnostushankkeessa olemme kuulleet useampaan otteeseen kysymyksen: Mitä te oikein teette sillä pysäkillä? Mitä hyötyä siitä on? Kunnan laatima kuntokartoitus 2012 oli karua luettavaa, samoin korjausbudjetti. Jouduimme viime kesänä käymään ammattilaisten kanssa tätä keskustelua. 

Provosoivasti voi vastata, että rakennuksella ei tehdä yhtään mitään! Se on hyödytön. Se on hyödytön kuin aitta kotiseutumuseolla tai lato valkoisten rehupussien täplittämällä pellolla. 

Pöljän pysäkille on varsin vaikeaa kehittää toimintaa, sillä se on rakennettu rautateiden tarpeisiin. Rakennuksessa on pieni pysäkinhoitajan lipunmyyntitila, odotushuone ja varastomakasiini. Asemalla ei ole koskaan ollut vesijohtoa tai viemäriä.  Tällä hetkellä sähköt on katkaistu, samoin sähkösopimus.  

Olemme korjanneet pysäkin katon ja maalanneet räystäslaudat ja muita rakennuksen ylärakenteita. Remontin etenemistä voit seurata oheisesta linkistä: http://aroivainen.wordpress.com/ . Mistä motivaatio hyödyttömän rakennuksen korjaamiseen?

Pöljän pysäkki 1920-luvun asussaan.

 Aikoinaan pysäkin ympärille keskittyi koko kylän elämä. Monta kertaa päivässä matkustavaisten ja tavaran toimittajien hyörinä täytti pikkuruisen seisahduslaiturin.

Pöljän pysäkki oli raskaan työn näyttämö. Siina lastattiin puutavaraa, joka oli käsin kaadettu ja käsitelty. Puut kuljetettiin hevosella tiettömien taipaleiden takaa. Emännät ja piiat olivat heränneet aamuyöstä lypsämään, että maito ehtisi aamujunalle ja meijeriin Kuopioon.

Puun kuorintaa pysäkillä sotavuosina.

Harvinainen talvikuva pysäkiltä. Maitotonkat, hevonen, junan passaajat ja pakkanen.

Pysäkki oli vapaa julkinen tila. Kylän vanha väki on aina muistellut pysäkkiä. Äitini kertoi, kuinka Kolmisopelta tultiin sunnuntaisin passaamaan junaa ja tapaamaan muita nuoria.  Odotushuoneessa ja laiturilla sai oleskella, jos ihmisiksi oli. Siellä hengailtiin!

Matkustaminen oli jännittävä asia. Ensimmäinen kaupunkimatka muistetaan. Hiljaisen maaseutuelämän tapahtumattomuudessa lähdöt ja paluut ovat jääneet monelle muistelijalle elävänä mieleen.

Kylän nuoria lähdössä Helsinkiin suurkisoihin 1947.

Lapset istuvat pysäkin rappusilla ja kuivattelevat uimareissun jälkeen. Raija Rytkönen (Savolainen) muisteli helteistä päivää ja pysäkin pihaa. Sinne sai mennä. Kohta oli niin kuuma, että piti kipaista takaisin joelle uimaan.

Meeri Roivainen oli nuori tyttö vielä, kun hän katseli sotaan lähteviä poikia syksyllä 1939. Lähtöjuhlallisuuksia ei ollut. Meeri muistaa hetken elävästi tänäänkin.

Kätilö Martta Pöyryllä oli lapsi rinnassa ja hänelle tuli työtehtävä Pöljälle. Hän tuli junalla ja sanoi pysäkki-Villelle, että hoida sinä lapsi, niin minä hoidan potilaan. Ville oli sanonut, ettei tässä mitään kiireitä ole, käyhän tuo. Niin Ville sitten möi lippuja lapsi sylissään.

Nuoret lähtivät elokuviin Kuopioon. Pienemmät kateellisina katselemassa. Ja ne kihloja Kuopioon hakemaan menevät nuoret, jotka uskalsivat jo pussata julkisesti! Hienosti kaupungin ravintoloihin ja rientoihin pukeutunut nainen asemalla. Näitä hetkiä tarkkaillut tyttö on nyt 87-vuotias.

Pöljän pysäkki 1947.

Korjaamme pysäkin vuoden 1947 loistoonsa, koska rakennus antaa meille mahdollisuuden muistaa ja ymmärtää. Pöljän pysäkki on ennen kaikkea tärkeä meille pöljäläisille. Se on merkittävä osa meidän historiaamme, vanhempiemme ja isovanhempiemme tarinaa.  Miten elämä avartui, oli vaihtoehtoja.

Toisaalta pysäkki on tärkeä rautateiden merkityksen ymmärtämiseksi. Matkustaminen oli pitkään hidasta ja vaivalloista. Kun pöljäläiset nousivat 1902 junan kyytiin ensimmäisen kerran, niin kokemuksen on täytynyt olla huikea. Juhani Ahon Rautatie kannattaa taas lukea, jos haluaa noihin tunnelmiin eläytyä. Pöljän pysäkillä on yleistä kulttuurihistoriallista arvoa.

Pöljän pysäkki ehkä 1910-luvulla. Pöljän kotiseutumuseon kokoelmat.

Olin viimeisen kuukauden aikana monta kertaa pysäkin pihamaalla, kun juna viiletti ohi. Koko tontti tärisi. Sekin oli opettavainen kokemus.  Elämänrytmi oli ennen hitaampi.

Anna Ollikainen kirjoitti päiväkirjassaan 1920-luvun alussa, että hän näki presidentti Ståhlbergia ja hänen puolisoaan kuljettaneen vaunun seisovan pysäkillä. Tietysti!  Kaikki pikajunat pysähtyivät ennen pienilläkin seisahduslaitureilla.

Oli myös ”tiputtajia”, jotka pysähtyivät tarvittaessa Pöljän kylälläkin muutaman kilometrin matkalla kuusi kertaa (Aappola, Itäkallion seisake, pysäkki, Puustelli, Kokkonen, Mikka).  Pysäkiltä pohjoiseen matkaavan junan vauhti oli Kärängän rinteeseen tullessa vielä niin hidas, että Pohjois-Pöljälle tulevat hyppivät liikkuvasta junasta ulos!

Niin muistaa se, joka rakastaa. Sitä paitsi siitä tulee hemmetin kaunis maamerkki koko kylälle!

Vappu 1950-luvulla.

Muistelijat ja kuvat: Martta Pöyry, Irma Roivainen, Raija Rytkönen, Ilmari Koponen, Marjatta Laitinen, Saima Ruuskanen, Katri Rautiainen, Aino Jormalainen.

Lisää pysäkkiblogeja Miksi Pöljän pysäkin suojeleminen on arvokasta? Pöljän pysäkin uutisia Talvisota Pöljän pysäkillä