Vanhoja rajamerkkejä Pöljän kylällä

Pöljän eteläisen jakokunnan isojakoasiakirjoissa oli säilynyt isojaon rajapyykkiselitys vuodelta 1809. Tämän asiakirjan ja isojaon kartan avulla tutkin keväällä löytyykö vielä vanhoja pyykkejä kylän maisemasta.

Isojaon valmistuttua talonpoikien piti maanmittarin johdolla pyykittää rajat. Työ pyrittiin ajoittamaan syksyyn, jolloin maatalouden kiireisimmät kesätyöt oli jo tehty. Säilyneessä asiakirjassa selostetaan tarkasti pyykin paikka ja siihen ladottujen kivien asettelu. Kaiken kaikkiaan rajapyykkejä kuvattiin pöytäkirjassa 64 kappaletta. Pyykit on numeroitu, mutta pyykkiselityksissä ei kerrota hakkauksista eikä löydettyjen pyykkien näkyvissä osissa ollut mitään numeroita tai merkkejä.

Pöljän eteläisessä jakokunnassa isojako oli aloitettu vuonna 1794, lukuisat valitukset ja oikeudenkäynnit sekä sota 1808 hidastivat prosessia. Jakokunnan isojakokartta on valmistunut vuonna 1806.

Sarvilammen rajapyykki, joka löytyi Iisalmen ja Kuopion
pitäjien rajalta. 

Sarvilammin merkissä on selvästi erotettavissa numero 5.

Vanhin kylältä löytynyt rajamerkki ei ollut kuitenkaan isojakoon liittyvä, vaan Kuopion ja Iisalmen pitäjien rajaan liittyvä Sarvilammin rajamerkki. Se näkyy jo vuonna 1750 valmistuneessa Iisalmen pitäjän kartassa. Siinä oli myös havaittavassa hakkauksia, ehkä nro 5, mikä sopisi karttamerkkiin myös. Raja oli myös Pöljän eteläisen jakokunnan pohjoisraja. Alueella ei ollut enää löydettävissä pitäjänkarttaan merkittyjä muita pyykkejä.

Rajamerkit kertovat maankäytön ja -omistuksen historiasta, paikallisyhteisöiden välisistä suhteista, luonnonvarojen käytön ja hallinnon historiasta, tavoista ja uskomuksista.[1] Voisiko melkein sanoa, että ”alussa oli raja”. Kuvaavaa on, että ensimmäinen maininta pöljäläisistä oikeuden asiakirjoissa käsittelee rajariitaa Olli Pippurisen ja Pekka Ruotsalaisen välillä.

Pippurinen asui Pöljänjärven rantamailla ja Ruotsalainen Mikanjärven liepeillä. Tavinsalmen käräjillä 2.7.1563 Pippurinen tuomittiin sakkoihin, koska oli korjannut viljan riidanalaiselta maalta. Myös Ruotsalainen tuomittiin, sillä hän taas oli viljellyt luvatta yhteisomistukseen kuuluvaa ”Hökösenmäen lievettä”.[2]

Talonpojan maa jakautui kotipeltoihin, niittyihin ja kaskimaihin. Lisäksi kylällä oli ns. yhteismaita, joita yhteisesti sopimalla hyödynnettiin. Pöljällä tällainen alue oli Vellimäki Hökösellä.

Satojen vuosien aikana omistukset olivat kehittyneet pirstaleisiksi. Isojaossa asetettiin tavoitteeksi se, että tilan maat olisivat mahdollisimman yhtenäisenä kokonaisuutena. Samalla kylien yhteismaat jaettiin niistä kiinnostuneille talonpojille tai kruunulle. Lisämaasta piti maksaa vero, joten ottajalla piti olla luottoa veronmaksukykyynsä. Esimerkiksi Pöljän pohjoisen jakokunnan liikamaasta muodostettiin uudistila (Laurila nro 22, nyk. Pohjolanmäki), eikä kaikkea maata jaettu vanhojen tilojen omistajille.

Pöljän eteläisen jakokunnan isojaossa tilat saivat maansa 3-5 palstaan. Vielä isojaon täydentämisen jälkeenkin esimerkiksi niittyjä jäi toisten tilojen maiden sisään. Isännät eivät olleet halukkaita niitä vaihtamaan.[3]

Paskolamminmäen pyykki, eteläinen jakokunta nro 3.

Isoajon rajat vedettiin viivasuorina maastoon. Joissakin kohdin hyödynnettiin maastoa (järvet, joet, purot, kalliot). Pöljän eteläinen jakokunta oli varsin pieni. Välimatka esimerkiksi Jussilasta Pöljänjärven rannalta jakokunnan pohjoisrajaan Oravaisenjärvelle jää alle 10 kilometrin.

Rajamerkkejä etsiessäni ymmärsin, että alueen luonnon täytyi olla asukkaille äärimmäisen tuttu. Monet suvut olivat asuneet Pöljällä lähes 300 vuotta isojaon toimeenpanon aikaan. Isojakokarttoihin merkityt polut olivat helppokulkuisia väyliä kävellen liikkumaan tottuneille.

Hepopuron pyykki, eteläinen jakokunta nro 6.

Rajapyykeillä oli nimet pöytäkirjassa. Pöljän kallioilla, puroilla, lammilla, mäillä, järvillä, niityillä ja pelloilla oli nimet. Kun maanmittari ja talonpojat puhuivat maastosta jakotilaisuudessa, kaikki tiesivät missä oltiin ”kartalla”, vaikka varsinaisen geometrisen isojakokartan lukeminen saattoi talonpojille olla vaikeaa.

Isojakoa täydennettiin pohjoisessa jakokunnassa vuosina 1911-12 ja eteläisessä jakokunnassa vuosina 1894-95.

Pitkänpään pyykki, eteläinen jakokunta nro 10. 

Isojaon täydentämisessä korjattiin karttavirheitä, Pöljälläkin todettiin että eteläisen jakokunnan kartta on uusittava, koska entinen kartta poikkeaa ”maalla saaduista pituuksista”.[4] Kaikki rajapyykit eivät myöskään olleet riidattomia ja osa rajapyykeistä oli kadonnut. Lisäksi ainakin yksi purolinja todettiin niin umpeenkasvaneeksi, ettei raja enää ollut hahmotettavissa. Lisäksi tilojen välillä oli erimielisyyksiä maiden lainmukaisesta hallinnasta.

Yksityiskohtana mainittakoon, että vielä 1895 eteläisessä jakokunnassa jätettiin Verkkosaari yhteiseksi verkkojen säilytyspaikaksi, vaikka muuten järvien saaria vahvistettiin tilojen yksityisomistukseen.[5]

Löysin Pöljältä vanhoja rajapyykkejä, jotka sopivat isojaon karttaan. Olivatko kaikki löytämäni pyykit pystyssä jo vuonna 1809 onkin sitten eri juttu. Asian varmistaminen vaatisi pyykkien kaivamista esiin ja kivien ladonnan vertaamista pyykkiselitykseen.

Näkymä Pöljänjärvelle 2020. Tämän järven ja Kevättömän
rantamaille asutus ensinnä kylällä asettui. 

 

---

[1] Adel & Salminen, Rajamerkeistä historiallisena ilmiönä sekä tutkimuksen ja suojelun kohteena, 76,

   https://issuu.com/vapriikki/docs/pma19netti

[2] Kasurinen & Kasurinen, Siilinjärvi, puoli vuosisataa kunnan ja seurakunnan kehitystä sanoin ja kuvin,  11;

   Savon tuomiokirjat 1559 ja 1561-1565, toim. Kauko Pirinen, 106

[3] Pöytäkirja isojaon täydentämisestä Pöljän kylän eteläisen jakokunnan tiloilla n:rot 1-14 1894-95.

[4] sama

[5] sama