Waldemar Pantzarin Amerikan seikkailut (1913-1931)

 

 

Israel Pantzare Pajala, Sattajärvi.

Waldemar Pantzar syntyi Sattajärvellä 29.11.1894. Hänen isänsä oli Israel Pantzar ja äitinsä Selma Ylipää. Perheen lapsista neljä lähti siirtolaiseksi Amerikkaan. Waldemar lähti Ruotsista 30.4.1913. Sattajärvellä ja lähiseuduilla ei ollut työtä ja kylältä oli jo ”toiset puolet mennyt Amerikkaan”.

Matka kesti yli kolme viikkoa, laivojen ruuat olivat huonoja ja olosuhteet likaiset. Walde sanoi, että hänen takissaan oli niin paljon täitä, että se liikkui itsekseen, jos sen penkille laittoi. 

Amerikassa Walde matkusti Michiganin kaivosalueelle, jossa aloitti työt trammerinina eli lapiomiehenä ja malmivaunun työntäjänä. Työ oli vaarallista, raskasta ja siitä sai huonoa palkkaa. Miltei joka päivä kaivoksessa loukkaantui tai kuoli joku. Kaivoksen hierarkiassa mainarit eli poramiehet olivat ykkösiä. Heidän työaikansa oli lyhyempi, työ helpompi ja palkka parempi kuin trammerilla. Ja mikä pahinta, Walden mukaan tansseissakin mainarit pääsivät paremmin tyttöjä saatille kuin muut.

Waldemar Pantzar Amerikassa.

Kaivostöihin tottui, eikä enää niin pelottanut. Silti Walde sanoi, että välillä tuli mieleen Ruotsiinkin paluu ja lähtö kadutti. Waldemar Pantzar työskenteli Kuparisaarilla ainakin Calumetissa ja Ahmeekissa. Sitten hän sanoi alkaneensa pitää Amerikan vapaudesta, hän oppi kielen ja vaihtoi työpaikkaa, kun entinen ei enää miellyttänyt. Kuparisaarilta hän siirtyi Montanaan kaivostöihin, jossa pääsi sitten ”mainarinkenkiin”. kaivostöissä maksettiin yhä huonommin, niinpä Walde hyppäsi junaan ja aloitti Idahossa metsätyöt. Näitä töitä hän teki myös Seatlessa.

Puiden läpimitta saattoi olla jopa 5 metriä ja niitä kaadettiin käsipelillä. Kaatopykälää saatettiin hakata miesjoukolla 2-3 päivää yhteen puuhun. Myös näissä töissä oli paljon tapaturmia. Palkka oli kuitenkin hyvä, 5-7 dollaria tunnilta. Uusilla työpaikoilla Walde oppi aina vaan paremmin englantia ja elämä Amerikassa alkoi maistua. Jokaisessa pikkukylässäkin oli tanssihaali ja soittokunta. Nuoret miehet juopottelivat, meno miesten asuntoloissa oli usein väkivaltaista ja viinanhuuruista. Walde osasi pitää oman käyttönsä kohtuudessa. 

Walde vasemmalla ystävineen Calumetissa
1910-luvun loppupuolella. Tämä kortti 
lähetettiin vanhaan maahan.

Walde avioitui kotikylän tytön, Ainon kanssa ja heillä syntyi yksi poika. Avioliitto kuitenkin päättyi eroon. Vuonna 1924 Walde oli muuttanut Detroitiin, jossa tapasi Suomesta, Siilinjärveltä tulleen EevaVartiaisen. Eeva oli tullut ensimmäisen kerran Amerikkaan jo 1917, mutta hän kävi välillä Suomessa. Nyt hän oli tullut takaisin Kanadan kautta, sillä vapaa siirtolaisuus Yhdysvaltoihin oli loppunut. Salakuljettajat veivät tulijat Kanadan rajan yli Yhdysvaltoihin 50 dollarin maksusta.

Eeva Vartiainen oli elättänyt itsensä New Yorkissa palvelijana.

Walde ja Eeva, hääkuva 1925.

Pariskunta avioitui 1925 ja ensimmäinen lapsi, Irma syntyi seuraavana vuonna. Detroitin vuodet olivat aluksi vaurauden aikaa. Fordin tehtailla työläisille maksettiin hyvää palkkaa. Tuolloin sanottiinkin, että Detroit oli oikea työläisten paratiisi, eikä Neuvostoliitto.

Elettiin edistyksen ja uudistusten aikaa. Walden kertomassa vitsissä Ruotsin Heikki kuoli ja häntä kantoi kuusi miestä hautaan. Silloin Heikki nosti päänsä arkusta ja sanoi: Helvettiin tällainen työvoiman tuhlaus. Nyt pyörät alle ja yksi mies työntämään ja viisi miestä muihin töihin!

Walde ja Eeva Detroitissa (vas.), mukana Walden veli perheineen.
Vuosi lienee 1926.

Vapaa-ajan viettoa, Detroit. Kuvassa etualalla Eevan sisko
Liisa. Walde istuu kivellä.

Hyvä aika loppui ankaraan lamaan 1929. Fordin tehtailla siirryttiin lyhennettyyn viikkoon ja sitten irtisanomisiin. Pantzarin perhe, johon oli 1927 syntynyt poika Robert, muutti vielä kerran kaivosalueelle Michiganiin, Ahmeekiin. Sielläkin työt loppuivat ja osittain Eevan innostamana perhe päätti muuttaa Suomeen, Eevan pientä kotitilaa viljelemään.

Vuonna 1931 monia amerikansuomalaisia houkuteltiin muuttamaan Neuvosliittoon rakentamaan sosialismia. 

Perhe Pantzar, Ahmeek 1931.

Lähtö Amerikasta 1931. Ahmeek, Michigan.

Samalla laivalla kuin Pantzarit matkusti kymmeniä Neuvostoliittoon menijöitä. Helsingin edustalle heidät siirrettiin laivasta Pietariiin menevään alukseen. 5-vuotias Irma Pantzar muistaa kuinka heille vilkutettiin valkoisilla liinoilla ja he vastasivat punaisilla liinoillaan. Monille Neuvostoliittoon muuttaneille alkoi tuosta hetkestä piinojen taival Stalinin vainoissa.

Siilinjärvellä, Kolmisopen kylällä Waldemar Pantzar sitten eli loppuelämänsä. Perheeseen syntyi vielä tyttäret Mirja (1932) ja Selma (1933). Maanviljely ei pelkästään riittänyt perheen elatukseen, joten Walde välitti useita vuosia hevosia Suomesta Ruotsiin. Lisäksi hän osti vuonna 1938 auton, Fordin tietysti, ja alkoi ajaa taksia. Amerikasta Waldelle ja Eevalle oli jäänyt avoimuus uuteen tekniikkaan, perheen käytössä oli jo sota-aikana radio ja puhelin. 

Selma, Robert ja Mirja Kolmisopella.

Uusi kaupparakennus taustalla. Perhe alkoikasvaa uudella
sukupolvella.

Toisen maailmansodan jälkeen Walde ja Eeva perustivat kyläkaupan, jota sitten jatkoi aina 1980-luvulle saakka hänen poikansa Robert. Walde säilytti lämpimät suhteet sukulaisiin Ruotsin Pajalassa. Hän kävi siellä vähintään kerran vuodessa. Waldemar Pantzar kuoli Siilinjärvellä 13.3.1982 ja Eeva 12.3. 1983.

Eeva ja Walde.

Lähteenä on käytetty Anja Roivaisen tekemää Waldemar Pantzarin haastattelunauhoitusta 1970-luvulta ja muiden sukulaisten haastatteluja.