Miehemme Sanghaissa - Ville Niskasen ura konsulina ja lähettiläänä

 

Kokkosen lampi ja Pohjolanmäen venesuojia rannassa.

Kirjailija Kalle Väänänen kertoi kirjassaan Pöljäm pysäkiltä palamupuihen siimekseen (1926) tekemästään matkasta halki Euroopan Pohjois-Afrikkaan. Väänänen oli koulutettu kaupunkilainen, jolle Pöljän pysäkki matkan alkupisteenä oli kirjallinen tyylikeino. 

Mutta Pöljän pysäkiltä on oikeastikin lähdetty sydän pamppaillen ensin kaupunkiin koulutielle ja sitten kansainväliselle uralla. Mainio esimerkki on ministeri, lähettiläs Ville Niskanen. Hän syntyi Pöljän kylällä, nykyisen Pohjolanmäen tilalla 9.8.1887 Paavo Niskasen ja Hedvig Röngän perheeseen. Niskaset olivat tulleet Pöljälle 1830-luvulla Jännevirralta. He omistivat eri tiloja kylältä, mm. Pulasteen tilan. Paavo Niskanen osti Pohjolanmäen tilan 1880-luvun vaihteessa.

Pohjolanmäen tila 1920-luvun vaihteessa. Vanha pirtti on
jo osittain purettu. Siinä talossa Ville Niskanen syntyi.
Kuva Eva Wäänänen.

Tässä savusaunassa suurlähettiläs syntyi.
Kuva Eva Wäänänen.

Paavo Niskanen oli merkitty 1870-luvulla rippikirjaan kylän koulumestariksi. Pöljälle saatiin kansakoulu vasta vuonna 1894. Ville Niskanen on ollut koulun ensimmäisiä oppilaita. Villen isän terveys horjui, eikä tilan rakennukset häävit olleet. Niskasten hankkimaa tilaa olivat pitkään viljelleet vuokraviljelijät ja tila vaikuttaa olleen jonkin verran rappiolla. Silti ainakin kaksi operheen lapsista koulutettiin, Ville aloitti opinnot Kuopion klassisessa lyseossa vuonna 1898 ja hänen sisarensa Agatha Niskanen valmistui Heinolan seminaarista kansakoulunopettajaksi 1908.

Samaan aikaan vuotta ylemmällä luokalla opiskeli toinenkin pöljäläinen, Tatu Nissinen. Hän lähti koulutielle vielä vaatimattomimmista oloista kuin Niskaset. Ville Niskasen tulevan elämänuran kannalta saattoi olla merkitystä sillä, että Yrjö ja Armas Saastamoinen opiskelivat samaan aikaan koulussa. Saastamoisista tuli itsenäisen Suomen ensimmäisiä diplomaatteja. Tosin poikien elämänpiirit olivat kovin erilaiset kouluvuosina, joten tutustuminen on voinut olla hyvin pinnallinen. Ville oli maalaispoika, Sastamoiset paikallisen suurkauppiaan ja tehtailija Herman Saastamoisen poikia.

Suoraan edessä Kuopion lyseo 1899. Etualalla tori.
Museovirasto

Klassisen lyseon kieliohjelma oli varsin haastava. Syyslukukaudella 1904 Villellä oli ruotsista 5, latinasta 7, kreikasta 8, saksasta 5 ja venäjästä 5. Tuleva diplomaatti joutui siis todella sinnittelemään kielten kanssa. Eikä hän lukenut ranskaa, joka on ollut satoja vuosia diplomatian kaikille yhteinen kieli. Lähtökohdat kieliopinnoille olivat Pöljän pojalle varmasti vaikeat. Ei kuulunut kotitanhuvilla sen paremmin ruotsia kuin venäjää, kaikki oli aloitettava alusta alkaen.

Ville Niskanen suoritti ylioppilastutkinnos vuonna 1907. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa vuosina 1907-1912, mutta ei suorittanut maisterin tutkintoa. Tämä oli varsin tavallista, sillä vähävaraisten perheiden lapset joutuivat raapimaan opiskelurahat tekemällä satunnaisia töitä. Se hidasti opintoja.

Niskanen ei kuitenkaan murjottanut yksikseen opiskelijaboksissa, vaan verkostoitui nuorsuomallaisessa puolueessa, ylioppilaskuntatoiminnassa, Suomen kirjastoseurassa ja Nuoren Suomen liitossa sekä Savolaisessa Osakunnassa, jonka sihteerinä hän toimi vuosina 1909-1911. Missä tarvittiin hyvää sihteeriä, siellä oli Ville Niskanen. Samoissa seuroissa toimivat mm. Vilho Setälä, Sven Donner, Eero Erkko, Onni Talas jne. Niskanen toimi vuosina 1912-1914 nuorsuomalaisen puolueen puoluesihteerinä, Tässä tehtävässä hän tutustui moniin sittemmin itsenäisessä merkittäviin asemiin nousseisiin miehiin, eräs heistä oli Rudolf Holsti, diplomaatti ja ulkoministeri. Niskanen auttoi Holstia, kun tämä kampanjoi vuoden 1913 eduskuntavaaleissa.

Seurusteluun vapaamuotoisessakin mielessä liikeni sen verran aikaa, että Niskanen avioitui Hulda Kuusamon kanssa vuonna 1913. Heille syntyi tytär Sirkka vuonna 1915. Avioliitto jäi lyhyeksi, sillä puoliso Hulda kuoli jo vuonna 1916.  

Niskanen elätti itseään sanomalehtimiehenä Helsingissä ja Savonlinnassa. Hän toimi myös jonkin aikaa liikealalla Viipurissa sekä Viipurin maalaiskunnan elintarvikelautakunnan toimitusjohtajana 1917-1919. Viipurissa hän lienee kohdannut konttoristi Helmi Blasnialiksen, jonka kanssa avioitui loppuvuodesta 1918. Avioliitto kesti Villen kuolemaan saakka. Pariskunnalle ei syntynyt lapsia.

Helmi Blasnialis

Tallinnan lähetystö avaa tien maailmalle

Kun Suomi itsenäistyi ja olot rauhoittuivat sisällissodan jälkeen, oli luotava uuden valtion ulkoasianhallinto. Siihen kuului lähetystöt eri puolilla maailmaa. Koulutetuilla, kielitaitoisilla ja suomenkiltäkin osaavista tekijöistä oli pulaa. Niinpä Niskanenkin hakeutui ulkoministeriöön töihin. Nuorsuomalaisista piireistä Niskaselle tuttu toimittaja Erkki Reijonen toimi vuosina 1919-23 Tallinnassa Suomen ensimmäisenä edustajana Virossa. Ville Niskasesta tuli Tallinnan lähetystön avustaja maaliskuussa 1921. Myös hänen vaimonsa Helmi toimi ainakin aika ajoin lähetystön kansliassa. Konekirjoittajia tarvittiin, silla monet virkamiehet kirjoittivat käsin tai sanelivat tekstinsä.

Niskanen ja Reijonen joutuivat hoitamaan vuonna 1921 Suomen valtioon syvästi loukkaantuneen ja masentuneen Eino Leinon asioita. Virossa Leino oli otettu hyvin vastaan ja hänen kunniakseen järjestettiin juhlia niin, että Leino halusi muuttaa pysyvästi Viroon ja hakea maan kansalaisuutta. Kukaan muu ei tainnut ottaa hanketta vakavasti kuin Leino itse, mutta Ville Niskanen hoiti asiaa kohteliaasti ja Leinokin palasi takaisin Suomeen. Runsaalla alkoholin käytöllä saatoi olla osuutta asiaan, sillä kieltolain kuivattamassa maassa kärvistelevien suomalaisten matkat Viroon tuppasivat olemaan holtittoman kosteita.

Humalassa rikosten uhreiksi joutuneiden suomalaisten asioita jouduttiin selvittämään tuon tuostakin. Erikoista oli, että jopa lähetystön kuriiripostia Helsingistä kuljettaneet henkilöt saattoivat hankkiutua humalaan satamasta lähetystöön siirtyessä niin, että postia sekä kuriiria jouduttiin etsimään hotelleista ja ravintoloista. Kieltolain kääntöpuoli näkyi naapurissa.

Lisäksi viinan salakuljetus työllisti lähetystön työntekijöitä koko 1920-luvun. Lähetystö ilmiantoja viinalaivoista ja välitti tietoja Suomen tullille Helsinkiin.

Reijosen jälkeen lähettilääksi tuli Rudolf Holsti, Niskanen ehti toimia Holsinkin kanssa useamman vuoden. Ville Niskanen avusti aktiivisesti Holstia, joka junaili Suomen valtion ostamaan Viron presidentti Konstantin Pätsiltä komean kaupunkitalon 1926. Päts oli ajautunut talousvaikeuksiin ja jäi sitten Suomen valtion vuokralaiseksi useammaksi vuodeksi. Osoitteessa Kohtu 4 sijaitsevassa rakennuksessa toimii Suomen suurlähetystö tänäkin päivänä.

Presidentti Relander seurueineen vierailulla Virossa 1925. Istumassa vasemmalta Rudolf Holsti, Karl Gustaf Idman, Lauri Kristian Relander, Emil Setälä ja Lauri Malmberg. Niskanen seisoo takana kolmantena vasemmalta.
Kuva Museovirasto.

Ilmari Kianto kuvasi sydämellisesti Aamulehdessä ilmestyneessä artikkelissaan vierailuaan Tallinnan lähetystössä. Ministeri, lähetystösihteeri ja attashea, eli Holsti, Orasmaa ja Niskanen viettivät kirjailijan kanssa hauskaa iltapäivää viiniä nauttien. Leppoisan hetken katkaisi tieto, että sotarovasti oli tulossa Suomesta. Niinpä pullot pois ja kahvit esiin! Lähettiläät muuten valittivat, että lähetystö on välillä kuin kestikievari.

Enimmäkseen Niskanen raportoi Viron taloudesta ja sisäpolitiikasta. Holsti sen sijaan keskittyi kansainväliseen politiikkaan ja sanailuun kulloisenkin Suomen ulkoministerin kanssa. Virossa oleskellessaan Ville Niskanen hankki itselleen sujuvan vironkielen taidon sekä yliopiston todistamana saksan ja ruotsin taidon. Tämän jälkeen hän pystyi saamaan vakinaisia virkoja ulkoministeriöstä. Rudolf Holsti oli Suomen diplomaattien ykkösketjua ja hiukan sivuraiteella Tallinnassa. Niskasen kannalta se saattoi olla onni, sillä hän sai varmasti aikansa parasta oppia diplomatiasta Holstilta.

Mielikki Ivalo, lähettiläs Asko Ivalon vaimolta on säilynyt eloisa kuvaus Ville ja “Hebe” Niskasen muutosta Helsinkiin 1927. Ivalon perhe muutti Niskasten entiseen asuntoon, kun Niskaset siirtyivät Helsinkiin. Ensin juhlittiin Lindenin kapakassa Villen lähtöä ja seuraavana päivänä lähetystösihteeri Orasmaan luona Ivalon tuloa. Muutenkin Mielikki Ivalon muistelussa kuuluu nuori ilo ja ilakointi. Niskasiin Ivalon pariskunta mielistyi niin, että Asko pyysi Isäänsä Santeri Ivaloa huolehtimaan heille teatterilippuja ja kutsumaan päivällisille, sillä “he ovat aina olleet minulle peräti ystävällisiä ja ovat maailman mukavinta väkeä”.

Kiihkeät 1930-luvun vuodet Saksassa ja Kiinassa

Niskanen määrättiin seuraavaksi Lontooseen 1927. Joissakin lähteissä mainitaan hänen oleskelleen myös Pariisissa tähän aikaan. Mainittakoon, että Lontoon lähetystön päällikköna toimi samaan aikaan Armas Saastamoinen, Villen koulutoveri Kuopiosta. Vuonna 1931 Niskanen sai todstukset hyvästä ranskan ja englannin kielen taidosta.

Ville Niskanen joutui kokemaan Hitlerin valtaannousun vuodet aitiopaikalla, sillä hän toimi 1930-1934 ensin Hampurissa varakonsulina ja sitten avustajana Berliinissä lähetystössä. Berliinissä hänen esimiehensä oli aluksi Väinö Wuolijoki ja sitten Aarne Vuorimaa.

Suomen lähetystöt hoitivat Suomen valtion diplomaattisia suhteita, mutta toinen tärkeä tehtävä oli auttaa suomalaisia maailmalla. Konsulaatit hoitivat matkustusasiakirjoja kuntoon, auttoivat pulaan joutuneita, etsivät kadonneita omaisia ja tarjosivat notariaattipalveluja. Siirtolaisten ja merimiesten asiat olivat etusijalla, mutta mikään inhimillinen ei ollut vierasta. Jussi Pekkarinen on kuvannut tätä työtä mainiossa kirjassaan Konsulinkyydillä kotiin, suomalaisia ahdingossa maailmalla.

Vuonna 1934 Niskanen sai ensimmäisen päällikkötehtävän, kun hänet määrättiin Sanghain konsulinvirastoon varakonsuliksi ja sittemmin konsuliksi. Kiina kiinnosti kauppamiehiä ja lähetystyöntekijöitä. Suomen konsulaatti sijaitsi Ranskan toimilupa-alueella. Länsimaat olivat pakottaneet Kiinan 1800-luvulla luovuttamaan alueita käyttöönsä. Nämä toimilupa-alueet olivat erillisiä Kiinasta ja niissä eurooppalaiset toimivat ”kuin valtio valtiossa”.

Niskanen korosti, että pääkonsulinviraston tiedotustehtävässä painottuivat Kiinan taloudellisten ja kaupallisten olojen seuraaminen. ”Kokonaiskuvan saanti sellaisen kolossin sisäisistä oloista kuin Kiina, on ylen vaikeaa jo sellaisellekin henkilölle, joka on kauan maassa asunut ja koettanut järjestelmällisesti oloihin tutustua.”

Niskanen toimi Sanghaissa suomalaisen myös kulttuurin ja identiteetin puolestapuhujana. Konsulaatissa järjestettiin Sibeliuksen ja Kalevalan kunniaksi juhlia. Erityisen tärkeäksi nähtiin korostaa Suomen omaa kulttuuria ja eroja esim. Venäjään. Niskasen aikana Suomen itsenäisyyspäivää vietettiin näkyvästi, Sanghain yleisradio lähetti Suomi-ohjelmaa ja niin englannin kuin kiinan kielisissäkin sanomalehdissä julkaistiin artikkeleita Suomesta. Niskanen oli ilmeisen oma-aloitteinen ja työteliäs diplomaatti.

Japanin ja Kiinan sotaa seurattiin Suomenkin lehdistössä tarkasti.

Japani soti Kiinassa vuodesta 1928 alkaen ja valloitti mm. Mantsurian. Vuonna 1937 sota laajeni Kiinan rannikkokapunkeihin, myös Sanghaihin. Niskanen seurasi sotaa aitiopaikalta ja raportoi siitä Suomeen. Konsulaatin raportoinnin painopiste oli taloussuhteissa, mutta Niskanen muistutti ettei taloussuhteita voi syntyä ilman luotettavaa tietoa alueen poliittisesta tilanteesta. Raportoitavaa riitti, sillä Kiinan hallitus (Tsian Kai Sek), paikalliset sotaherrat ja kommunistit taistelivat Kiinan herruudesta. Samaan aikaan Japani valloitti pala kerrallaan Kiinan alueita.

Suomen konsulaatti jatkoi toimintaansa Japanin miehityksen aikana. Niskanen näki modernin sodan tuhovoiman omin silmin. Hän myös tiesi ja raportoi Suomeen japanilaisten sotarikoksista. ”En ole koskaan aikaisemmin kuullut mitään siihen japanilaisten sotilaiden julmuuteen verrattavaa, mitä nämä osoittavat vallatessaan kiinalaisia kaupunkeja ja kyliä sekä painautuessaan niihin asumaan. Vankejahan tässä sodasssa ei yleensä ole kumminkaan puolin otettu kuin poikkeustapauksissa. Mutta se tapa, millä japanilaiset sotilaat käsittelevät siviiliväestöä, vanhuksia, naisia, keskenkasvuisia tyttösiä ja sylilapsiakin, on keskiaikaista aasialaista.” Japanin armeija surmasi mm. Nankingissa arviolta 300 000 kiinalaista sotilasta ja siviiliä.

Japanilaisia sotilaita Sanghaissa 1937.

Japanissa vallitsi vahva käsitys oman kulttuurin ylemmyydestä verrattuna Kiinan kulttuuriin ja kansaan. Suomen Japanin suurlähettiläs Valvanne sanoikin raportissaan vuonna 1938 japanilaisia Aasian saksalaisiksi. Niskasen raporteissa heijastuu hänen myötätuntonsa kiinalaisia kohtaan. Japani käytti vahvemman oikeutta, jota kansainvälisiin sopimuksiin ja Kansainliittoon tukeutuvan Suomen edustaja selvästi paheksui. Lisäksi hän ihmetteli Suomen lehdistön asettumista selvästi Japanin puolelle Aasian sodassa.

Sotavuodet ja sodan jälkiselvittely - uran loppunousu

Sanghaista Niskanen siirtyi Suomen Etelä-Afrikan konsuliksi Kapkaupunkiin vuonna 1939. Niskanen saattoi olla diplomaateistamme parhaiten jyvällä Euroopan poliittisen kehityksen globaaleista vaikutuksista. Kiinassa hän näki Japanin ja Saksan lähentymisen ja “sielunveljeyden”. Afrikassa Hitlerin Saksan imperialismi näyttäytyi vaatimuksena saada takaisin Saksan menettämät siirtomaat sekä pyrkimyksenä heikentää Iso-Britannia asemaa eteläisessä Afrikassa.

Ville Niskanen

Niskanen joutui siirtymään pois Kapkaupungista 1941, koska Iso-Britannia julisti sodan Suomelle. Hän siirtyi ulkomisterin käytettäväksi eli disponibiliteettiin vuoden 1942 alusta ja hän palasi ulkoministeriöön 1.1.1944. Monet Suomen lähetystöt suljettiin toisen maailmansodan aikana. Vain Tukholmassa, Bernissä ja Madridissa Suomen lähetystön toiminta jatkui katkeamattomasti. Suhteet Saksaan katkesivat vasta syksyllä 1944. Tuolloin alkoi uusi aika Suomen ulkopolitiikassa. Diplomaattitehtävissä olleita joutui jopa syytetyksi sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä.

Ilmeisesti Ville Niskanen sopi uuteen ulkopoliittiseen suuntaukseen, sillä hänelle tuli näkyviä tehtäviä sodanjälkeisessä diplomatiassa. Paul Gustafasson on muistelmakirjassaan Koulupoika, korpraali , konsuli luonut varsin kitkerän kuvan Niskasesta uusia poliittisia tuulia haistelleena mitättömyytenä, joka sai tehtäviä vain sopivien poliittisten mielipiteidensä vuoksi. Gustafsson puhuu “Puna-Villestä” tarkoittaen sillä tiiviitä yhteyksiä vasemmistoon ja erityisesti ulkoministeri Reinhold Sventoon.

Neuvostoliitto vaati päitä vadille ja sotaan syyllisiä tuomiolle. Perustettiin ns. Hornborgin komitea, jonka tuli tutkia toiseen maailmansotaa johtanutta kehitystä. Miten Suomen ulkopolitiikkaa ja suhteita muihin maihin oli hoidettu? Ville Niskanen valittiin komitean sihteeriksi. Puheenjohtajana toimi Erik Hornborg ja jäseninä Robert Brotherus, Hjalmar Granfelt, Eino Pekkala ja Yrjö Ruutu. Komitea oli puun ja kuoren välissä eikä löytänyt yksittäisiä henkilöitä, joita olisi voitu syyttää sotaan johtaneesta kehityksestä.

Kun Neuvostoliitto syyllisiä kuitenkin vaati esille, niin niitä löydettiin muuta kautta. Komitean mietintöön viitattiin jonkin verran oikeudenkäynneissä, mutta syytöskirjelmää komitea ei kyennyt laatimaan. Paasikivikin totesi päiväkirjassaan, ettei mietinnöstä ole mitään hyötyä. Tämä lienee kunniaksi komitealle.

 

Seuraavaksi diplomaattimme määrättiin New Yorkiin pääkonsuliksi lokaakuussa 1946.  Sieltä hänet jälkimaailma muistaa hänen aktiivisesta työstään Suomen YK-jäsenyyden valmisteluissa. Jussi Pekkarinen sanoo, että Niskanen oli jopa diplomaatiksi poikkeuksellisen omavaltainen pitäessään yhteyksiä YK:n pääsihteeriin ja toimielimiin. Ulkoministeriö piti yleensä ohjakset tiukalla. Niskasen toiminta hyväksyttiin kuitenkin hiljaisesti Helsingissäkin. Suomen YK-jäsenyys juuttui kylmän sodan vuoksi turvallisuusneuvostoon, niinpä Suomi pääsi jäseneksi vasta vuonna 1955.

 

Kuvassa Ville Niskanen New Yorkissa. Hän seisoo äärimmäisenä
oikealla. Seurue tutkii Amerikan apupaketteja, joita Yhdysvalloista
lähetettiin sodasta toipuvaan Eurooppaan. 
Borgäbladet 24.12.1946.

Niskasen uran huipennus oli nimittäminen ensimmäisen kerran ähettilääksi. Hänestä tuli Jugoslavian Suomen edustaja 1.1.1947. Samalla hänet nimitettiin erikoislähettilääksi myös Bulgariaan. Tässä tehtävässä hän toimi lähes eläköitymiseensä saakka vuoteen 1953. Pesti Jugoslaviassa päättyi nolosti disponibiliteettiin, sillä presidentti Paasikivi piti Niskasta liian neuvostomyönteisenä ja varomattomana suhteissaan itäblokin maihin.

Jugoslavian lähetystön henkilökunta. 
Kuva Paul Gustafsson.

Eläkkeellä Niskanen esitelmöi Balkanin oloista ja toimi Suomi-Jugoslavia seuran puheenjohtajana. Ville Niskanen kuoli 17.1.1970 Helsingissä ja hänen puolisonsa Helmi 21.8.1981.

 

Lähteet

Suomen ulkomaanedustustojen poliittiset raportit 1918-1945, UM

Erikoislähettilään ja täysivaltaisen ministerin Ville Niskasen ansioluettelo, UM

Kirkonkirjat Maaninka

Aamulehti 11.7.1926

Aamulehti 17.8.1937

Helsingin Sanomat 21.1.1970

Itä-Suomen Työmies 30.12.1920

Airaksinen, Tiina H., Suomalaisuus 1900-luvun alun Kiinassa

Gustafsson, Paul, Koulupoika, korpraali, konsuli

Pekkarinen, Jussi, Kävin ja kuulin I, Ulkoasianhallinnon poliittinen raportointi 1918-1933

Pekkarinen, Jussi, Kävin ja kuulun II, Ulkoasianhallinnon poliittinen raportointi 1933-1945

Pekkarinen, Jussi, Kohtu 4, Suomen Tallinnan lähetystön historia

Pekkarinen, Jussi, Konsulinkyydillä kotiin

Pekkarinen, Jussi, Omavaltaisuus kannattaa - Suomi loi yhteydet Yhdistyneisiin kansakuntiin jo 1946

Pietiläinen, Jukka-Pekka, Rudolf Holsti, Lehtimies, tiedemies, poliitikko 1881-1919