Katovuosien karua tarinaa - nälkä ajoi Taavetti Roivaisen torpastaan

 

Hugo Simberg, Halla, 1895.

Kuopiossa ilmestyneessä Uusi Savo-lehdessä julkaistiin nimimerkillä ”Joku” sydäntä riipaiseva uutinen 2.5.1893. Kovien katovuosien uhrina ahkerasti uurastanut mökkiläinen Taavetti Roivainen Pöljän kylältä oli menettänyt vuosikymmenien työllä raivaamansa torpan.  

Kovan ajan uhriksi tahtoo tätä nykyä joutua pienten maanviljelijäin taloudet, n.k. mökkiläisten, ja tinkaa taitaa tehdä monelle talollisellekin. Kovan ajan uhriksi joutui äskettäin Maaningan pitäjään Pöljänkylästä erään mökkiläisen Taavetti Roivaisen talous. Hänen näet täytyi leivän puutteesta luovuttaa mökkinsä tykkänään polkuhinnalla toiselle. Mies oli tehnyt tuvan kylmää metsään, raatanut pellot ja niityt kovaan kolkkoon luontoon ja elellyt siinä jo lähes kaksikymmentä vuotta vaimonsa ja lukuisan lapsijoukkonsa kanssa. Tällä ajalla oli hänen uudistalonsa vaurastunut melkoisesti, niityt ja pellot laajenneet ja kartano tarpeen mukaan kasvanut; kykeni jo pitämään useampia lehmiä ja hevosen; sanalla sanoen monien vuosien toivo ja ahkerien ponnistusten hedelmät näytti alkavan olla saavutettavissa.

Mutta viime hallavuosi tuotti ikävän yllätyksen, elukoita täytyi vähentää yksi kerrassaan pois yhä suuremmaksi käyvän puutteen käsissä, hevonenkin antaa jo pois ja viimeiseksi luovuttaa koko mökki ainoastaan 75 markasta. Siinä koko nuoruuden ihanne ja vanhainpäivän toivo ja turva. Peräti ikävätä on, että tuolla lailla täytyy mennä parhaan miehuuden ajan uhraukset. Vaan eihän sille onneton itse mitään voi, täytyy luovuttaa omaisuutensa sille, joka siitä vähänkin antaa, kun ei muualtakaan apua löydy ja ikävä olisi heretä nälkäänsä nääntymään. – Sama on tätä nykyä tarjona monelle muullekin mökkiläiselle.[1]

Suvun tarinoissa olin kuullut kaikuja dramaattisesta torpan menetyksestä, mutta niistä jäi sellainen kuva, että torppa vain siirtyi vuokra-ajan umpeuduttua muille. Lehtijutun perusteella torpan menetys on ollut todella dramaattinen tilanne perheessä.

Taavetti Roivainen ja Wilhelmiina Lipponen.

Kiinnostavaa on lehden käyttämä sanasto, ”mökkiläinen”, ”uudistalon raivaaja”. Taavetti Roivainen oli Rissalan tilan torppari Pöljä 4 mailla. Renki Taavetti Roivainen (1853-1924) oli tavannut piika Wilhelmiina Lipposen (1848-1937) Käärmelahdessa. He menivät naimisiin vuonna 1872. Aluksi elettiin edelleen Käärmelahdessa, mutta vuodesta 1875 alkaen perhe on merkitty Pöljälle edellä mainitun Rissalan talon mäkitupalaiseksi. Talon isäntä oli Anders Niskanen.

Pöljälle asettuminen ei ollut ihme, sillä Taavetti oli syntynyt kylällä. Hänen vanhempansa olivat kuolleet Pöljälle, jossa 12-vuotias Taavetti ja 10-vuotias Eeva Sofia elivät orpoina kasvattilapsina ja kirkonvaivaisina, kunnes astuivat itsenäiseen elämään.

Ensimmäinen perheen lapsi, Taavetti kuoli jo pienokaisena. Seuraava lapsi syntyikin sitten Saarismäen mäkitupaan, jota nuori pari oli alkanut raivata raakaan korpeen. Vuoteen 1893 mennessä perheeseen syntyivät lapset Hanna (1875), Pekka (1877), Eerik (1879), Ida (1881), Agatha (1884), Taavetti (1886), Kusti (1889) ja Wilhelmiina (1891). Kirkonkirjoissa ja henkikirjoissa Taavetti Roivaista mainitaan välillä torpparina, välillä mäkitupalaisena. Raja oli Savossa varsin häilyvä, mutta karkeasti voi sanoa, että yli 2 ha maa-ala tarkoitti yleensä torppaa ja alle 2 ha mäkitupaa. Mutta nimitykset horjuivat asiakirjoissakin.

Vain kolme vanhinta lasta pystyivät jo olemaan työn syrjässä kiinni, kun torppa menetettiin. Voi vain kuvitella, kuinka kovan työn Taavetti ja Wilhelmiina olivat raiviollaan tehneet. Kahta peräkkäistä ankaraa katovuotta talous ei kuitenkaan kestänyt.

Saarismäen savutupa seisoi sijoillaan pitkälle 1960-luvulle.
Tässä kuvakaappaus Hannes Virsun Siilinjärven pitäjäelokuvasta.
1950-luvulta.

Kato kosketti vuosina 1891-92 koko maata. Kuopion lääni ei ollut poikkeus. Kuvernöörien raporteissa käytiin satovuotta kylä kylältä läpi. Vuonna 1892 uutisoitiin Maaningalta, että rukiista ja heinistä oli saatu Pöljällä keskinkertainen sato, mutta ohrasato oli täydellisesti menetetty. Myös perunasato oli hyvin huono. Savossakin vaihtelua toki oli, mutta missään sato ei ollut hyvä. Paikoin puhuttiin täydellisestä kadosta, monilta tiloilta niin vilja kuin perunakin oli kärsinyt ankarista halloista. Kevätviljoja haittasivat epäsuotuisat säät ja kovia pakkasöitä sattui vuonna 1892 4.8. ja 14.8. sekä vielä syyskuun 1. ja 10. päivä.[2]

Uuden Savon artikkelin kirjoittaja halusi selvästi ottaa kantaa torppareiden puolesta. Hän kaipasi jonkinlaista apua pulaan joutuneille raivaajille.

Meillä pidetään huolta irtolaisväestöstä, annetaan talollisille monenlaisia hyödyllisiä lainoja käytettäväksi näiden hyväksi, josta on apua ja tukea tavallaan heille kummallekin, vaan mökkiläiset ovat jätetyt oman onnensa nojaan. Eiköhän se liene paha epäkohta, että nämä, jotka ahkeruudellaan ovat saavuttaneet pienen itsenäisen elannon, jätetään avuttomana yhteiskunnan jalkoihin sortumaan?

Uusi Savo ei ollut radikaali lehti, mutta selvästi kirjoittaja nostaa jo esille torppareiden asemaa tavalla, joka tuli näkymään Suomen poliittisessa keskustelussa suuresti tulevina vuosina. Taavetti Roivainen oli tässä hetken aikaa julkisuudessa rehtinä esimerkkinä torppareiden merkittävästä työstä. Taavetti ja Wilhelmiina osasivat kumpikin lukea, joten varmaan tämä lehti on heidänkin käsiinsä aikanaan tullut.

Roivaisten perhe ei kuitenkaan joutunut mieron tielle. Vuonna 1894 heidät on henkikirjoissa merkitty Laurilan taloon Pöljä 22. Taavetti on silloin merkitty loiseksi, mutta jo seuraavana vuonna Laurilan talon torppariksi. Perhe jatkoi Laurilan torpparina vuoteen 1901. Vuodesta 1902 heidät on kirjattu tilan Pöljä 5 Ollila lampuodiksi. Silloin perheessä oli elävää voimaa, aikuistuvia lapsia, jotka yhdessä nostivat Ollilan kelpo tilaksi.

Vaikka alkuperäinen tarina torpan menetyksestä oli aikojen saatossa haalistunut, niin vielä sata vuotta myöhemminkin siitä saattoi tarkkaan kuunnellen kuulla hädän. Löytämäni lehtileike selitti sen. Ei ollutkaan kysymys pelkästä torpankontrahdista, vaan nälästä, kaiken menettämisen pelosta.

1890-luvun katovuosista olisi voinut tulla toisinto 1866-68 nälänhädästä. Silloin noin 150 000 suomalaista kuoli nälkään ja nälän heikentäminä kulkutauteihin. 1890-luvulla oli kuitenkin varastoitu leipäviljaa enemmän ja tehtiin myös viljaostoja ulkomailta nopeammin, jolloin joukkokuolemilta vältyttiin.[3]

Taavetin ja Wilhelmiinan kaskeamia ja raivaamia peltoja
Saarismäessä Pöljällä. Tällä kertaa siellä viljellään kauraa, 
Entisenä aikana ohraa tai ruista.

 

---

[1] Uusi Savo 2.5.1893 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/555006/articles/81647576

[2] Uusi Savo 8.11.1892 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/548635/articles/81647582

[3] https://yle.fi/a/74-20008675

Tilariita Mikkajärvellä 1812 -tunnelmat kiristyvät nyrkiniskuihin asti

 

Kartta vuodelta 1761 kuvaa Alapitkän maaomistusoloja, mutta 
aivan kartan alalaidassa, Mikkajärven rantamilla on Matts ja
Johan Roivaisten talot merkittynä.

Pien-Savon ylisen tuomiokunnan syyskäräjillä 1812 käsiteltiin pahoinpitelyjuttua. Mikkajärvellä Iisalmen pitäjässä Matti Matinpoika Roivainen (1767-1840) oli tullut sunnuntaina sisarensa Marketta Roivaisen (1766-1841) ja tämän puolison Pekka Ruotsalaisen kotiin humalassa. Hän oli lyönyt Markettaa niin, että oli aiheuttanut neljä verihaavaa ja mustelmia.

Asiassa ei ollut epäselvyyttä, todistajat Matti Savolainen ja Inkeri Rautiainen Tavinsalmelta olivat nähneet haavat. Matti Matinpoika sai yhteensä 16 hopearuplaa ja 72 kopeekkaa sakkoa humalassa olemisesta ja pahoinpitelystä.  Lisäksi tuli oikeuskulut 4 hopearuplaa. Mikä oli kiristänyt sisarusten välit näin huonoiksi?

Mikkajärvi oli Roivaisten kylä. Kylälle oli syntynyt 1700-luvun alusta alkaen useita taloja, joita Roivaiset asuttivat. Isojakotoimituksen asiakirjassa vuodelta 1787 allekirjoittajina esiintyvät Matti Roivainen, Johan Roivainen, Matti Matinpoika Roivainen, Johan Matinpoika Roivainen ja Johan Laurinpoika Roivainen, viimemainitulla nimellä oli kaksi allekirjoitusta puumerkkeineend. Mikkajärvi onkin oikea sukututkijan painajainen, sillä aukollisten lähteiden ja samankaltaisten nimien keskellä on helppo harhautua.

Palataksemme alun riitaan. Samoilla käräjillä kuin pahoinpitelyjuttua puitiin, käsiteltiin myös Matti Matinpojan Roivaisen ja hänen veljensä Johan Matinpoika Roivaisen (1790-1844) talonjakoon liittyvää riitaa.

Poikien isä, talon isäntä Matti Roivainen oli kuollut 14.2.1808. Matti Matinpojan sisarukset olivat myyneet sisarosuutensa Juhan Matinpojalle Mikkajärvi 1 perintötilasta. Matti haastoi sisarukset käräjille ja vaatii itselleen puolet sisarusten myymistä osuuksista. Sisaret Marketta, Tiina ja Maria Roivainen puolisoineen olivat vastapuolella. Lisäksi Liisa Roivaisen (k.1808) puoliso Martti Mielonen Pöljältä olivat sisarusten vastahaasteessa mukana.

Matti Matinpoika ja Juhan Matinpoika olivat eronneet eri ruokakunniksi 1809. Aiemmin Matti oli ostanut sedältään Juho Roivaiselta (1745-1807) vuonna 1803 tämän osuuden Mikkajärven perintötilaan. Päätila arvioitiin 500 hopearuplan arvoiseksi ja Matin ostama tilaosuus arvioitiin 250 hopearuplan arvoiseksi.

Perunkirjoituksessa ei päästy sopuun tilojen jaosta. Matti Matinpoika oli sitä mieltä, että vain hänellä oli oikeus ostamaansa tilaan. Juhan Matinpoika taas katsoi, että tila oli aikanaan ostettu yhteisillä varoilla.

Oikeudenkäynnin aikana kävi kuitenkin ilmi, että Juho Roivainen oli myynyt tilan veljenpojilleen Matille ja Juholle yhdessä. ”Minä Juho Matinpoika Roivainen teen tiettäväksi, että minä vapaasta tahdosta ja terveellä ymmärryksellä ja harkitusti myyn sekä rakkaan vaimoni suostumuksella myyn samasta kylästä oleville talollisille Juho ja Matti Matinpojat Roivaisille omistamani perintötalon nro 1 kaikkine siihen kuulvine tiluksineen kuten peltoineen, niittyineen ja metsineen, jotka ovat sille isossajaossa langenneet mukaan lukien torpat ja torpanpaikat, myllyt ja myllynpaikat, vesi ja maa-alueet ja kaikki, mitä siihen voidaan tulevaisuudessa lisätä.” Pojat olivat maksaneet sedälleen 444 riikintaalaria talosta.

Erikoista oli, että Juhan Matinpoika kertoi oikeudelle, että hänen nimensä on lisätty kauppakirjaan hänen isänsä vaatimuksesta. Poika oli myös kauppakirjan kirjoittamisen aikaan vasta 13-vuotias. Matti ei kiistänyt asiaa.

Myyjä Juho Roivainen pidätti itselleen oikeuden rakentaa itselleen Pitkänahonpää-nimiselle metsämaalle uuden torpan ja sai itselleen Hamulan kylän rajalta niityn, joka ulottui Hökösenniityn raivioon. Lisäksi hän sai kolmen kapanalan verran naurismaata sekä oikeuden kasketa metsää isännän luvan mukaan, tuotosta kolmasosa kuului Matille. Kuluvan vuoden kevätkylvöt jäivät myyjälle, heinät Juho ja Matti korjasivat puoliksi. Kuluvan vuoden verot ja sotilasmaksut maksettiin puoliksi. Hamppua Juholle luvattiin sopimuksessa kuusi kappaa tilan vanhalta pellolta kolmen vuoden ajan. Lisäksi Juho sai vanhalta talon paikalta aitan ja vanhan ladon. Ostaja Matin tuli siirtää rakennukset uuteen paikkaan ja rakentaa sinne yhdessä myyjän kanssa kolme syltä kertaa kolme syltä oleva pirtti.

Myyjä Juho Roivainen kuoli jo 1807, joten jää epäselväksi minkä verran uuden torpan rakentamisessa ehdittiin edetä.

Nilsiän Halunan Roivaisten sukuhaaran talo
Pölkkypuro 1890-luvun alussa. Tänne Juho 
Roivainen lopulta päätyi, kun elo Mikkajärvellä
kävi ahtaaksi. Karl Granit, Museovirasto.

Juhan Matinpoika Roivainen oli tarjonnut Matti Matinpojalle kummankin tilan tasajakoa, jossa molemmat olisivat maksaneet välirahaa. Jompikumpi olisi muuttanut majaansa ostetulle tilalle. Mutta Matti Matinpoika vaati saada pitää tilan ja lisäksi hän vaati Juhoa siirtymään pois isänperintönä saamaltaan maalta. Näin jälkikäteen näyttäisi siltä, että Matin vaatimus oli kohtuuton.

Matti Matinpoika ja Juhan Matinpoika esittivät samoilla käräjillä kuitteja erilaisista maksuista, joita kumpikin oli viimeisten vuosien aikana maksanut talon pitoon liittyvinä kuluina. Osapuolet koettivat saada toisensa maksamaan jälkikäteen maksuja. Oikeuden asiakirjasta näkyy, että talollisetkin elivät jatkuvan vippailun kulttuurissa. Lainojen korkoja ja veroja maksoi se, jolla oli rahaa. Matilla oli mm. kuitti, jolla osoitettiin hänen maksaneen vuosien 1805-1810 verot.

Oikeuden mielestä Matti Matinpoika oli kuitenkin ostanut tilansa pesän yhteisillä varoilla. Myös Matin ostaman tilanosan kuten myös vanhempien muun jäämistön tulee mennä jakoon lasten kesken. Juho ei voinut sulkea Mattia ulos sisarosuuksista. Näin molempien piti vastata samoilla osuuksilla kauppasummista, jotka Matti on sedälleen Juho Roivaiselle ja Juho sisarilleen sitoutunut maksamaan.

Ratkaisu ei miellyttänyt Matti Matinpoika Roivaista. Tästä lienee johtunut väkivaltainen purkaus sisko Markettaa kohtaan.

Tämän jälkeen elämä Mikkajärvellä oli epäilemättä hankalaa, joten Matti koetti vaihtaa tilansa Lauri Raatikaisen tilaan Käärmelahti 1. Mutta vaihtokauppa peruuntui1814 käräjillä, koska Mikkajärven tila ei ostajan mielestä vastannut sovittua.

Matti Matinpoika Roivainen ja hänen puolisonsa Maria Julkunen löytyvät vuodesta 1826 alkaen torpparina Maaninka Käärmelahti 1. Kovina tautivuosina 1830-luvun alussa Maria-puoliso kuoli. Matti Roivainen kuoli ruotuvaivaisena 3.5.1840 Käärmelahdessa.

Perintöriidan toinen osapuoli Juho Matinpoika Roivainen ei myöskään viihtynyt Mikkajärvellä, vaan osti tilan Nilsiän Halunalta, jossa kuoli tilanomistajana 54-vuotiaana.

Halunan Pölkkypuro. 
Kuva Karl Granit, Museovirasto.

Tilalliset elivät ankaraa murrosvaihetta vuosisadan vaihteessa. Isojako mullisti oloja ja ajattelumalleja, yhteistaloudet hajosivat riitaisasti. On hyvä myös muistaa, että Suomen sota oli kulkenut pienen Mikkajärven kylän yli kaikessa ankaruudessaan, kulkihan Kuopio-Iisalmi valtatie aivan kylän vierestä.

Juhanin ja Matin riitelyn taustalla saattoi myös olla se, että Matti oli 23 vuotta veljeään vanhempi. Hän saattoi kokea isännyytensä itsestään selvänä. Voi myös uumoilla, että Marketta-sisko oli jollakin tavalla tulemassa nuorta Juhoa tilakiistassa, ehkäpä sen vuoksi suuttumus kohdistui häneen enemmän kuin Juhoon?

Mikkajärvi, Siilinjärvi.

Lähteet

Roivanen, Urho, Kaskimailta maailman turuille

Maaninka rippikirja 1832-1844, s.279, kuva 285 (SSHY)

Pien-Savon ylisen tuomiokunnan varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1812-1812, KO a:16, 1223, https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/documents/851191/pages/1223?t=Mickaj%C3%A4rvi

Pien-Savon ylisen tuomiokunnan varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1812-1812, KO a:16, 1225, § 257 https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/documents/851191/pages/1225?t=Roivain

Lisäksi tässä on hyödynnetty ahkerien ja huolellisten sukututkijoiden työtä, kun he ovat penkoneet ansiokkaasti Mikkajärven sotkuisia kiemuroita Genissä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kova torpan kontrahti 1854

 

Pöljän kotiseutumuseon savutupa 1800-luvulta.

Syksyllä 1854 David Roivainen sai maanvuokrasopimuksen Niemisjärven kylän Hirvimäkeen. Hän oli syntynyt Iisalmen pitäjässä, Mikkajärven kylän taloon N:ro 1 vuonna 1795.

Pieni Mikkajärven kylä alkoi käydä 1800-luvun vaihteessa ahtaaksi. Davidin isä, talollinen Matti Matinpoika Roivainen muutti 1816 Käärmelahteen, jossa eli torpparina Jussilan talossa. Hänen puolisonsa Maria Julkunen kuoli 1833 ja Matti Matinpoika Käärmelahdessa 1840. Kuollessaan Matti oli kirjattu kirkonvaivaisiin.

Myös David muutti Käärmelahteen isänsä perheen mukana. Perhe muutti elämässään useita kertoja. Kun maatila oli menetetty Mikkajärvellä, niin sitä ei enää takaisin saatu.

Oheinen torpansopimus vuodelta 1854 vastaa osaltaan siihen, miksi tilaton väestö ei pystynyt vakiinnuttamaan talouttaan ja pysymään paikallaan. Sopimukset olivat lyhyitä, joskus pelkästään suullisia, jolloin niiden oikeusturva oli heikko.

Rahavuokran maksaminen uudistorpan tuloilla on täytynyt olla todella vaikeaa. Kymmenessä vuodessa molemmat saivat raivata neljä tynnyrinalaa eli kaksi hehtaaria peltoa. Jos pellonraivaus lähti kaskenpoltosta, niin kovan työn takana tienestit olivat.

1800-luvun lopulla yleinen torpansopimus oli Pohjois-Savossa 25 vuotta. Sen aikana pystyi sentään vähän enemmän rauhassa rakentamaan. Omille isoisovanhemmilleni kävi niin, että kun pytingit ja pellot oli saatu hyvään kuntoon, niin vuokrasopimusta ei uusittu. Torppari sai kyllä pienen korvauksen töistään torpan mailla, mutta se ei mitenkään korvannut vuosien työpanosta.

Pisteaidan tekoa. Hyvä aita oli niin tiivis, ettei jäniskään siitä
läpi päässyt. Aidat suojasivat viljelyksiä vapaana laiduntavalta
karjalta ja muilta eläimiltä.
J. Jääskeläinen, Tohmajärvi. Museovirasto.

Mäkitupalaisten Contract

Tämän kautta otan minä Drengimiehen Anders Wäänäsen ja David Roivaisen minun omistamlle maalleni N:6vella Niemisjärven kylässäKuopion pitäjässä uuvispaikalle niin kuin mäkitupalaiseksi maapaikan nimi Hirvimäki seuraavaisilla puheilla:

1.      tänä sisällä olevana vuotena 1854 saapi uuvismäkitupalainen mainitussa paikassa vielä viljat eli kylvöt peltomailta ja tulevana vuonna 1855 samalla tavalla.

2.      Kahen vuen perästä Wäänäsen vuosina1856 ja 1857 peldomaan eistä 5 ruplaa hopeassa ja sittä sen perästä alkaen 1858 maksu 11 ruplaa hopeassa 8 vuotta. Että se tulo yhtensä 10 vuotta ja sen aijan sisään he saavat tehdä neljä tynnirinalan peldo ja sitte 15 ruplaa viisi vuotta. Että se tulee yhtesä viisitoista vuotta.

3.      Mehdä halmeilta kolmas osa ja valmista niittyä saapi mäkitupalaiset tehdä Pienen järven päästä vanhan niityn asti.

4.      Pelloillen ja niityillen pitää Wäänäsen ja Roivaisen lailliset aijat sen määrätyn ajan sisään.

5.      Wäänäsen ja Roivaisen pitää 10 vuen sisään tehdä porstuva ja yksi kammari minä vain hänet pyvätän.

6.      Wäänäsen ja Roivaisen pitää tehä 9 päivää päivätyötä 5 vuotta ja sen perästä 2 viicko talon ruuissa vuoten joka tämän kautta vahvistetaan Kuopiossa se 9. p. September 1854.

Andes Trumpet

puumerkki

Me olemme tyytyvät tämän contractin sisällä piton

                      David Roivainen                 Anders Wäänänen

                       puumerkki                           puumerkki

Totistajat

                      Petter Tiirikainen                Gustaf Asikainen

Talonmies Niemisenjärven kylältä           Torppari Niemisjärven kylästä

puumerkki                                                puumerkki

 

Kovin pitkää torppari David Roivainen ei ehtinyt ahertaa uudessa paikassa, sillä hän kuoli Niemisjärvellä kihtiin 1856 kirkonkirjojen mukaan. Hänelle jäi kaksi pientä lasta, viisivuotias Anna Liisa ja kolmevuotias Taavetti. Nämä lapset olivat syntyneet toisesta avioliitosta Maria Hyttisen kanssa. Davidin ensimmäinen vaimo oli Loviisa Ollintytär Eskelinen.

David Roivainen sai uuden sukunimen, kun pappi kirjoitti hänen nimensä aikanaan muuttokirjaan väärin. Näin syntyi sukuun nimimuunnos Roivanen, joka on säilynyt näihin päiviin saakka.

Lähteet:

Maaninka rippikirja 1832-1844, s.279, kuva 283

Roivanen, U., Kaskimailta maailman turuille