 |
| Eero Järnefeltin maalauksessa Heinäkuun päivä on tallentunut tyypillinen savolainen kaskimaisema 1800-luvulta. |
Nykyisen
Siilinjärven ja Maaningan alueesta on säilynyt mielenkiintoinen kartta vuodelta 1864. Jo autonomisessa Suomessa
tutkittiin järjestelmällisesti mahdollisia malmiesiintymiä. Tällainen tutkimusretkikunta oleskeli myös Pöljän kylällä.
Neljän
miehen malminetsintäretkikunta lähti Kuopiosta heinäkuussa 1864 Maaningan
kappaeliseurakunnan alueelle. Seurueeseen kuuluivat vuorihallituksen Suomen
pohjoisen piirin vuorimestari Anders
Ferdinand Thoreld ja apulaiset E.G.
Gardberg, H.J. Werlander sekä Petter
Kemiläinen. Seurueen reitti kulki
Kurolanlahden, Maaningan ja Ruokoveden kautta Tavinsalmelle. Ryhmä tutki
heinäkuun aikana nykyisen Maaningan kunnan alueita. Heinäkuun lopussa seurue
asettui Pöljälle Lassilan taloon, Pöljä N:ro 2.[1]
 |
| W.W. Wilkmanin kuva itäsuomalaisesta harjumaastosta 1900-luvun alusta. Pöljän kylän halki kulkee harjujuonne, joka kylän pohjoisosassa oli jyrkkä ja liikkumistakin rajoittava. Oliko Kärängän harju näin kaluttu 1864? |
Kylää halkoi
jo 1700-luvun alkupuolella polkureitti Kuopio-Iisalmi-Kajaani suunnassa. Yhtenäinen
harjumuodostelma loi luontevan kulkuväylän kylän läpi.[2]
Vuoteen 1808 mennessä polusta oli muotoutunut virallinen, talonpoikien
verotyönä hoidettu kärryillä ajettavissa oleva tie.[3]
Pöljän talonpoikien rakennettava ja hoidettavana oli kaksi Pöljän joen ylittävää
siltaa. Tie näyttäisi noudattelevan nykyista Pöljän Vanhatien ja Pysäkkitien
linjausta. Se kulki Pöljänjärven ja Pitkäjärven välistä, haki hyvän
hiekkapohjan Kärängänharjun kupeesta ja väisti höllyvät Kärängän suot ja
rämeisen korven.
Thoreldin
kartta on tehty malminetsinnän raportointia varten, mutta siihen merkitty varsin
tarkkaan esimerkiksi kylän järvet, joet ja purot. Pöljänjärven matalat
rannoilla oli laajat vesijättömaat. Voi olettaa, että kaikki rantakasvillisuus
on otettu käyttöön ja rannat ovat avoimia. Pöljällä on ihminen vaikuttanut
luonnon maisemaan jo 1500-luvulta alkaen, joten malmiretkikunta kohtasi
kulttuurimaiseman. Kaskiviljely oli lyönyt leimansa luontoon.
 |
| Ensin kaskena, sitten peltona ja taas on metsä ottamassa omansa. Kokkosenmäen metsän kiviraunioita. |
Voidaan
olettaa, että Pöljän järven lähiympäristössä oli pieniä peltoviljelmiä.
Peltoalan laajentaminen oli haastavaa, sillä maaperä on monin paikoin kovin
kivistä. Kylän mäkien kaskiviljely oli houkuttelevaa, sillä vilja kasvoi
tuhkasta ja maan muokkausta tarvittiin vähän. Kivet voi jättää sijoilleen,
risukarhi kulki kevyesti kivikossa. Todennäköisesti kylän maisema oli varsin
avara. Uuhimäki, Saarismäki, Kokkosenmäki olivat olleet jo pitkään
kaskiviljelyn piirissä. Savon maisemaa luonnehtikin lehtipuuvaltaisuus, jonka kesäisiä päiviä luonnehtikin tauoton linnunlaulu.
 |
| Risukarhi kaskipellon kivikossa. Sonkajärvi. I.A. Ekström, Varkauden museot. |
Pienten kaskihalmeiden, metsittymään jätetyille kaskialoille nousseiden pensaikkojen ja lehtipuukasvustojen, valoisien
hakametsien ja kyläaukeaan yhtyvien laidunketjujen vyöhyke välitti pehmeästi
siirtymistä avarien rintapeltojen maisemasta korpimetsän pimeään umpimaisemaan.[4]
Peltojen
takana olivat ahot ja eri ikäistä lehtipuumetsää. Kasken kiertoväli oli
laskenut jopa 15-20 vuoteen, jolloin havumetsät eivät ehtineet uusiutua. Onkin
sanottu, että kuusi valtalajina puuttui kylien läheisyydestä kokonaan.[5]
On myös esitetty, että kookas, luonnollinen metsä puuttui ainakin kylien
läheisyydestä kokonaan. Eräs matkailija kuvasi näkymiä Savossa päätieltä
katsoen:
Niin kauas kuin silmä siintää ei
matkamies päivän pitkän kulkiessaan näe mitään muuta kuin lepikoita ja vähäisiä
koivumetsiä tai huonokuntoisia, kitumalla kasvavia vaivaismäntyjä.[6] Oliko Pöljällä pula pärepuusta, kuten
aikalaiset väittivät?
1860-luvun pöljäläiset käyttivät puuta valtavasti.
Lämmitys, aitaus, asuminen ja tarvekalujen valmistus kuluttivat metsiä. Pisteaitaa
rakennettiin kaskiviljelyjen ympärille, sillä karja laidunsi monin paikoin
vielä vapaana metsissä. Pelllot oli aidattu ja ainakin osittain myös teiden
varret. Isojako oli toki muuttanut laidunnuskäytäntöjä, mutta muutos oli hidas.
 |
| Kaskiväki levotauolla. Maaninka. Kuva Ahti Rytkönen, Museovirasto. |
Onkin
sanottu, että puhuttaessa rautakaudesta tai pronssikaudesta, niin Savossa
tulisi puhua puukaudesta, joka kesti esihistorialliselta ajalta 1900-luvun
alkuun. Niin keskeinen raaka-aine puu oli pöljäläisillekin.
 |
| Hierinmylly, Varpasmaa, Maaninka. Kuva Ahti Rytkönen, Museovirasto. |
Kartasta voi nähdä, että kylällä oli kaksi
myllyä, toinen vielä nytkin tuttu ja tiedossa oleva Pöljänmylly, mutta toinen
myllynpaikka on jonkin verran yllättävä. Ylä-Hoikasta ja Ala-Hoikasta laskeutuu
nykyisin aika vaatimaton puro Pitkäjärveen, jossa kuitenkin on jonkinlaista
myllyä pyöritetty 1800-luvun puolivälissä. Läheinen pelto tunnetaan vieläkin
Myllypeltona.
 |
| Pitkänpuron myllynpaikka 2018. |
Karjatalouden
kannalta tärkeitä olivat niityt. Puustellin virkatalon asiakirjoista voi nähdä,
että vuonna 1864 talolla oli kolme niittyä: Pitkänjoen, Nevan ja Hökösen
niityt. Pitkänjoen niitty tunnetaan virkatalon asiakirjoissa myös Riitaniittynä
(Ritanity) ja Jokiniittynä.[7]
Ennen isojakoa niittyjen hyödyntäminen lienee ollut joskus riitaisaa, mutta
vuonna 1864 nämä niityt oli selkeästi siirretty virkatalon omistukseen.
 |
| Riitaniitty 2016. 1800-luvulla niityn molemmin puolin oli varmaankin kaskettua lehtimetsää, hakamaita, avonaista maisemaa. |
Kalastuksella
lienee ollut jonkin verran merkitystä ruokataloudessa, mutta Pöljänjärvi ja
Kevätön olivat matalia ja pieniä järviä. Pöljänjärvi oli syvimmilllään noin 6-7
metriä. Myös muut järvet olivat pieniä, mutta varmasti niistä ruokatalouteen
jotakin saatiin. Vielä 1900-luvun puolella jokaisella Pöljänjärven rantatalolla
oli oma nuotta.[8]
[1]
Puustinen, Siilinjärven karboniittiesiintymän löytyminen. Geologi 5/2018.
[2]
Wirilander, Savon historia III. Savo kaskisavujen kautena, 503
[3] sama,
521
[4] Linkola,
Metsä kulttuurimaisemana. Silvia Fennica 1987/21
[6] sama
[7] Pöljän
Pöljälän kuljettajan virkatalon asiakirjat. Kansallisarkisto. Kopiot Puustellin
talon arkisto/Pekka Rautiainen.
[8] Ahti
Rautiaisen haastattelu/ Aira Roivainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti