Pöljän kyläläisten elämää 1800-luvulla tuomiokirjojen valossa

 

Pulasteen talo ja Pöljän kylä 1910-luvulla.

Kansallisarkisto on digitoinut tuomiokuntien asiakirjoja. Niiden avulla on mahdollista tutustua esimerkiksi vuosien 1800-1875 Kuopion tuomiokunnan oikeustapauksiin. Aineistosta voi hakea tietoa asiasanoilla, sukunimillä, paikkakunnan mukaan jne.[1] Tekoäly on opetettu lukemaan käsin kirjoitettuja tekstejä ja se muuntaa ne varsin luettavaksi ruotsiksi. Näin harrastajakin saa selvää koukeroisesta käsialasta.

Valtaosa Pöljän kylän ihmisiin liittyvistä asiakirjoista käsittelee kyläläisten taloudellisia suhteita, kuten lainhuutoja, kauppakirjoja, velkojen perintää. Maanomistusriidat käsiteltiin maaoikeuksissa, joten niitä ei tässä aineistossa ole. Erityisesti velka-asioita näyttäisi olevan paljon. Koska pankkilaitosta ei ollut, niin tilalliset lainasivat tarpeisiinsa toisiltaan rahaa. Syntyi monimutkaisia taloudellisia suhteita sukujen välille ja niitä jouduttiin setvimään oikeudessa.

Vuoden 1834 talvikäräjissä Kuopiossa pöljäläinen tilallinen Pekka Kejonen (s. 1776) peri velkaa Antti Happoselta Hamulan kylältä. Pekasta oli tullut veljensä lasten holhooja, kun Aatu Kejonen kuoli Oulussa 14.4.1832. Aatu oli ollut urakoimassa kirkkorakennusta Oulussa ja velkaantunut siellä. Rahaa tarvittiin, ettei Pekkakin menettäisi tilaa.[2] Pekka ajoi asiaa veljensä lasten ja lesken, Liisa Karhusen puolesta.

Happonen oli lainannut Kejosilta vuonna 1830 300 riikintaalaria, josta oli vielä maksamatta osa. Pekka Kejonen katsoi, että velka oli ulosotettavissa Aatun kuoleman vuoksi. Koska velkaa oli lyhennetty, antoi oikeus Happoselle vielä aikaa maksaa loppuvelka seuraaville käräjille asti.[3]

1800-luvun alku oli varmasti kovaa aikaa Pöljänkin tilallisille. Isojaon valmistuminen oli vienyt yli 20 vuotta. Siitä aiheutui kuluja osakkaille. Kun vielä Suomen sota kulki kylän yli 1808-09, niin eipä ihme, että velkakierteitä syntyi.

Kun Pöljällä aloitettiin isojako 1785, niin kylällä oli isäntinä Väänäsiä, Toivasia, Kejosia, Savolaisia ja Miettisiä. Kruunun virkataloa, puustellia hallinnoi silloin Lorenz Orbinski.

Vuonna 1856 Pöljän kylän taloja omistivat seuraavat tilalliset. Nimen jälkeen talon numero.

Antti Väänänen (1), kuudennusmies Pekka Väänänen (2), Staffan Väänänen (3), Antti Niskanen (4), Jussi Savolainen (5), Jussi Raatikainen (6), Antti Niskanen (7), Fredrik Niskasen leski (8), Aatu Toivanen (9), Abram Savolainen (10), Samuel Savolaisen leski (11), Jussi Toivanen (12), Pekka Heikkinen (13), Jussi Rissanen (14), Aatu Savolainen (15), Mikko Holopaisen leski (16), Pekka Sonnisen leski (17), Pekka Miettinen (18), Pekka Halonen (20), Lauri Koistinen (22). Pöljän puustellin vuokraajina olivat Pekka Halonen ja Pekka Leskinen.[4]

Kejosten ote tiloistaan, joita alun perin heillä oli kolme, oli kirvonnut. Samoin Miettisten ja Toivasten maanomistus oli hiipumassa. Tilallistenkin elämä oli epävarmaa, koska taudit kaatoivat nuortakin väkeä ja katovuodet olivat kovin tavallisia.

Pöljäläiset eivät varastaneet toisiltaan, jos tuomiokirjoja uskaltaa niin tulkita. Varkausjuttuja ei juuri tule vastaan. Vuonna 1827 loinen Taavetti Mielonen Pöljältä oli tuonut maanantaina Pöljän myllylle puoli säkkiä ruista, joka oli heti jauhettu. Mielonen oli jättänyt jauhot myllylle hakeakseen ne seuraavana maanantaina. Myllyn omistivat tuolloin Lauri Roivainen ja Pekka Roininen Kasurilasta sekä Fredrik Toivanen Pöljältä.

Kun Mielonen tuli hakemaan jauhojaan, niin jauhosäkki oli kadonnut. Oikeudessa Lauri Roivaista edusti Taavetti Roivainen. Roivaiset kertoivat jauhosäkin olleen myllyllä vielä perjantaina. Viikonlopun aikana myllyn yläovi oli lukittu, mutta myllyyn pääsi ryömimällä vesihuoneen kautta. Syyskäräjillä myllyn omistajat vakuuttivat, että he eivät ole Mielosen jauhoja varastaneet, mutta he korvasivat myötätunnosta köyhäksi tiedetyn Mielosen menetyksen.[5]

Kylän sosiaaliset jännitteet näkyivät riidassa kalastusoikeudesta. Ennen isojakoa kylien irtain väki ja torpparit olivat saaneet käyttää kylän yhteiskäytössä olleita metsiä ja kalavesiä ainakin jonkin verran. Vuonna 1835 Hamulan, Hakkaralan ja Pöljän jakokuntien isännät hakivat oikeudesta kalastuskieltoa kylien loisille ja torppareille Pöljän ja Kevättömän järvillä. Oikeus suostui isäntien tahtoon.[6] Kalastuksella oli suuri merkitys ruokataloudessa, kun pelto ja kaski joskus petti. Isojaosta hyötyivät eniten tilalliset, irtaimelle väelle uuden tilanteen hyväksyminen oli vaikeaa.

Veneliiteri ja nuottakota Tuovilanlahdessa Maaningalla.
Kuva Ahti Rytkönen, Museovirasto.

Eikä tilallistenkaan ollut helppoa luopua entisistä oikeuksistaan. Vuosina 1855-56 Pöljän ja Hamulan talolliset koettivat saada vahvistettua kalastusoikeutensa Sulkavajärvellä. Se oli vaikeaa, kun talojen maat eivät yltäneet Sulkavajärven rantaan. Eivätkä Hamulan ja Pöljän isännät järvelle päässeet, vaikka perinnäistapa sellainen oli ollut. Sulkavajärvi kuului Kasurilan jakokunnan käyttöön.[7]

 

Pöljänjärvi ja lato kuutamossa.
Kuva Hannu Väänänen.

---

[1] Tuomiokirjahaku https://kansallisarkisto.fi/-/tuomiokirjahaku-uudistui-nyt-voit-tehda-kokotekstihaun-yli-kolmeen-miljoonaan-kasin-kirjoitettuun-sivuun

[2] Tuomiokirja 1833 https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/documents/700714/pages/505?t=Petter%20Kejonen%201833

[3]Tuomiokirja 1834  https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/documents/700714/pages/503?t=Petter%20Kejonen%201833

[4] Tuomiokirja 1856 https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/documents/700734/pages/1020?t=P%C3%B6lj%C3%A4

[5] Tuomiokirja 1827 https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/documents/700708/pages/169?t=P%C3%B6lj%C3%A4

[6] Tuomiokirja 1835 https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/documents/700715/pages/585?t=P%C3%B6lj%C3%A4

[7] Tuomiokirja 1855 https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/documents/700733/pages/1001?t=P%C3%B6lj%C3%A4, Tuomiokirja 1856 https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/documents/700734/pages/1532?t=P%C3%B6lj%C3%A4