tiistai 22. kesäkuuta 2021

Nuoriso pilalla Pöljällä, mutta sivistyspyrintöjäkin puuhattiin

 

Pöljän kansakoulu valmistui 1897. Kuva ehkä 1940-luvulta.

Sanomalehti Uusi Savo julkaisi toukokuussa 1891 kirjoituksen, jossa nimimerkki ”Muuan nuorisostamme” arvosteli ankarasti kotikylänsä Pöljän nuorison vapaa-ajanviettotapoja. ”Sunnuntai-iltaisin kokoonnutaan täällä ilman mitään tarkoitusta johonkin taloon, mökkiin eli vapaaseen taivasalle, jossa pidettyä jotenkin ruokottomia tarinoita ja epäsiveellistä käytöstä tavallisesti hajotaan pienemmissä seuroissa mikä minnekin. Ilta lopetetaan joko korttipelissä tai ryyppypuuhissa.”[1] Kirjoittaja toivoi, että nuorisolle olisi tarjolla jotain jalostavampia hupeja, esimerkiksi kylälle tulisi hankkia lainakirjasto. Siellä voisi sitten ”rehellisesti tutusta kauniimman sukupuolen kanssa”.

Pöljän kylällä  ei ollut oikein mahdollisuuksia sivistysrientoihin ja pahin puute oli varmasti se, että kylällä oli mahdollista käydä vain kiertokoulua. Maaningan kunta oli kyllä tarjonnut koulua kylälle, mutta silloin pöljäläiset etunenässä vastustivat sen perustamista. Talolliset näkivät koulunpidosta tulevat lisäkulut pahana.[2]

Pöljän kansakoulu avattiin 24.8. 1894.[3] Se toimi aluksi Vilholan talossa. Ensimmäiseksi opettajaksi valittiin Maija Vainikainen. Vainikainen lähti sittemmin täydentämään opintojaan ja sijaiseksi valittiin Tyyne Hakulinen. Molemmat opettajat olivat ilmeisesti hyvin pidettyjä. Kun Hakulinen muutti pois Pöljältä kesällä 1897 hänelle järjestettiin lähtöjuhlat Harjulla Jussi Toivasen talossa 7.6 1897.

Uusi Savo 1.6.1897.


Iltamissa Hakulisen harjoittama sekakööri lauloi, esitettiin kolme kuvaelmaa ”Suojelusenkeli, kohtaus Juhani Ahon Rautatiestä sekä kohtaus parturin luona. Kirjailija Kusti Niskanen luki kirjoittamansa leikillisen kertomuksen erään ukon ja akan kaupungissa käynnistä. Savolaisten laulu laulettiin joukolla ja tanssittiin vielä joukommalla”.[4] Aamupuolella kyläläiset saattoivat pidetyn opettajan laivalle Kasurilaan. Nuoriso oli nyt saanut uudenlaisia tapoja viettää yhdessä aikaa. Pöljän sekakööri lahjoitti opettajalle hopeahelaisen tahtipuikon.[5]

Savo-Karjala 7.6.1895

Neiti Kuipion satamassa 1903. Se liikennöi Kuopion ja
Kasurilan(Siilinjärven) välillä.
 V. Barsokevitsch, Kuopion Kultt. hist. museo.

Kansakoulunopettajien odotettiin kohottavan koko koulupiirinsä sivistystasoa. On tietysti mahdollista, että lukuisat uutiskirjeet Pöljältä olivat opettajan itsensä kirjoittamia, mutta ei Pöljä enää mikään takapajula ollut. ”Sitä todistaa ne sekä henkiset että aineelliset harrastukset, joita siellä on viime aikoina hommailtu ja jotka näyttävät olevan vain edistymään päin. On näet jo viime syksystä asti ollut lauluseura olemassa, jota opettaja nti Hakulinen on johtanut ja onpa hommassa iltamatkin panna toimeen lainakirjaston ja kansanopiston hyväksi.”[6] Lisäksi oltiin perustamassa osuusmeijeriä.

Pöljän kansakoulun opettajan virka laitettiin uudestaan auki 1897. Johtokunta valitsi virkaan Maija Vainikaisen, vaikka hän ei ollut siihen täysin pätevä. Vaalista valitettiinkin ja Vainikaisen valinta mitätöintiin. Pöljäläisten oli hyvin vaikea hyväksyä ratkaisua, sillä he olivat ”luvanneet viran pidetylle ja tutulle opettajalleen”.[7] Johtokunnalla oli paljon valtaa, mutta sen oli nöyrryttävä ja tehtävä haku uudestaan. Nyt opettajaksi valittiin Fanny Blomqvist.[8] Hän viihtyi Pöljällä neljä vuotta.

Opettajatar Fanny Blomqvist.
Lassilan arkisto, Pöljä.

Fanny Blomqvist pääsi opettamaan aivan uudessa koulurakennuksessa, joka vihittiin käyttöön 24.10. 1897. Tontti oli ostettu Aatu Toivaselta, siihen kuului hehtaarin tontti ja yhden lehmän laidun.[9] Nykyisin tontilla on Siilinjärven kunnan ylläpitämä Pöljän kotiseutumuseo ja kotiseututalo.

Uusi koulurakennuksessa oli hyvä järjestää lisää yleishyödyllisiä ja sivistäviä tapahtumia. Juhannusta 1898 vietettiinkin kuopiolaisten vieraiden kanssa kansakoululla järjestetyssä juhlassa.

Uusi Savo 21.6.1898

Höyrylaiva Neiti oli tuonut vieraat Kasurilaan, josta heidät tuotiin hevoskyydillä Pöljälle. Harmillisesti sattui sateinen juhannus. ”Ohjelmassa oli Kuopion työväenyhdistyksen soittokunnan soittoa, Kusti Niskasen avauspuhe, näytelmä ”Sotilaspoika”, kuvaelma ”keijukaiset” sekä tilapäisesti koottua laulua ja esitelmä naisasiasta. Lopuksi lauloi koko yleisö soittokunnan säestyksellä Maamme-laulun. Sitten siirryttiin koululta toiseen taloon, ehkä Harjulle, tanssimaan. Yleisön käytös oli oikein hyvää, kun ei kuulunut kellään olevan viinaa; sitä olivat muutamat koettaneet saada, vaan eivät kuulunna onnistuneen”.[10]

Vaikka Pöljällä elettiinkin ”Kuopion takana”, niin selvästi ajan sivistysihanteet, raittiusasia ja naisasiakin olivat jo tuttuja kylällä. Kun Savon rata valmistui vuonna 1902 Kuopion ja Iisalmen välille, niin kyläläiset olivat jo tutustuneet moderniin maailmaan Kuopion matkoillaan, nähneet junankin. Aivan Juhani Ahon Rautatien Matteja ja Liisoja täällä ei taidettu olla.

 

 



[1] Uusi Savo 28.5.1891 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/575802/articles/80631037

[2] sama, 28.11.1893 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/574947/articles/80626879

[3] sama 16.6.1894 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/570608/articles/80643880

[4] sama 10.6.1897 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/574216/articles/80631028

[5] sama, 5.6.1897 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/691870/articles/80643886

[6] sama 25.2.1897 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/691870/articles/80643886

[7] sama 20.7.1897 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/581747/articles/80631029

[8] Savo-Karjala 20.10.1897 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/575197/articles/80631034

[9] Uusi Savo 22.2.1896 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/563942/articles/80626885

[10] sama, 28.6.1898 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/745711/articles/80627914

sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Urheiluharrastusta Pöljän kylällä – heinäladosta lentopallon kansalliselle huipulle

 

Siilinjärven Ponnistus on Pohjois-Savon vanhimpia urheiluseuroja. Se perustettiin vuonna 1907. Ensimmäinen puheenjohtaja oli Aaro A. Nuutinen. Seuran urheilijat harrastivat hiihtoa, yleisurheilua, voimistelua ja pesäpalloa. Vuonna 1931 Siilinjärven Ponnistus muuttui pitäjäseuraksi, jonka yhteydessä toimi neljä itsenäistä alaosastoa: Kirkonkylässä, Pöljällä, Kuuslahdessa ja Kolmisopella.[1]

Alaosastot kilpailivat keskenään eri lajeissa. Paljon huomiota lehdistössäkin sai 1930-luvulla järjestetyt viestinhiihtokilpailut kyläseurojen välillä. Viestissä hiihdettiin kylältä toiselle, lähtöpaikka ja maali vaihtuivat vuosittain. Vuonna 1934 kisaan lähdettiin Pöljältä Kievarin talon kohdalta, siitä reitti kulki Kolmisoppi-Kuuslahti- Siilinjärven kirkonkylä -Pöljä. Kisojen jälkeen oli vielä iltamat Pöljän Maamiesseurantalolla.[2]

Yleisurheilussa kyläseurat kilpailivat erilaisista kiertopalkinnoista. Siilinjärven suojeluskunnan yleisurheilukenttä valmistui 1933 Siilinjärvelle, sitä pidettiin aikanaan yhtenä parhaimmista kentistä Pohjois-Savossa. Rata oli pinnoitettu hiilimurskalla. Lisäksi kentällä pelattiin pesäpallo-otteluita.[3] Tuolloiselle urheilu-uutisoinnille oli tyypillistä, että kyläseurojen, pitäjänseurojen ja piirikunnallisten kisojen tuloksista uutisoitiin yhtä huolella kuin valtakunnan tai kansainvälisistä tuloksista. Siilinjärven Ponnistuksen järjestämät talvikisat Kuilun maastossa olivat valtakunnallisestikin merkittävät.[4]

Yleisurheilussa Pöljän Ponnistus voitti vuonna 1934 omakseen Ponnistuksen kiertopalkinnon, johon tarvittiin kolme peräkkäistä ”maaottelun” voittoa.[5]

Rata- ja kenttäurheilun kiertopalkinto, jonka oli lahjoittanut
T:mi J.R.Vartiainen. 1950-luvun lopulla palkinto luovutettiin
seuran parhaalle urheilijalle, Eero Kanerva ja Kalevi
Kilpeläinen saivat pokaaliin kiinnityksen.

Pöljän Ponnistuksen suuri yhteinen ponnistus oli osallistuminen Helsingin Suurkisoihin vuonna 1947. Siilinjärven edustusjoukkue oli pääosin Pöljältä.
Lähes koko voimisteluryhmä tuli Pöljältä. Eturivissä nuoret
pojat Siilinjärven Ponnistuksen edustujia, samoin lipunkantaja
Kalevi Savolainen.

Pöljällä hiihtourheilu keskittyi Kärängänharjun ja Pohjolanmäen koulun maastoihin. Sinne rakennettiin hyppyrimäki[6] ja tampattiin vapaaehtoisin voimin kilpailuihin kelpaavat ladut. Samoilla laduilla hiihtivät sitten Pohjolanmäen koulun oppilaat ja kyläläiset.

Marja Hartikainen kotitalonsa laiturilla 1960-luvulla. Taustalla
jyrkkä Kärängänharju ja hyppyrimäki. Pöljän talviurheilukeskus.
Kuva Marja Rojo.

1960-luvulla seuran toiminta oli edelleen vilkasta. Puheenjohtajana toimi Heikki Suhonen ja sihteerinä Saima Ruuskanen. Muita aktiiveja olivat mm. Paavo Niskanen, Ensio Korhonen, Niilo Lappeteläinen, Tapio Niskanen, Pentti Koponen, Jouko Tuhkanen ja Kalevi Hartikainen. Vuonna 1963 päätettiin kunnostaa lentopallokenttä kesäkäyttöön. Vuosittain järjestettiin eri sarjoissa yleisurheilu- ja talviurheilukisoja.

Pesäpalloa Pohjolanmäen kentällä 1950-luvulla.

Varoja toimintaan hankittiin järjestämällä iltamia. Esimerkiksi pikkujouluissa 2.12.1962 tervetulopuheen piti Heikki Suhonen, Pohjolanmäen koulun oppilaat esittivät tonttuleikkejä opettaja Sirkka Taunilan johdolla, Selma Hiltunen lausui runon, Niilo Lappeteläinen piti puuropuheen ja Toivo Juvonen hauskuutti yleisöä kilpailuilla ja muulla hauskalla ohjelmalla.[7]

Seura järjesti ns. vanhojen hiihtoja 1960-luvun alussa. Leikkimielinen hiihtotapahtuma oli selvästikin ollut tapaus kylällä. Tyyli oli vapaa!

Pöljän Sonniosuuskunnan viestinviejä Salomo 
Suomalainen vanhain hiihdoissa. Suoritusta valvoo
Tapio Niskanen.

Yleisöä vanhain hiihdossa. Taustalla maamiesseuran talo.

Pöljän Ponnistuksen ensimmäinen aktiivinen toimintakausi loppui vuoteen 1967. Silloin järjestettiin vielä sarjahiihdot ja mäkikilpailut 12.2.1967, sitten toiminta hiipui. Seura herätettiin hiljaiselosta uudelleen henkiin vuonna 1973.[8]

Palloilujaostoa vetivät Kari Venehsalo, hiihtojaostoa Kalevi Hartikainen, Pekka Räsänen, Erkki Puustinen, Aatu Hämäläinen ja Tapio Niskanen, yleisurheilujaostoa Paavo Suhonen, Reijo Rojo ja Veikko Juvonen. Pidettiin kolmet hiihtokilpailut Kärängän maastoissa ja mäkikisat. Airi Lång ja Aira Roivainen menestyivät alle 14-vuotiaiden sarjassa piirinmestaruusviestissä (lisäksi mukana Liisa Soininen Siilinjärven Ponnistuksesta), Airi Lång palkittiin Uutis-Jousen palkinnolla Siilinjärven Ponnistuksen parhaana nuorena hiihtäjänä. Aikuisten sarjoissa seuraa kunniakkaasti edusti Aatu Hämäläinen, hänellä meriittinä mm. osuusvoitto maakuntaviestissä. 

Hiihtovalmennuksesta vastasi Leo Miettinen ja yleisurheiluvalmentajana toimi opettaja Paavo Pöntinen. Yleisurheilussa nuoret pärjäsivät piirinmestaruuskisoissa hyvin, mukana mm. Timo Ålander, Timo Räsänen, Anna Räsänen, Alpo Kiiskinen, Keijo Ryynänen ja Jari Taunila.[9]

Pöljän poikajoukkue voitti pitäjän puulaakisarjan 1970-luvun
alussa. Kuvassa kirkonkylän ja Pöljän pelaajia Pöljän koulun
kentällä.

Vuoden 1974 toimintakertomuksessa nousee ensimmäisen kerran esille lentopallo. Ponnistuksen joukkue oli mukana 5-sarjassa ja pärjäsi siellä mukavasti. Lentopalloharrastus oli alkanut viritä Hoikin kylällä, Kalle ja Anna-Liisa Heikkisen navetan varastotilassa 1970-luvun alkuvuosina. Kun Heikkisen lehmät olivat syöneet varastosta heinät, niin nuoret alkoivat kevättalvella pelata ”sisähallissa” lentopalloa. Verkkona oli naru.

Kalle ja Liisa Heikkisen tilan navettarakennus.
Parioven takana harjoiteltiin lentopalloa.
Kuva Merja Heikkinen.

Veijo ja Reijo Heikkinen, Jukka ja Pekka Sonninen, Mikko ja Mauri Roivainen, Erkki ja Reijo Roivainen, Pöljän ja Kolmisopen pojat kokoontuivat pelailemaan, joskus mukana oli myös Markku Hiltunen. Näistä nuorista alkoi hiljalleen kasvaa Pöljän Ponnistuksen lentopallomaine. Pieni kyläseura kampesi vuodesta 1975 alkaen sarjataso kerrallaan aina lentopallon ykkössarjaan asti (1988).

Vuoden 1975 toimintakertomuksessa todettiin lentopalloilijoiden toiminnan virkistyneen kovasti. Lentopalloilusta tulikin sittemmin seuran lippulaiva. Nousun alussa vuonna 1975 lentopallojaostoa vetivät Paavo Suhonen, Esko Ritanen ja Eero Hartikainen. Samana vuonna Pöljän Ponnistus myös erosi omaksi itsenäiseksi seuraksi Siilinjärven Ponnistuksesta.[10]

Lentopalloilun nousun myöhemmin lisää.

 



[1] Pohjois-Savo 8.10. 1932 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1894132/articles/80482886

[2] Savon Sanomat 15.2.1934 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1912051/articles/80482887

[3] Savo 14.6.1932 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1910033/articles/80482888

[4] Savon Sanomat 28.3.1939 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2091219/articles/80482889

[5] Savon Sanomat 12.3.1934 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1912059/articles/80482891

[6] Hyppyrimäki oli ahkerassa kisakäytössä 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa. Lienee rakennettu 1950-luvulla.

[7] Pöljän Ponnistuksen pöytäkirja 23.11.1962. Siilinjärven kunnan kotiseutuarkisto.

[8] sama, 25.2.1973, Pöljän Ponnistuksen toimintakertomus vuodelta 1973. Siilinjärven kunnan kotiseuuarkisto.

[9] Pöljän Ponnistuksen toimintakertomus 1974.

[10] Pöljän Ponnistus pöytäkirja 7.4.1975





lauantai 22. toukokuuta 2021

Isorokkoa Pöljällä 1917

Olen aiemmin käsitellyt espanjantaudin, sisällissodan ja muiden kulkutautien aiheuttamaa kuolleisuutta Maaningalla ja Pöljällä vuosina 1918-1924. Silloin katveeseen jäi Pöljällä ja Siilinjärvellä vuoden 1917 aikana suurta pelkoa aiheuttanut isorokkoepidemia.

Isorokko oli Suomessa 1700-luvulla yleinen kulkutauti, jonka aiheuttamat epidemiat kiersivät maata 4-6 vuoden välein. Sairastuneista keskimäärin 20% kuoli tautiin. Isorokko oli ensimmäinen kulkutauti, johon keksittiin rokotus. Aluksi rokotettaviin istutettiin tarkoituksellisesti pieni määrä taudinaiheuttajaa, mutta myöhemmin käytettiin ns. Jennerin menetelmää, jossa rokotettaviin istutettiin lehmärokkoa, joka antoi suojan, mutta ei juuri koskaan aiheuttanut rokotetun vakavaa sairastumista.[1]

1860-luvulla keskimäärin 70% syntyneistä oli rokotettu ennen toista ikävuotta. Vuodesta 1886 isorokkorokotuksesta tuli pakollinen, vanhempia saatettiin sakottaa, jos he uhmasivat säädöstä eivätkä tuoneet lapsiaan rokotettavaksi. 1890-luvulla isorokko alkoikin käydä harvinaiseksi pakollisten rokotusten ja terveydenhuollon kehittymisen myötä.[2]

Pöljän työväentalo vuoden 1952 asussaan.
Kuva Työväenarkisto.

Kuitenkin isorokko vaani sopivia olosuhteita ja tilanteita. Ne syntyivät esimerkiksi Pöljällä, kun vuoden 1917 keväällä paikallista työväenyhdistyksen taloa vuokrattiin venäläisten sotilaiden majoitukseen. Ensimmäisen maailmansodan kumu näkyi näillä alueilla siten, että Toivalassa oli venäläisten linnoitustyömaa, joka lisäsi sotilaiden läsnäoloa. Rautatiekylänä Pöljä oli sopiva majoittamiseen.[3] Syntyi liikettä ja uusia kontakteja, jotka edesauttoivat isorokon leviämistä.

Pöljän pysäkki 1920-luvulla. 
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.
Savotar uutisoi kesäkuussa 1917 Kuopion ympäristön isorokosta ja mainitsi erikseen Siilinjärven ja Pöljän alueen. Potilaita oli siirretty Kuopioon lääninsairaalaan.[4] Isorokko oli palannut tautivalikoimaan, koska 1900-luvun alussa Suomessa rokotusta alettiin vastustaa. Tauti oli vähentynyt eikä pakkorokottaminen kaikille maistunut. Esimerkiksi luonnonparannusta ja vegetarismia kannattavat liikkeet vastustivat rokottamista.[5]

Helmikuussa 1917 Maaningalla oli järjestetty ylimääräinen rokotusmahdollisuus. Pöljällä tämä jälkirokotus järjestettiin Juho Ollikaisen tilalle ja Puustellissa, Hökösella Taavetti Pitkäsellä ja Keskimmäisellä Jafet Ruuskasella.[6]

Emme tiedä, kuinka moni Pöljällä isorokkoon sairastui, mutta ainakin kaksi kuoli. Kuopiossa ja Kuopion lähialueilla isorokkoon sairastui 36 ihmistä.[7]Ilmeisesti toinen Pöljän vainajista oli Hassisen perheen rokottamaton alle 2-vuotias lapsi, hän on ainut isorokkoon kuollut vauva Maaningalla. Kirkonkirjassa vainajan kotipaikkaa ei ole mainittu.[8]

Sen sijaan Adam (Aatu) Haapalaisen tarina on tiedossa. Kuopion piirilääkäri D.F. Walle kertoi vuonna 1935, kuinka hänen saapuessaan vuonna 1917 seudulle alueella esiintyi ”isorokkoa, joka oli varsin vaikealaatuista ja joitakin kuolemantapauksiakin sattui. Isoarokkoa esiintyi silloin etupäässä Pöljällä, ja voin kertoa hyvän esimerkin rokotuksen vaikutuksesta. Viranomaiset olivat määränneet eräässä talossa suoritettavaksi uusintarokotuksen, mutta talon renki pakeni rokotusta metsään, joten hän jäi rokottamatta. Renki sairastui isoonrokkoon toisten talon asukkaiden, jotka oli rokotettu uudestaan, säilyessä aivan terveenä. Olin tilaisuudessa näkemään tämän isorokkopotilaan ennen hänen kuolemaansa täkäläisessä rokkosairaalassa. Tapaus oli hyvin vaikea. Tässä näemme kouluesimerkin siitä, miten suojelurokotus antaa suojan isoarokkoa vastaa”.[9]

Adam Haapalainen kuoli Kuopion kaupunginsairaalassa 15.6 1917. isorokkoon.[10] Ei ole tietoa, miksi Adam ei halunnut ottaa rokotusta. 1910-luvulla Suomessa oli monia liikkeitä ja aatteita, joissa rokotevastaisuutta propagoitiin erilaisista syistä, (esim. luonnonparannus, vegetarismi, naisasialiike, työväenliike). Isorokkorokotus ei nykypäivän mittarein ollutkaan ihan vaaraton toimenpide.[11]

Isorokkorokotus oli Suomessa pakollinen. Esimerkiksi 1930-luvulla Pöljällä erään perheen lapsilta kiellettiin koulunkäynti, kun lapsia ei oltu rokotettu.[12] Äitini Irma Pantzar ja veljensä Robert muuttivat 1931 Yhdysvalloista vanhempiensa kanssa takasin vanhaan maahan Siilinjärven Kolmisopelle. Lapsia ei oltu Yhdysvalloissa rokotettu, joten ennen kouluun menoa kätilö kävi lapset rokottamassa.

Viimeinen isorokkotapaus diagnosoitiin Suomessa 1941.[13] Rokotuspakko oli Suomessa voimassa vuoden 1951 loppuun saakka.[14]

Kiitos sukututkija Matti Ollikainen kiinostavasta vinkistä ja lehtileikkeistä!



[1]Arno Forsius, http://www.saunalahti.fi/arnoldus/rokotus.html

[2] Helene Laurent, https://sic.fimea.fi/verkkolehdet/2018/1_2018/vain-verkossa/isorokkorokotuksen-historiaa

[3] Pöljän työväenyhdistyksen tilikirja. Siilinjärven kunnan kotiseutuarkisto.

[4] Savotar 15.6.1917 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1293406/articles/80358943

[5] Rytty, Rokotevastaisuus historiallisena ilmiönä 1900-luvun alun Suomessa,

  https://journal.fi/sla/article/view/91133

[6] Sanantuoja 13.2.1917, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1224432/articles/80358941

[7] Lääkintöhallituksen kertomus vuodelta 1917, https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/155946/xlaak_191700_1921_dig.pdf?sequence=1&isAllowed=y

[8] Maaningan kirkonkirjat, https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=30618&pnum=42

[9] Pohjois-Savo 6.10.1935, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2074034/articles/80358944

[10] Maaninka kirkonkirjat, https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=30618&pnum=44

[11] Rytty, Rokotevastaisuus historiallisena ilmiönä 1900-luvun alussa

[12] Kansakoulu kansan sivistää, Hajamietteitä Pöljältä http://airaroivainen.blogspot.com/2014/02/pohjolanmaen-koulu.html

[13] Helene Laurent, Isorokkorokotuksen historiaa

[14] Arno Forsius, Rokotus isorokkoa vastaan Suomessa

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Kiärmeharjun Riikan karu kohtalo eli huomioita perinteisen maatalouden työturvallisuudesta

 

 

Särkiharjun tila ja sen karjaa 1940- ja 1950-luvun taitteessa.
Tilalla oli kylän ensimmäinen ayrshirekarja.
Kuva Pöljän kotiseutumuseo.

Lauantaina 7. syyskuuta 1928 tapahtui Pöljän kylällä järkyttävä onnettomuus. Pöljän Särkiniemen tilan sonni puski tilan karjanhoitajan Riikka Väisäsen kuoliaaksi. Samassa rytäkässä loukkaantui myös Riikan puoliso, työmies Aaro Väisänen. Väisäsillä oli mökki Särkiniemen tilan liepeillä. Aaro putosi sonnin puskemana läheiseen kaivoon ja Riikka löytyi ruhjottuna etsiskelyjen jälkeen läheisestä metsästä. Hän oli joutunut sonnin hyökkäyksen kohteeksi jo aiemmin päivällä.

Aaro Väisäsen pelastivat läheisen talon väki, jotka kuulivat avunhuudot. Riikan avuksi ei ollut enää mitään tehtävissä, paikallisen piirimielisairaalan lääkäri Elon Enroth kävi toteamassa hänet kuolleeksi.[1] Tapaus järkytti kyläläisiä, mutta itseasiassa onnettomuudet sonnien hoidon ja liikuttelun yhteydessä olivat tuiki tavallisia 1800-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.

Hoikin sonniosuuskunnan sonni. Pitelijänä Iida Hirvonen.
Karja astutettiin omilla tai kyläyhteisön sonniosuuskuntien sonneilla, jolloin ne saattoivat laiduntaa karjan mukana tai pääsivät muutoin irti väärään aikaan. Karja taas laidunsi metsissä ja luonnonniityillä, jolloin aitaaminen oli huoletonta. Lähinnä aidattiin viljeltyjä maita, ettei karja pääsisi kasvustoja porkkaamaan.

Sonnien pitoa irrallaan oli tosin rajoitettu lainsäädännöllä jo vuodesta 1915.[2] Esimerkiksi yhteislaitumella sai kuitenkin olla mukana sonni, jonka olikin tarkoitus astua lehmiä. Sen sijaan vihainen sonni oli pidettävä aina kytkettynä. Yllättävän vähän lainsäädännöllä taisi olla vaikutusta, kun tutkii vanhojen sanomalehtien uutisia onnettomuuksista. Vastaan tulee satojen tapausten kirjo erilaisia vammautumisia, pakotilanteita ja kuolemantapauksia, jotka on aiheuttanut vapaana oleva sonni. Tekisi mieli väittää, että Suomen maaseudun vaarallisin eläin on ollut sonni.

Harjun tilan sonni Uolu ja isäntä Otto Itäkallio.
Kuva Nestori Halonen.

Vehmersalmella karjakko Maiju Olkkonen kuoli Emil Zittigin maatilalla kesäkuussa 1927. Hän oli jäänyt hiukan muista karjakoista erilleen, jolloin sonni oli puskenut häntä kuolettavasti. Edellisenä vuonna samaisessa Vehmersalmen pitäjässä kuoli talollinen Mikko Voutilainen sonnin puskuun. Nilsiässä Heikki Jussi Hiltuselle kävi paremmin, sillä hän sentään pääsi elossa, vaikkakin vammautuneena Halunan Laitilanmäen tilan sonnin kynsistä. Joskus sonnit riehuivat kaupungissakin, kuten vuonna 1939 Kuopion satamassa. Vahva sonni pääsi irti rautariimuista ja hyökkäsi puskemaan niin ihmisiä kuin autojakin. Yksi opettaja joutui sairaalaan ja autosta meni jäähdyttäjän suojus kasaan.[3]

Edellä kuvattuja tarinoita olisi satoja. Usein väitettiin, että sonni ei ole koskaan aiemmin ollut vihainen. Tai sitten toisaalta vihaisuuteen saatettiin suhtautua jopa huumorilla. Riikka Väisänenkin oli vähän ennen kohtalokasta onnettomuutta kertonut kirjailija Kalle Väänäselle hyvin humoristisesti kohtaamistaan vihaisen sonnin kanssa. Joskus sonnit olivat puskeneet karjakkoja, mutta eläin lopetettiin vasta, kun se tappoi talon emännän.[4] (!)

Jos kohtaaminen sonnin kanssa oli johtanut sanomalehtiuutiseen, niin uutinen päättyi aina siihen, että sonni oli lopetettu. Koska sonni oli arvokas eläin, niin jonkin verran ilmeisesti oletettiin talonväen ja kyläläisten osaavan varautua eläinten arvaamattomuuteen. Lapset ja vanhukset olivat karjanhoitajien lisäksi vaarassa, koska he eivät olleet riittävän vikkeliä tai huomiokyky ei riittänyt.

Siilinjärven pitäjässä, Pöljän kylässä, Särkiniemen talon mailla, siellä missä Ylä-Pöljän aallot lyövät kättä Kevättömän laineille, kohoaa rannasta nousevalla mäen töyryllä vähäinen Kiärmeharjun mökki. Tämän mökin siltapalkeilla ja pihatanterilla asteli vielä muutamia päiviä sitten reippaana ja elinvoimaisena, yhtä uutterana töissään kuin sanavalmiina kielenkäytössään Riikka-emäntä, joka nyt, niin kuin murheviesti kertoo, on lähtenyt sille taipaleelle, josta ei takaisin tulla.” Näin aloitti Kalle Väänänen muistokirjoituksensa Riikalle.[5]

Riikka Väisänen oli ollut murrerunoilija Väänäselle kielimestari, jolta hän oli oppinut paljon. Muistokirjoituksesta välittyy aito ja syvä suru, kun ystävä on kuollut. ”Olen kuulevinani leppien humisevan ikään kuin suruaan kuiskien Kiärmeharjun yksinäisen mökin ympärillä, mikä varmaankin tuntuu entistäkin yksinäisemmältä ja hiljaisemmalta iloisen emännän poistuttua sen tanhuvilta. Olen näkevinäni lehmien surullisina odottelevan lepertelevää lypsäjäänsä Kiärmeharjun mökin veräjällä.”

 

Pellervo 9.8.1939. Kuva Väinö Hervo.





 



[1] Savon Sanomat 11.9.1928 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1583737/articles/80168877

[2] Maatalouden karjanhoitolehti 1.12.1915 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/903896/articles/80151887

[3] Varkauden lehti 31.8.1939 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/903896/articles/80151887

[4] Uusi Savo 31.8.1895 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/553498/articles/80170877

[5] Savo 12.9.1928 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1583150/articles/78950881