Vuoden 1918 vihasta Suomea rakentamaan - työläiseksi, ministeriksi, vapaa-ajattelijaksi

 

Viipuri.
Lappeenrannan museo.

Vuoden 1918 traaginen sisällissota jätti pitkät varjot suomalaisiin perheisiin ja yhteiskuntaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että sodan eri puolilla ja tehtävissä kokeneet ihmiset eivät suinkaan kaikki jääneet vihaamaan poteroihinsa. Jatkettiin arkista työtä omilla aloilla, rakennettiin Suomea. Seuraavassa pieni tarina siitä, kuinka Väinö Roivas, Juho Niukkanen ja Väinö Voipio kohtasivat Viipurissa 1918.

Väinö Roivas oli jäänyt valkoisten vangiksi Tienhaarassa Viipurin maalaiskunnassa 29.4.1918. Tuolloin punaiset antautuivat joukkoina, Viipurin vastarinta oli murrettu. Roivaan sotataival oli punakaartin asiakirjojen ja kuulustelupöytäkirjojen mukaan alkanut vasta 19.-20.3. 1918. Väinö Roivas kertoi olleensa töissä Juho Tatilla Venäjän rajalla, josta hänet ”oli tuotu väkisin Viipuriin ja kirjoitettu punakaartiin.” Hänet kirjattiin Viipurin tykkiväen osaston II patteriin.

Hosainoffin saha, Salmi.
Museovirasto.

Roivas oli saha- ja uittotyöntekijä, joka oli ollut kausiluoteisesti töissä esimerkiksi Salmissa Hosainoffin sahalla lastaamassa ja sortteeraamassa. Sieltä hänellä oli hyvä työtodistus, jonka kirjoittaja saattoi tosin olla sukulainen.

Väinö Roivas oli syntynyt 16.12.1894 Kontiolahdella (Pielisensuu 4), hänen isänsä oli mäkitupalainen Matti Roivas ja äitinsä Maria Kiiskinen. Hyvän työtodistuksen antaja oli myös nimeltään Kiiskinen (etunimi epäselvä dokumentissa). Vangitsemisen aikaan Väinö Roivas oli kirjoilla Kirvun pitäjässä, osoitteena Sairalan asema. Hän oli naimaton ja kuulustelujen aikaan kesällä sairas, kertoi yskivänsä verta joka aamu.

Sairalan asema.

Kuten useimmat vangitut punaiset Roivas kertoi kyllä kantaneensa asetta, mutta ei osallistuneensa taisteluihin. Hän sanoi olleensa vartiotehtävissä ja huoltohommissa Kilpeenjoella, Sorvalissa ja antautuneensa Tienhaarassa, jolloin luovutti aseensa valkoisille. Kuulustelijat pitivät Roivaan kertomusta pienin epäilyksin uskottavana. Hänet pidettiin edelleen vangittuna, mutta ns. 2. luokan vankina.

Sairalan työväenyhdistyksen talo 1913. Kirvu.
Työväen arkisto

Kirvun suojeluskunnan esikunta antoi sitten kipakan lausunnon vangista 1.7.1918. ”Hän on täysi huligaani viinan myyjä, kortin pelaaja, varas ym. joten joutaa olla pitatettyna ja yleisessä työssä vaikka koko ikänsä, sillä yhteiskunta ei kaipaa sellaista.” Roivas on kuulunut työväenyhdistykseen ja hänen sanotaan olevan ”kiivas lakkoiluun yllyttäjä”.[1] Lausuntoa olivat sorvaamassa A. Nieminen, E. Kuisma ja Juho Niukkanen.

Kirvulaisen maatilan poika Juho Niukkanen oli tuolloin jo valtakunnallisestikin huomattava hahmo. Hän oli toiminut jääkärivärvärinä, oli Maalaisliiton keskushallituksen jäsen jo vuodesta 1914 ja valittiin kansanedustajaksi v. 1916.[2] Toimiessaan Kirvun suojeluskunnan esikunnan päällikkönä hän oli 30-vuotias.

Valtiorikosoikeuden osasto 68 Viipurissa tuomitsi Väinö Roivaan avunannosta valtiopetokseen kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja menettämään kansalaisluottamuksensa neljäksi vuodeksi.[3] Tuomiosta oli mahdollista valittaa valtiorikosylioikeuteen, minkä Roivas tekikin, mutta tuomiota ei lievennetty.[4]

Oikeuden puheenjohtajana toiminut Väinö Voipio oli viipurilainen asianajaja, joka loi uransa oikeuslaitoksen palveluksessa mm. Viipurin hovioikeudessa. Suuren yleisön tietoisuuteen hän tuli vapaa-ajattelijana, uskontokriitikkona, kirjailijana ja Vapaa-ajattelijoiden liiton puheenjohtajana (1958-1963).[5] Voipion sanotaan pelastaneen tuttavansa punapäällikkö Einar Niemisen, jonka tunsi kesäpaikastaan Taipalsaaresta. Hän ei luovuttanut Niemeä Taipalsaaren suojeluskunnan käsiin, koska oli kuullut siellä tehdyistä pikatuomioista.[6] Einar Nieminen saikin valtiorikosoikeudenasiakirjojen perusteella hyvin huonon mainetodistuksen Taipalsaaren suojeluskunnan esikunnasta. Hän sai sittemmin 9 vuoden kuritushuonetuomion, mutta vapautettiin jo vuoden 1920 alussa yleisen armahdaslain perusteella.

Voipio käsitteli kaunokirjallisessa tuotannossaan oikeuden ja oikeudenmukaisuuden teemaa, ehkä kokemukset valtiorikosoikeuden puheenjohtajana olivat osaltaan vaikuttamassa hänen käsityksiinsä. Voipio erosi kirkosta 1923 ”heti, kun vain laki salli. Kalle Väänänen oli edellä ja minä perässä.”[7] Vapaa-ajattelijoiden liitto on jakanut vuodesta 1993 alkaen erityistä Väinö Voipio -palkintoa.[8]

Kyösti Kallio ja Juho Niukkanen 1920-luvun alussa.

Juho Niukkanen loi merkittävän valtiomiesuran Maalaisliiton vaikuttajana. Hän oli moninkertainen ministeri. Hänet muistetaan erityisesti talvisotaa edeltävän kauden puolustusministerinä, jonka kontolle oikeisto laittoi Suomen säästelyn puolustusmäärärahoissa ennen talvisotaa. Nykyisin häntä kiitetään realistisuudesta ennen sotaa. Hän käytännössä esti miesten kotiuttamisen kertausharjoituksista marraskuussa 1939, vain kymmenen päivää ennen sodan syttymistä.

Niukkanen oli myös tiukka demokratian kannattaja ja äärioikeiston vastustaja lapualaisvuosina.[9]

Väinö Roivas pääsi todennäköisesti vapaaksi vankeudesta lokakuussa 1918, jolloin ensimmäinen armahdus lieviä tuomioita saaneille tuli. Hän näyttäisi palanneen Sairalaan, jossa toimi Puuteollisuusliiton Sairalan osaston sihteerinä.[10]

---

[1] VRYO, Väinö Roivas http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=183179

[2] gricolaverkko.fi/review/talvisota-katkeroitti-tahtopoliitikko-juho-niukkasen/

[3] VRYO, Väinö Roivashttp://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=183173

[4] VRYO päätöstaltiot, 17724, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=48487626

[5] http://www.ateistit.fi/uutiset/VOIPIO.pdf#page5

[6] sama

[7] sama

[8]https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_Voipio_-palkinto

[9] https://agricolaverkko.fi/review/talvisota-katkeroitti-tahtopoliitikko-juho-niukkasen/

[10] Puutyöläinen 1.5. 1929 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/959039/articles/79319850