Talollinen Elias Laitinen muutti perheineen Sutelan kylästä, Nilsiän pitäjästä vuonna 1856 Kasurilan kylälle. Hän teki vaihtokaupat Olli Ruuskasen ja hänen perillistensä kanssa. Laitinen antoi oman tilansa Sutela 9, jossa oli vesimylly ja tuulimylly. Tila oli arvioitu 2000 hopearuplan arvoiseksi. Vastineeksi Laitinen sai Iivolan tilan, Kasurila 7. Myös tähän liittyi 1/8 osa Siilin myllystä. Laitinen maksoi vielä yli 900 ruplaa välirahaa.
Elias
Laitisen vaimo oli Lovisa Lustig. Heidän mukanaan muutti alle
kymmenvuotiaat lapset Lars Petter, Johanna, Elias ja Gustaf Henrik.
Olli
Ruuskasen pojat, Carl, Henrik, Johan ja Wilhelm
allekirjoittivat myös kaupat. Lisäksi perheen alaikäisten Petterin, Anna
Gretan, Maria Stiinan ja Eva Katariinan puolesta kaupan
vahvisti holhoojana Juhan Tuppurainen.
Vakaa
tilallisten elämä on melkoinen myytti, niin paljon tilalliset tekivät
1800-luvullakin maakauppoja tai menettivät tilojaan velkojen takia. Vuosisadan
vaihteessa toteutunut isojako lisäsi verorasitusta ja oli velkaannuttanut monia
tilallisia muutenkin, sillä talonpojat joutuivat maksamaan isojakotoimitukset.
Isojako johti myös oikeusriitoihin, joiden selvittelyt maksoivat nekin. Lisäksi
taudit saattoivat iskeä vakaisiinkin taloihin niin, että työvoima hiipui ja
tilan jatko omalla suvulla ei onnistunut.
Uutta
tulijaa ei välttämättä otettu vastaan innostuneesti. Kylissä oli totuttu
toimimaan tukeutuen sukukuntaan ja avioliittojen myötä luotuihin verkostoihin. Laitiset
kuitenkin juurtuivat Siilinjärvelle, jossa suvun luomutila toimii edelleenkin.
Aivan ilman mutkia kylälle asettuminen ei alkanut.
Iivolan
tilaan, Kasurila 7 kuului maita molemmin puolin Siilinlahtea, mm. nykyisen
Leppäkaarteen alue. Elias Laitinen joutui riitelemään alueella olevasta
Leppäkaarteen torpasta, sillä se kuului Kasurila 7 maihin, mutta Olli Ruuskanen
oli antanut siihen torppari Anders Vainikaiselle elinikäisen oikeuden.
Eli nykyisen Leppäkaarteen nimen taustalla lienee tuo 1850-luvulla alueella
ollut torppa.
Eljas
Laitinen ja hänen työmiehensä sotilas Sven Kärkkäinen joutuivat
käräjille 1858 vastaamaan metsäpalosta, jonka väitettiin aiheutuneen Kärkkäisen
huolimattomuudesta. Hän oli toiminut heinäniityllä korjuuväen työjohtajana, kun
tuli oli päässyt irti. Asia oli niin vakava, että Kärkkäinen oli saanut
oikeuteen asianajakseen vääpeli Gustaf Alftanin, jonka oli komentanut
tehtäväänsä eversti Tavaststjerna.
Työväki oli työskennellyt
30.7. 1858 aamusta alkaen Oulunsuon niityllä heinänkorjuussa. Pitkä hellejakso
oli kuivattanut maaston rutikuivaksi. Laitisen renki Aaron Kuosmanen oli
vielä erikseen varoitellut, että tupakkapiippujen kanssa pitää nyt olla
varovainen. Sofia Pitkäsen mukaan heinäväki oli tullut aamiaiselle,
jonka jälkeen oli levätty noin tunti. Silloin Pitkänen oli nähnyt niityltä
nousevan savua. Kekäläinen oli herännyt saman tien, siepannut astiaan vettä ja
lähtenyt heti juoksujalkaa kohti palopaikkaa.
Muu työväki
oli lähtenyt nopeasti hänen peräänsä. Tuli oli kuitenkin jo levinnyt laajalle Gustaf
Hakkaraisen metsään. Niityn vieressä oli myös ojitettu ja kuivatettu suo.
Palo tuhosi rukiille kylvettyä kuivatettua suota 5 tynnyrinalaa (2 ½ ha) ja
noin 250 kuormaa puutavaraa. Palo jäi kytemään suolle, sammutustyöt olivat
käynnissä vielä seuraavanakin päivänä. Vahingot arvio herastuomari Olli
Miettinen, toimituksen todisti torppari Mikko Lempinen.
Todistaja Wilhelm
Puro kertoi Kekäläisen ja Kuosmasen tehneen työtä sillä puolella niittyä,
jossa tulipalo alkoi. Hän väitti jopa nähneensä, että Kekäläinen käytti
tuluksia ja poltti piippua. Toinen todistaja Johan Miettinen sanoi, että hän ei
nähnyt, kuka tulen sytytti, mutta Kekäläinen oli myöntänyt itse käsitelleensä
tulta.
Korvausasia
häviää käräjäoikeuden asiakirjojen uumeniin, pidän mahdollisena, että osapuolet
ovat löytäneet riitaan sovun.
Kolmas kahakka,
johon Laitinen joutui liittyi Siilinkosken myllyyn. Olen kirjoittanut aiheesta
blogitekstissä Sattumuksia Kasurilan kylällä. Voi olla, että tässä riitajutussa uusi tulokas
lopullisesti juurtui kylälle ja hyväksyttiin joukkoon. Yhteinen riesakin voi
yhdistää.
Eino Laitinen istumassa edessä, oletettävasti vuonna 1918. |
Elias Laitisen pojista Kalle (s. 1865) jatkoi tilanpitoa. Hänen pojastaan Eino Laitisesta kasvoi merkittävä kunnallinen vaikuttaja ja nuorisoseuramies Siilinjärvelle, ehtipä hän olla yhden kauden Maalaisliiton kansanedustajana vuosina 1945-1951.
Lähteet
Kuopion
tuomiokunta, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat KO a:38, 625
Kuopion
tuomiokunta, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat KO a:38, 779
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti