1690-luvun nälkävuosien ihmiskohtaloita Savossa

 

Kerjäläisperhe maantiellä. R.W. Ekman, 1860.
Ateneumin taidemuseo

On sanottu, että järjestäynyt ja kohtuullisen sivistyneesti käyttäytyvä ihmisyhteisö on kolmen lämpimän ateria päässä kaaoksesta ja anarkiasta. Jos ihmisillä ei ole ollut ruokaa pariin päivään, eikä ole varmaa tietoa seuraavasta ateriasta, niin oman käden oikeus on lähellä. Olen tutkinut kolmea täysin sattumanvaraista oikeustapausta 1690-luvun lopulta. Kaikissa niissä on takana vuosien 1696-1697 nälänhätä. Samalla tapaukset avaavat aikakauden arvoja ja asenteita.

Nimismies Samuel Afleck oli kutsunut Leppävirran käräjille helmikuussa 1697 Lauri Mikonpoika Iivanaisen vastaamaan syytöksiin, että hän olisi aiheuttanut kerjäämässä olleen Kaisa Karvottaren kuoleman. Kaisa oli löydetty kuolleena Leppämäen kylästä, Erkki Mikkosen niityltä.

Karvotar oli ollut Iivanaisten talossa Walkiamäessä yhden päivän tammikuun loppupuolella, Paavalin messun aikaan. Talonväki ja Karvotar olivat ajautuneet riitaan, Kaisa oli murtautunut Iivanaisen ruoka-aittaan ja vienyt sieltä kaksi kappaa ruista. Iivanainen oli takavarikoinut Kaisalta sarkatakin. Varastamillaan rukiilla Kaisa Karvotar oli yrittänyt vaihtaa Lauri Haarasen talosta itselleen vaatetta. Iivanainen sai vaimonsa kanssa Karvottaren kiinni ja heidän renkinsä vei naisen Hyttilän kylään Simo Hyttiselle.

Kolmen päivän päästä Kaisa Karvotar oli kuollut, nälkään tai kylmään. Hän oli vaeltanut seitsemän kylän ohi, kunnes kuoli Leppämäessä. Leppämäkeen oli Walkiamäestä matkaa noin 30 kilometriä, joten tuskin Karvotar oli koko matkaa kävellyt, vaan kerjäläistä oli kiidätetty aina toisen kylän riesoiksi. Oikeus kysyi, olivatko Iivanaiset lyöneet Kaisaa siten, että vammat olisivat aiheuttaneet kuoleman. Siitä ei löytynyt todisteita. Vaikka Iivanaiset olivat ottaneet Kaisalta takin, niin kuolinhetkellä hänellä sanottiin olleen sarkanuttu ja kaksi paitaa. Olettavasti myös pitkä hame.

Kaisa Karvottaren veli Sigfred Karvonen ei sisarensa asianomistajana halunnut, että oikeus jatkaa asian käsittelyä. Hänen mielestään kukaan ei ole ollut vastuussa Kaisan kuolemasta. Käräjillä käsiteltiin toisaalla Mikko Iivanaisen ja Lauri Haarasen pahoinpitelyasiaa, jossa Iivanaiselle annettiin sakkoja mustelman ja vertavuotavan haavan aiheuttamisesta. Asiasta ei ollut mainintaa Karvottaren jutun yhteydessä, joten se välienselvittely lienee koskenut muita erimielisyyksiä.

Miten voi viedä rutiköyhältä kerjäläisnaiselta vaatteen päältä? Pahempaa aikalaisten mielestä lienee ollut tuo kerjäläisen tunkeutuminen ruoka-aittaan. Erikseen mainittiin, että Karvotar oli rikkonut aitan oven varkauden yhteydessä. Lisäksi kiinnittää huomioita, että kerjäläinen sai huomattavan hyvin kyytiä kylästä toiseen. Auttamisen halu ja kyky oli ilmeisen vähäistä. Köyhiä ei oltu vielä tuolloin ruodutettu tietyille taloille, vaan he kulkivat pitäjän alueella vapaasti ja talot antoivat, mitä pystyivät.

Ankara aika näkyi käräjillä muutenkin, kaksi Leppävirran käräoikeuden lautamiestä oli kuollut sitten edellisten käräjien. Pekka Suhosen ja Johan Pertinpoika Suhosen tilalle valittiin uudet lautamiehet. Lisäksi lueteltiin yksitoista pitäjän talonisäntää, jotka olivat kerjuulla, kuolleet, täysin köyhiä tai muuten autettavia.

Rantasalmen käräjillä Kupialassa 26.3.1698 taas leskiäiti Anna Ollintytär Kasitar oli haastanut Påhl Pertunpoika Sopasen käräjille tyttärensä kuolemantuottamuksesta. Hänen 10-vuotias tyttärensä Inga Pöllötar oli tunkeutunut paastonaikaan kevättalvella luvatta Sopasen riiheen, jossa oli ruokatavaraa. Hän oli yrittänyt päästä ”syömään maitoa” eli riihessä oli ollut ilmeisesti viiliä.

Sopasen riihestä oli aiemmin varastettu useampaan otteeseen ruokaa, joten hän oli rakentanut sinne eräänlaisen loukun. Eli asiattomaan tulijaan iski lujaa rautajousi. Se olikin osunut lapsen molempiin jalkoihin, niin että Valpuri Immotar kuoli viikon kuluessa tapahtumasta. Oliko Sopanen syyllinen lapsen kuolemaan? Äiti oli ollut tätä mieltä, mutta Valpurin edesmenneen isän sisko Reetta Immotar kertoi Valpurin olleen pahantapainen varas ihan pienestä lapsesta asti. Hän oli kuulemma mennyt kaikista lukoista läpi, jos halusi. Oikeus katsoi Valpurin pitkälti aiheuttaneen vammautumisensa itse, eikä Sopasta tuomittu tytön kuolemasta. Hänelle määrättiin kuitenkin sakkoja.

Rantasalmen Kupialassa taas selviteltiin 30.7. 1697 ylimääräisillä käräjillä 17-vuotiaan Inga Pöllöttaren kuolemaa. Inga Pöllötar oli kadonnut heinäkuun alkupäivinä. Ennen katoamista tyttö oli riidellyt ankarasti äitinsä Kirsti Wenaiton kanssa. Kirstin oli itsellinen (Savossa usein sanottiin loinen), kotoisin Heinävedeltä. Ingasta myös sanottiin, että hän oli elättynyt itseään kerjäämällä.

Todistajat olivat kuulleet riidan ja äidin oli nähty lyövän Ingaa piiskalla viisi kertaa. He olivat tapelleet pettuleivästä, jota tytär ei suosiolla äidilleen antanut. Riita oli ollut raivoisaa, sillä molemmat olivat repineet toisiaan tukasta ja käyneet käsiksi toisiinsa. Torppari Matti Niirasen tytär 16-vuotias Inga Niiratar oli nähnyt tapauksen. Sitten Inga Pöllötar katosi ja hänet löydettiin kolmen viikon päästä metsästä kuolleena.

Pöllötär tunnistettiin enää vaatteista. Kirsti Wenaito oli puhunut levottomia tapauksen jälkeen. Hän oli arvellut, että kohta meistä puhutaan (”mainitaan meitä tänä päivänä”) ja vangittuna hän oli hyvästellyt kotiväkensä, kuin kuolemaan menevä ihminen. Naapuri oli antanut Kirstille maitoa, jonka juotuaan tämä oli sanonut sen olleen viimeinen maito, jonka täällä juon. Kirsti kuitenkin kiisti surmanneensa tyttärensä.

Petäjän jälsi- ja nilakerroksesta tehtiin hätäravinnoksi pettujauhoja.
Taivalkoski 1917. Kuvaaja Samuli Paulaharju.
Museovirasto

Kirstin kannalta raskauttavaa oli sekin, että hänen miehensä Jöns Pöllönen ei vannonut vaimoaa syyttömäksi. Mies ei ollut Ingan katoamisen aikaan kotona. Sotilas Hannu Reponen todisti, että hän oli varma Kirstin syyllisyydestä. Ongelmana oli kuitenkin, ettei kukaan ollut nähnyt surmaa. Äiti ja tytär olivat kyllä riidelleet rajusti, mutta saattoihan joku muukin metsässä liikkua? Oli olemassa laajalti yhteisössä jaettu käsitys Kirstin syyllisyydestä, mutta henkirikostuomioon se ei riittänyt eikä myöskään vapauttavaan päätökseen. Kirsti Wenato oli kiistänyt syyllisyytensä ponnekkaasti koko prosessin ajan.

Tälle asialle saatiin päätös maaliskuussa 1698. Silloin Kirsti Wenato vannoi Rantasalmen kärijillä olevansa syytön:

”Minä Christin Wenato vannon Jumalan ja henen pyhän Evangeliumius cauta, etten minä ole syy taika wicapä minun tyttäre wainain Inga Pöllöttaren kuolemassa, josta minua ompi soimatu, nin totta minua Jumala autaco nin sielun ja rumin puolest.” Asia oli loppuun käsitelty. Wenatoa ei voitu tuomita kuolemaan, vbankilatuomioita ei 1600-luvulla annettu ja syyllisyydestä ei ollut varmuutta. Hänet vapautettiin. Tuolloin valalla oli paljon painoa, koska valapatto joutui varmasti kuoleman jälkeen helvettiin. Kirstille määrättiin sakkoja, joita voinee tulkita tässä oikeudenkäyntikuluiksi.

Näitä kaikkia tapauksia yhdistää se, että uhreina oli haavoittuvassa asemassa olevia lapsia ja naisia. Elettiin ankarien nälkävuosien aikaa, sadon epäonnistuminen iski pahiten tietysti niihin, joilla ei ollut mitään omaisuutta tai säästöjä. Nykyihmistä hämmentää erityisesti 10-vuotiaan Valpurin kohtalo, sillä aika pitkälle nälkäisen lapsen teko nähtiin pahempana kuin vamman ja kuoleman aiheuttaminen vaarallisella ansalla. Ei myöskään heti unohdu mielestä äiti ja tytär tappelemassa raivopäänä pettuleivän palasta. Eikä Kaisa Karvotar talvikylmällä taistelemassa hengestään ja vaatteistaan siinä lopulta epäonnistuen.

Nämä tapaukset ovat löytyneet sattumanvaraisesti, kun tein hakuja 1690-luvun lopun Pien-Savon tuomioikirjoihin.

Lähteet

Kaisa Karvotar: Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, KO a:6 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat (1697-1697) tiedosto 17, sivu 13, Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, KO a:8 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat (1698-16938) tiedosto 9,

Valpuri Immotar: Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, KO a:8, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat (1698-16938) tiedosto 93, 101

Inga Pöllötar: Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, KO a:6, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat (1697-1697), tiedosto 148, Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, KO a:8, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat (1698-1698), tiedosto 77