Elettiin tammikuun viimeisiä päiviä vuonna 1696 Tanskansaaressa, Nikkisten savutuvassa. Oli yö, isäntä Yrjö Nikkinen nukkui lattialla vieressään yksi perheen lapsista. Kolme muuta lasta nukkuivat tuvassa omilla tiloillaan. Vain perheen äiti Reetta Kinnunen valvoi. Hän lepäsi tuvan penkillä, josta nousi aika ajoin liikkumaan, hän oli levoton. Tupa oli aivan pimeä, edes uunin liesi ei hohkanut valoaan.
Reetta oli ajan termein puhuttuna mieleltään heikko. Ilmeisen tasaisia ja hyviä aikojakin oli, mutta nyt oli paha henki riivannut häntä joulusta asti. Hän haki muiden nukkuessa tupaan eteisestä kirveen. Hetken penkillä levättyään hän nousi, otti kirveen ja löi sillä miestään rintaan niin, että terä iskeytyi selkärankaan asti. Yrjö kuoli välittömästi. Reetta kertoi myöhemmin suunnitelleensa myös lasten surmaamista, mutta sitä hän ei kuitenkaan edes yrittänyt.
Reetta Kinnunen oli kotoisin Leppävirran kylästä. Oikeuden asiakirjoissa hän esiintyi vuonna 1693 vaatiessaan sisarensa mieheltä Matti Haloselta saamatta jäänyttä perintöosaansa. Reetta Kinnunen oli saanut perintönä kuparikattilan, lehmän, kaksi lammasta ja vaatteita. Halosen käsityksen mukaan oli toimitettu oikein. Oikeus oli samaa mieltä, mutta hyvän tahdon eleenä Halonen olisi ollut valmis antamaan Reetalle vielä lehmän ja viljaa. Reetta Kinnunen ei kuitenkaan ottanut tarjousta vastaan.
 |
| Tanskansaari isojakokartassa 1804. |
Yrjö
Nikkinen taas mainitaan eräässä oikeuden asiakirjassa kunnon miehenä. Hän
todisti oikeudessa riita-asiassa. Tanskansaari oli Leppävirran vanhimman
asutuksen alueita, siellä on asuttu varmuudella jo vuodesta 1561. Saari tarjosi
oivat kalavedet, mutta sopivat kaskimaat saattoivat loppua. Yrjön tiedetään
kyselleen myös maita tervanpolttoon muualta. 1600-luvun lopulla henkikirjassa
saaressa mainitaan henkiveron maksajina Yrjö Nikkinen, hänen poikansa Erkki
Nikkinen vaimonsa kanssa sekä sotilaan vaimo. Reettaa ei Yrjön rinnalla
mainita, hänet oli ehkä vapautettu verosta vaivaisuuden vuoksi.
Surmaa seurannut oikeudenkäynti kertoo karua tarinaa loppuun uupuneesta naisesta, joka olisi tarvinnut apua jo paljon aikaisemmin. 1600-luvulla apua mielisairauksiin ei ollut saatavissa. Perhe oli varmasti pelännyt, että Reetta tekisi jotakin itselleen. Hän oli puhunut itsensä surmaamisesta ja kadonnutkin kotiväeltä joitakin kertoja. Oikeuden pöytäkirjoissa ei mainita mitään perheen taloudellisesta asemasta. On mahdollista, että vuoden 1695 heikko sato oli tuonut perheen elämään epävarmuutta, joka lisäsi Reetta Kinnusen ahdistusta. Koko Savo oli matkalla kauheisiin nälkävuosiin 1696-97, jolloin arviolta 1/3 suomalaisista kuoli.
Oikeudenkäyntiin tuli vielä ylimääräinen mutka, kun Reetta Kinnunen väitti miehensä äitipuolen Susanna Kouvottaren mahdollisesti noituneen hänet tappamaan Yrjön. Vaikuttaa siltä, että Reetta Kinnunen oli varsin epävakaa oikeudenkäynnissä. Syytös noituudesta oli äärimmäisen vakava, sillä nyt myös Kouvotar oli vaarassa joutua mestattavaksi. Elettiin noitavainojen aikaa, jolloin niin kirkko kuin maallinenkin oikeus ottivat noituussyytteet vakavasti.
Oikeudenkäynnin aluksi syytetty tunnusti surman ja pyysi saada siitä lainmukaisen rangaistuksen. Ajan oikeuskäsityksen mukaan se tarkoitti mestausta eli kaulan katkaisemista ja vainajan polttamista roviolla. Kun vielä naapurit todistivat, että Reetta Kinnunen oli aika ajoin täysin normaali ja hallitsi mielensä, niin oikeus ei katsonut tarpeelliseksi lieventää rangaistusta mielen heikkouteen vedoten. Reetta oli kyllä itse sanonut, ettei hän olisi puolisoaan surmannut täysissä järjissään. Edellä mainittu noituussyyte ei myöskään vaikuttanut tuomioon.
Reetta Kinnunen mestattiin keväällä 1696. Ennen mestaustaan hän syytti Leppävirran kirkkoherra Clemens Bartholdi Oxmanille ja kirkkoherran apulaiselle Erik Wirilanderille uudestaan Susanna Kouvotarta noituudesta. Kouvottaren pelasti kuolemalta Kinnusen puheiden ristiriitaisuus. Oikeus ei ottanut niitä täydestä todesta eikä kukaan todistanut Kouvotarta noidaksi. Susanna Kouvotar vapautettiin kaikista syytteistä. Reetta Kinnunen mestattiin ja poltettiin roviolla Leppävirralla.
 |
| Drawing of the execution of Petrus Brenner, Stockholm, 1720. |
Lähteet
Pien-Savon
tuomiokunnan tuomiokirjat KO a:5 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat (1694-1696),
tiedosto 213
Pien-Savon
tuomiokunnan tuomiokirjat KO a:4 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat (1689-1693),
tiedosto 468
Pien-Savon
tuomiokunnan tuomiokirjat KO a:5 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat (1694-1696),
tiedosto 304
Savon
henkikirjat 1693 Leppävirta, Tanskansaari
https://fi.wikisource.org/wiki/Kuolemantuomioista_ja_niitten_t%C3%A4yt%C3%A4nt%C3%B6%C3%B6npanosta_Suomessa_ennen_vuotta_1826
Kuva: Hakkaraisen savupirtti Kaavin Hirvisaaresta, piirros Samuli Paulaharju 1907. Museovirasto.
