tiistai 20. lokakuuta 2026

1600-luvun turvattomat naiset - markkinamatkan onneton jälkipyykki Iisalmen käräjillä 1692

 

Savossa vesillä liikkuminen oli elinehto. Soutaen ja purjeiden
avulla tehtiin kirkko- ja kauppamatkat. 
Edelfelt, Ulkosaaristossa, 1898. Kansallisgalleria.

1600-luvun tuomiokirjoja lukiessa huomio kiinnittyy usein käräjäasian ohessa ilmi tuleviin seikkoihin. Vuonna 1692 Iisalmen käräjillä käsiteltiin siveellisyysasiaa. Olli Kämäräisen vaimo, Seika Laurintytär väitti, että Pekka Pekanpoika Lappalainen Iisalmen Haapajärveltä olisi harjoittanut haureutta hänen kanssaan Karvasalmen Myhkyrinsaaressa. Asiaa käsiteltiin kolmesti vuoden 1692 Iisalmen käräjillä. Seikon ja pekan välisistä suhteistä jää lopulta varsin epävarma olo, mutta ohessa kuitenkin joitakin huomioita.

Tuomiokirja paljasti myös eläväisen ja harvinaislaatuisen kuvan Ylä-Savon talonpoikien markkinamatkasta Lappeenrannan markkinoille.

Talonpoikien oli vietävä merkantilistisen kauppapakon sanelemana myyntiin tarkoitetut tuotteensa kaupunkien porvareille. Siellä he maksoivat kaupasta pikkutullia, joka lihotti kruunun kassaa. Ylä-Savosta lähdettiin joko Pohjanmaan kaupunkeihin tai Viipuriin. Viipurin porvarit tulivat syysmarkkinoille Lappeenrantaan talonpoikien lasteja vastaan.

Tervatynnyri 1800-luvulta.
Kansallismuseo.

Veijo Saloheimon mukaan matka Lappeenrannan markkinoille alkoi 1600-luvulla ääripisteissään Sonkajärveltä, Nilsiästä ja Pielavedeltä. Matkaan lähdettiin syksyllä, kun sato oli korjattu, karja pulskimmillaan, tervat ja voit tynnyreissä. Iisalmen seuduilta päästiin ensimmäisenä matkapäivänä Onkivedelle Karvasalmen edustalle Myhkyrinsaareen, jossa yövyttiin. Myös läheinen Lammasaari on mainittu tuomiokirjoissa lepopaikkana. Saarissa oli melko varmasti tulisijoja ja keittokota, koska arvatenkin näissä saarissa pysähdyttiin säännöllisesti lyhemmillä ja pidemmillä matkoilla. Karvasalmen jälkeen seuraava pysähdyspaikka oli Pöljänsalmen saaret, kuten Venesalo, Kakinsalo, Petynsaari ja Kärkkäänsaari.

Väki lähti matkaan suunnilleen samoihin aikoihin joka vuosi, jolloin syntyi useiden veneiden saattueita. Seurueet kohtasivat näissä leposaarissa. Yhdessä kulkemisesta oli hyötyä ja turvaa matkan vastuksissa. Maakannasten työläs ylitys onnistui paremmin, kun oli riuskaa työvoimaa siirtämään lastia. Eikä ole syytä vähätellä yhdessä matkustamisen sosiaalista puolta, tavattiin sukulaisia ja tuttavia, kuultiin uutisia.

Tämän käräjäjutun perusteella markkinamatkalla oli mukana niin naisia kuin miehiä. Naisetkin olivat tottuneita ja vahvoja soutajia, lisäksi viikkokausien matkalla heidän tehtävänään oli varmasti huolehtia ruuanlaitosta. Myytäväksi kuljetettiin myös karjaa, jonka hoitaminen oli perinteisesti naisten työ. Eikä matka ollut vain nuorten varassa, sillä isoisäksi mainittu Pekka Lappalainen oli yhden laivan peränpitäjä.

Kesäilta Saimaalla, Lauri Tervo.

Kun saattue saapui Karvasalmelle, niin suurimmat veneet raskaassa lastissa jätettiin ankkuriin kauas rannasta. Matkalaiset tuotiin pienemmillä veneillä rantaan. Myhkyrinsaaressa ja muissakin lähisaarissa (esim. Lammassaari) yöpyi ihmisiä eri puolilta Iisalmen pitäjää, Kiuruvedeltä, Pielavedeltä, Iisalmesta ja Lapinlahdelta.

Sytytettiin tulet ja alettiin ruokailla. Markkinamatkaan liittyi usein riehakastakin ilonpitoa. Matkalla oli sekalainen seurakunta niin vakaita talonpoikia kuin nuoria miehiä ja naisia. Kenellä oli paloviinaa, otti sitä varmasti matkalle mukaan, myös olutta nautittiin Myhkyrinsaaressa.

Käräjillä 1692 Olli Kämäräisen vaimo Seika Laurintytär syytti renki Pekka Pekanpoika Lappalaisen maanneen hänet yöllä Myhkyrinsaaressa matkalla Lappeenrantaan. Lappalainen oli tekoaikaan naimaton renkimies ja kotoisin Iisalmen Haapajärveltä. Pekka Lappalainen oli Seikan mukaan kehuskellut saavutuksellaan Pekka ja Lauri Kankkuselle yöllä ja tarjonnut näille olutta.

Lappalaisen toverit olivat sitten Seikan mukaan markkinamatkan aikana pilkanneet Sisko Laurintytärtä, laittaneet hänen päähänsä Pekan hatun ja puhutelleen häntä morsiameksi.

Syytteen ytimessä oli siis tämä Seika Laurintyttären väite, että Pekka olisi maannut hänet Muhkyrinsaaressa. Sen jälkeen Pekka olisi kertonut siitä muille, jolloin Seikaa olisi pilkattu pitkin matkaa Lappeenrantaan ja pidetty "narrina”. Sisko Laurintyttären haaste on erikoinen monellakin tavalla. Ensiksikin aikaa oli kulunut jo kolme vuotta, toiseksi ilmianto tulisi aiheuttamaan joka tapauksessa seuraamuksiin myös Seika Laurintyttärelle. Joko sakot haureudesta tai perättömistä puheista. Tuomiokirja ei sano sanaakaan väkisinmakuusta.

Ensimmäisessä käsittelyssä Lappalainen kiisti olleensa tekemisissä Seika Laurintyttären kanssa. Hän oli kyllä ollut nuorten kanssa rantanuotiolla, mutta yön hän oli nukkunut veneessä Heikki Tikkasen kanssa. Kiuruvetinen Olli Tikkanen todisti soutaneensa Pekan ja Heikin isoon veneeseen yöksi.[1]

Asiaa käsiteltiin kolme kertaa käräjillä, ensimmäisen kerran marraskuussa 1692. Seika Laurintytär ei saanut todistajia tulemaan käräjille tai todistaessaan he eivät olleet nähneet tai kuulleet mitään Seikan puheita tukevaa. Olli Tikkanen ei vannonut todistajan valaa, koska hänen vaimonsa oli Pekka Lappalaisen isän veljentytär. Olli Hyvönen taas kertoi nukkuneensa sikeästi, koska oli juonut illan aikana paloviinaa.

Useammpikin matkalla olleista miehistä kävi todistamassa, ettei matkan aikana kuulunut mitään puhetta Pekan ja Seikan suhteista. Lauri ja Matti Tenhunen olivat liikkuneet samassa markkinaseurueessa (he kuitenkin yöpyivät Onkiveden Lammassaaressa). He kertoivat, ettei Pekasta ja Seikasta juoruttu mitään heidän kuullen. Lautamies Antti Rönkkö, Juhan Kaarakainen ja Heikki Pekanpoika Lappalainen vannoivat valan ja todistivat yhdensuuntaisesti samaa – matkalla ei ollut liikkunut huhua siveettömästä menosta.

Kaarina Mikotar kertoi kyllä kuulleensa itseltään Seika Laurintyttäreltä Pöljänsalmen taukopaikalla, että Pekka Lappalainen ”pitää häntä narrinaan”. Samoin Pekka Rissanen Niemisjärven kylästä todisti samaa, mutta hän ei tiennyt miksi Seika Laurintytärtä pilkattiin. Kaarina Mikotar vielä erikseen sanoi, että Pekka Lappalainen oli hiljainen ja kunnollinen renki, joka ei markkinaretkellä aiheuttanut mitään pahaa kanssakulkijoilleen.

Seika Lauurintyttären päätodistaja oli Seika Kiiskitär, joka oli nukkunut Seika Laurintyttären vieressä ja nähnyt kaiken. Kun Kiiskitär saatiin vasta kolmansiin käräjiin todistamaan, niin Laurintytär ei olisikaan halunnut antaa tämän vannoa valaa. Joka tapauksessa Kiiskitär kertoi, ettei hänellä ollut mitään tietoa Myhkyrinsaaaren yön tapahtumista.

Hemminki Remes todisti Seikan vaatineen Pekka Lappalaiselta puoli tynnyriä ruista maineensa pilaamisesta. Seika oli kertonut olevansa köyhää väkeä ja Pekka oli rikas. Tämäkin saatettiin nähdä todisteena Seikaaa vastaan. Oliko Seika vain yrittänyt kiristää Pekalta itselleen elantoa?

Lisäksi lautamies Antti Rönkkö kertoi, että Sisko oli tunnustanut aiemmin käräjillä kirjurien tuvassa puhuneensa perättömiä Lappalaisesta.

Eipä ihme, että kolmansilla käräjillä Seika Laurintyttärelle luettiin 40 markan sakot, koska hän ei pystynyt osoittamaan syytöstään todeksi.

Entäpä jos Pekka makasikin Seikan Myhkyrinsaaressa väkisin tai niin, että Seika oli humalan takia kyvytön panemaan vastaan? 1600-luvun tuomiokirjoissa ei puhuta juuri koskaan raiskauksesta. Käytännössä mies sai tuomion vain, jos täysin ulkopuolinen ja tuntematon mies raiskasi naisen ja nainen pystyi osoittamaan huutaneensa apua sekä saaneensa vastustellessaan näkyviä vammoja. Jonkun piti kuulla nämä huudot ja naisen vammat oli heti näytettävä luotettaville todistajille, esimerkiksi lautamiehelle.

Yksityiskohta A. Edelfeltin maalauksesta Maitotyttö.
Kansallisgalleria

Seika Laurintytär yritti siis puhdistaa maineensa, josta liikkui hänen tietonsa mukaan rumia juttuja. Pekka Pekanpoika Lappalainen oli talollisen poika, isoisä oli samalla matkalla hänen kanssaan. Seika Laurintytär kuvaili itseään köyhäksi naiseksi. Olisiko säätyasema suojellut varakkaan talonpoikaisen suvun vesaa? Todistajien puheista jäi kuitenkin sellainen kuva, että osa matkaan osallistuneista tai muuten osallisista epäili yksityisesti Seikan puheissa olevan perää. Oikeus ei Seikan puheita uskonut. Sakkosumma oli köyhälle vaimolle melko varmasti mahdoton maksaa. Ilmeisesti sakkoja ei vielä tuolloin muunnettu automaattisesti varattomien kohdalla piiskaamiseksi, joten siltä Seika Lauritytär lienee säästynyt.

Lähteet

Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, KO a:4 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat (1689-1693), tiedosto 768, sivu 615

Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, KO a:4 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat (1689-1693), tiedosto 1021, sivu 2122

Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, KO a:4 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat (1689-1693), tiedosto 1163, sivu 2403

Kääriäinen, Kontrolli suurvallan syrjäseudulla: Kruunun ja paikallisyhteisön kohtaaminen Iisalmen pitäjän käräjillä 1684-1694, Pro gradu 2017, Helsingin yliopisto

Saloheimo, Savon historia II:2

FT Ville-Pekka Kääriäinen on tutkinut tätä tapausta gradussaan, sain häneltä tulkinta-apua. Vastuu virheistä on kuitenkin kirjoittajalla!

 



[1] Ollin isäksi tuomiokirjassa sanotaan Olli Laurinpoika Tikkanen, Heikki Tikkasen isäksi Heikki Paavalinpoika Tikkanen, molemmat Kiuruvedeltä.  

maanantai 5. lokakuuta 2026

Lauri Lappalaisen epäonninen kauppamatka ja tappelunrytäkkä Sonnilan kievarissa Lapinlahdella 1695

 

Talvimaisema Savosta
Magnus von Wright
Kansallisgalleria


Vanhoissa tuomiokirjoissa tulee varsin usein vastaan juttuja, jotka ovat saaneet alkunsa kievarissa. Niihin kokoontui kauppamiehiä ja muista matkustavaisia, jotka joutuivat milloin mistäkin riitoihin. Kievareissa piti olla tarjolla ruokaa ja juomaa yösijan lisäksi. Niinpä oluella ja paloviinalla saattoi joskus olla osuutta asioihin. Seuraavassa tapauksessa ei mainita viinasta mitään, joten osapuolet saattoivat olla selvinkin päin.

Sonnilan kievariin Lapinlahdella oli kokoontunut useampi matkaaja hevosineen 27.11.1695. Pihalla seisoi kolme hevosta reet täynnä tavaraa. Matkalaiset olivat pysähtyneet syömään eväitään ja lepäämään. Savolaisten kauppamatkat suuntautuivat 1600-luvulla Viipuriin ja Pohjanmaalle. Lähdettiinpä minne vain, niin matka oli pitkä. Silloin oli paras matkustaa isompana ryhmänä. Sonnilan kievaria piti tuolloin Niilo Laurinpoika Sonninen.

Tähän joukkoon astuivat sitten Juho Juhonpoika Lappalainen ja Paavo Partanen. Miehet alkoivat kysellä, minne kukakin oli matkalla. Kievarissa istui myös Lauri Pekanpoika Lappalainen, joka sanoi olevansa menossa ”rajalle”. Tämän saattoi tulkita niin, että hän olisi ollut menossa Nevanlinnaan (nykyisen Pietarin lähellä) myymään tuotteitaan venäläisille. Silloin hän olisi jättänyt maksamatta talonpojille määrätyn tullimaksun.

1600-luvulla Ruotsissa harjoitettiin merkantilistista talouspolitiikkaa. Sen yksi näkyvä merkki oli pyrkimys keskittää kaikki kauppa kaupunkeihin, jossa kruunun oli sitä helpompi verottaa. Talonpojat saivat käydä keskenään kauppaa itse kasvattamillaan elintarvikkeilla, mutta maakauppa oli heiltä muutoin kielletty.

Lauri Lappalaisen harmiksi Partasen ja Juho Lappalaisen seurassa oli myös Iisalmen nimismies Samuel Cajanus. Cajanus oli tulossa Partasen kanssa Onkiveden kylästä. Nimismies oli kovistellut siellä talollista, joka ei ollut maksanut hänelle käräjillä määrättyjä maksuja. Kun Cajanus ymmärsi Lappalaisen olevan menossa Nevanlinnaan, hän lähti tarkistamaan Lauri Lappalaisen reen sisältöä.

Reestä löytyi lähes 23 leiviskää talia ja tynnyri voita. Cajanus ilmoitti takavarikoivansa Lappalaisen lastin ja käski purkaa tavarat kievarin aittaan säilytykseen. Lappalainen ei hyväksynyt tätä alkuunkaan, vaan heitti nimismiestä jäätyneellä talipaakulla naamaan. Nimismies palautti paakun Laurille sillä seurauksella, että hän sai huulen halki ja heiluvat hampaat.

Myöhemmin Lauri Lappalainen väitti nimismiehen rikkoneen myös hänen ruoka-arkkunsa. Sydänjuuriaan myöten vihastunut Lauri haki osan takavarikoidusta lastista yöllä kievarin aitasta takaisin itselleen. Loppuosa oli viety lähellä asuneen Tahvo Antinpoika Ollikaisen aittaan.

Marraskuinen rähäkkä oli käsiteltävänä jo tammikuun lopulla 1696 Iisalmen käräjillä. Lauri Lappalainen oli valittanut nimismies Cajanuksen toimista Viipurin maaherra Anders Lindhielmille. Maaherra määräsi käskynhaltija Juhan Påssan tutkimaan asian. Laurin valituksen ydinkohta oli, että hän oli menossa Viipuriin ihan laillisille kaupoille. Talin ja voin hän oli kerännyt maksuina viljalainoista, joita hän oli antanut kotiseudullaan ”köyhälle väelle”.

Kauppatie Pohjois-Savosta Viipuriin
Kartta Ville-Pekka Kääriäinen


Asiaa ei saatu ratkaistua yksillä käräjillä. Lauri Lappalainen toi käräjille todistajiksi velallisiaan. Torpparit Olli Heikinpoika Lappalainen ja Lauri Pertinpoika Kolehmainen, talolliset Tuomas Juhonpoika Huttunen ja Erkki Lappalainen, torpparin vaimo Inka Matintytär Lapitar sekä sotilaan leski Kaarina Pekantyttö Läskitar todistivat toimittaneensa Lappalaiselle talia ja voita sopimuksen mukaan, koska olivat saaneet häneltä velaksi viljaa.

Erkki sai vannoa valan ja antaa lausunnon, vaikka hän oli sukua Laurille. Lauri oli Erkin isoisoisän veljen pojanpoika. Serkuksia siis. Sen sijaan alussa mainittu Juho Juhonpoika Lappalainen ei saanut vannoa valaa, koska Lauri Pekanpoika Lappalainen jääväsi hänet. Nimismies Cajanus taas esti kievarinpitäjä Niilo Sonnisen todistuksen vedoten siihen, että hänellä ja Sonnisella oli kiistaa.

Lisäksi Lappalainen löysi todistajia vannomaan, ettei hän ole koskaan harjoittanut laitonta maakauppaa.

Oikeus ratkaisi asian Lauri Lappalaisen eduksi. Hänelle oli palautettava takavarikoitu omaisuus tai sen arvo. Toisaalta oikeus katsoi, että nimismiehellä oli perusteltu syy epäilyynsä ja takavarikkoon. Näin hänelle tullut teosta seuraamuksia. Kumpikin sai pitää kivut ja säryt eikä Lappalaisen ruokakirstun särkemiselle löytynyt todistajaa.

Miksi ilmeinen väärinkäsitys syntyi? Jos Lauri Lappalainen olisikin ollut menossa Nevanlinnaan kaupoille, niin miksi hän julistaisi sitä isossa miesjoukossa kievarissa? On hyvä huomata, että elettiin ankarien katovuosien aikaa. Kruunun edusmiesten ja rahvaan välit saattoivat kiristyä hyvinkin pienestä. Olisiko Lappalainen sanonut kohtalokkaat sanansa uhmamielellä ja kyttäämiseen suiviintuneena? Lisäksi kiinnittää huomiota, ettei toinen Lappalaista vastaan puhuneista todistajista saanut lopulta todistaa. Ilmeisesti haapajärveläiset Juho ja Lauri Lappalainen eivät olleet ylimpiä ystäviä.

Syksyllä 1695 takana oli vaikea katovuosi, huoli painoi elannosta kaikkia. Tiukassa tilanteessa talonpoikien ”kiusaksi” asetetut virkamiehet saivat kyytiä. Erityisesti veronkantoon liittyviä juttuja löytyy tuomiokirjoista. Niissä voudit löivät niskottelevia isäntiä ja ottivat pakolla rästiveroja taloista.  Ohessa esimerkki Lapinlahden Niemismäestä 1691.

 

Lähteet

Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat 1694-1696, KO a:5 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat, tiedosto 202

Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat 1694-1696, KO a:5 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat, tiedosto 330

Pien-Savon tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat 1694-1696, KO a:5 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat, tiedosto 139

https://www.geni.com/people/Anders-Lindhielm/6000000009503976453

Kääriäinen, Kaupankäynti osana kaskitalonpojan toimeentuloa teoksessa Ojala & Turunen (toim.) Uudisraivaajien maa – Ylä-Savon asutus ja elämisen ehdot

Lappalainen, Sukunimi Lappalainen osa I, Alkujuuria Pohjois-Savossa 1500-1700-luvuilla

Saloheimo, Savon historia II:2, Savo suurvallan valjaissa 1617-1721