tiistai 24. maaliskuuta 2020

Viktor Roivaisen sotapolku 1940-1944




Viktor Roivainen varusmiehenä Ylämyllyllä.
Tyk.K/ JR 8. Kuvan väritys Suvi Salo.
Vike Roivainen on hyvin totinen, vähän vihaisenkin näköinen varusmiesaikana otetussa valokuvassa. Ehkäpä nuori mies koetti olla erityisen sotilaallinen ja jämäkkä. Olihan vastikään sodittu talvisota, jossa monta tuttua miestä kotikylältä ja lähiseudulta oli kaatunut. Varusmies vuonna 1941 tiesi joutuvansa hyvin todennäköisesti sotaan.

Vike (Viktor) Roivainen syntyi 28.2.1920 Maaningan Pöljällä. Kun Siilinjärven kunta perustettiin vuonna 1925, Pöljän kylä tuli osaksi Siilinjärveä. Olen kertonut isäni elämänvaiheet lyhyesti aiemmin, tässä blogitekstissä kerron hänen sotataipaleensa.

Viken ensimmäinen sotilaallinen tehtävä oli Pöljän rautatiesiltojen vartiointi syksyllä 1939. Suojeluskunnan aluepäällikkö Atte Rautiainen järjesti Aappolan Kolppasillan ja pysäkin sillan valvonnan. Mies tai vähintään poikanen valvoi aseen kanssa siltaa koko talvisodan ajan 22.4. 1940 saakka.[1] Maininnat vartioinnista loppuivat vuoden 1940 puolella. Perheessä on muisteltu, että Vike olisi ollut sahaamassa jäärailoja talviesteiksi Salpalinjalla. Tämä on voinut tapahtua myös varusmiespalveluksen aikana 1941, sillä välirauhan aikanakin jääesteitä koetettiin pitää yllä.[2]

Ratsurit työssään. SA-kuvat.
Varusmiespalveluksensa Vike Roivainen aloitti 23.3.1940 Ylämyllyn varuskunnassa. Siellä hänet koulutettiin tykkimieheksi ja ratsuriksi. Tykistöä kuljetettiin pääosin hevosvoimin, joten Roivaisesta tuli sotavuosinaan taitava hevosten hoitaja ja kengittäjä. Joensuun seudulla koulutettiin 8. Prikaatin joukkoja. Tästä prikaatista muodostettiin sitten JR 8, myöhemmin Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta kuuluisaksi tullut rykmentti. Jalkaväkirykmentillä oli 6 kpl panssarintorjuntatykkejä. Rykmentin miehistön, varusteiden, aseiden ja ammusten kuljettamiseen oli käytössä 378 vetohevosta ja 37 ratsuhevosta.[3]

”Ylämyllyn kankailla sitten sitä talvikautta vietettiin täyteen sullotuissa, jalkarättien hien ja muun hajun täyttämissä parakeissa. Kamina valoi lämpöä ja sen vieressä kuivuivat jalkarätit ja muut vaatteet.”[4]  Joulun 1940 Vike Roivainen sai viettää kotona, sillä hänellä oli lomaa 24.-28.12.

Suomessa asepalvelus kesti tuolloin vuoden, joten Vikenkin olisi pitänyt päästä siviiliin maaliskuussa 1941. Varusmiehiä ei kuitenkaan kotiutettu, sillä Suomen poliittinen johto oli päättänyt ottaa Saksan avulla talvisodassa menetetyt alueet ja vähän enemmänkin takaisin. Alettiin valmistautua ns. jatkosotaan. Jalkarättien hajussa marinoituneille miehille palveluksen jatkuminen oli varmasti melkoinen pettymys.[5]

Kesäkuun 17. päivänä 1941 määrättiin koko valtakunnan puolustusvoimat ylimääräisiin kertausharjoituksiin. JR 8 (tuolloin vielä prikaati) sai 18.6. käskyn siirtyä viipymättä pääviivytyslinjalle viivytysvalmiuteen. Eduskunta totesi illalla 25.6. Suomen taas joutuneen sotatoimien, lähinnä lukuisten ilmahyökkäysten, kohteeksi ja näin mukaan sotaan.[6]

Hevosia uitetaan päivän marssin jälkeen.
Kitee 27.6.1941. SA-kuvat.
JR 8 saapui Kiteenkylän maastoon 28.6., josta matka jatkui Kenraalinkylään. ”Marssi jatkui ohi Kutsun kylän rajalle. Kenraalinkyläksi sanoivat paikkaa, joka oli tyhjennetty siviileistä samalla tavalla kuin Kiteekin. Majoituimme synkkään kuusikkoon, johon sijoitimme teltat.”[7] Tästä alkoi rykmentin taival osana 11. divisoonaa kohti Aunuksen Karjalaa. JR 8 siirtyi hyökkäysasemiinsa tappioitta.[8] 

Kuvassa mahdollisesti luutnantti Helge Laiho.
Kuvateksi viestii arvostusta. Vike Roivaisen albumi.
.
Roivainen eteni Kenraalinkylään osastonsa, Tyk.K/JR 8 mukana. Komppanian päällikkö oli luutnantti H. Laiho ja komppania kuului Taisteluosasto Auttiin. JR 8 osallistui päävoimien iskuun Jänisjärven pohjois- ja koillispuolella. Karjalan Armeijan tavoitteena oli pyrkiä Sortavalaan ja sitten Laatokan itäpuolitse Aunukseen.[9]

Tykkikomppania osallistui kesän 1941 taisteluihin seuraavasti:

3.-5.7. Kukkovaara-Niinivaara-Petäjävaara
6.-7.7. Saarivaara
8.-10.7. Havuvaara
9.-10.7. Pahkavaara
10.-11.7. Sammalvaara-Kaatiovaara
11.-13.7. Koirinvaara
14.-15.7. Kypärälammet-Prolanvaara
17.-23.7. Jänisjoki (taisteluvalmiudessa)
22.-23.7. Koirinoja-Kitilä (taisteluvalmiudessa)
23.-24.7. Uomaa (siirtyminen)
24.-26.7. Lunkulansaari
26.-28.7. Mantsinsaari
29.7.-10.8. Salmi (taisteluvalmiudessa)
12.8.8.-19.9. Hyrsylä (taisteluvalmiudessa)[10]

Komppaniasta kaatui kesän taisteluissa vain kolme miestä.[11] Jalkaväkikomppanioiden menetykset olivat huomattavasti kovempia. Aselajin luonne näkyi. Tykkimiehet eivät normaalisti osallistuneet aivan eturintaman hyökkäyksiin, vaan antoivat tulitukea taaempaa. Heidän tehtävänsä oli huolehtia raskaat aseet asemiin, kunnostaa ja rakentaa asemia, vaihtaa asemapaikkoja, kuljettaa ammuksia ja huolehti hevosista, jotka olivat elintärkeitä kuljetuksen kannalta. Tiet olivat usein huonokuntoisia ja hyökkäysvaiheessa ruuhkautuneita. Vihollinen koetti jonkun verran häiritä liikkumista, mutta vähin tuloksin.

Viktor Roivainen sairastui 12.8. 1941 Tuuloksessa. Häntä hoidettiin 30 Sotasairaalassa Jyväskylässä 4.9.-16.9. 1941.  Hänet vapautettiin palveluksesta ja siirrettiin palvelusluokkaan E1 sydänlihasperäisen sairaiden vuoksi.[12]

Oletettavasti Viktor Roivainen vietti nyt loppuvuoden aina tammikuun puoliväliin saakka kotosalla tai Pohjois-Savon suojeluskuntapiirin määräämissä tehtävissä. Jälkikäteen Roivainen epäili, että sydändiagnoosi saattoi olla virheellinen, sillä sydänoireita ei myöhemmin elämässä ilmennyt.

16.1. 1942 Vike kutsuttiin uudelleen palvelukseen. Hänet määrättiin Jalkaväen Koulutuskeskukseen Kuopioon. Sieltä hän siirtyi 2.2.1942 IV AKE Esikuntakomppaniaan Aunukseen.[13] Tällainen komppania toimi esikunnan yhteydessä huolto-, kuljetus-, lähetti-, suojelu-, toimisto ja vartiohenkilöstönä. Viken tehtävät olivat oletettavasti huollon puolella. 24.7. 1942 lähtien Roivainen komennettiin sitten 3/JR 4 vahvuuteen kiväärimiehenä. Asemapaikka sijaitsi Kuuttilahdessa Laatokan rantamilla, Syvärin pohjoispuolella.

Saksalaisten hautausmaa Kuuttilahdessa. Vike Roivaisen albumi.
Vike tuli hyvin hiljaiselle lohkolle, jossa molemmilta puolin ammuttiin satunnaisesti kranaattitulta.   Vihollinen yritti aika ajoin tunnustella asemia lähettämällä partioita. Vihollisen tarkka-ampujat olivat myös jatkuvana uhkana. Sotapäiväkirjassa kerrotaan havainnot vastapuolelta kuuluvasta ”pulinasta”, sekä työn ja koneiden äänistä. Niin suomalaiset kuin venäläisetkin lähettivät kaijuttimilla propagandaa asemiin.

Talvipakkasissa ja lumimyräköissä yhdys- ja taisteluhautojen pitäminen avoimena lumesta oli kova työ. Keväisin korsut ja asemat täyttyivät vedestä ja liejusta. Sota oli hyvin pitkälti myös rakentamista ja ylläpitoa.  

Jouluna 1942 joukkoja viihdytti alikersantti Reino Helismaa orkestereineen.[14] Hän kuului JR 4 vahvuuteen. Myös Tapio Rautavaara aloitti jatkosodan samassa yksikössä, mutta miehet aloittivat musiikillisen yhteistyön vasta sodan jälkeen. Vike Roivainen kertoi myös nähneensä kuinka olympiamitalisti, voimistelija Heikki Savolainen harjoitteli Kuuttilahdessa. Savolainen oli rykmentin lääkintäkapteeni.

JR 4 lääkäri, lääkintäkapteeni Heikki Savolainen harjoitteli rintamallakin.
Syväri, Kuuttilahden lohko. SA-kuvat.
JR 4 siirtyi 13.6.1943 Pieni Korteslampi maastoon reserviin, jossa oltiin aina 15.5.1944 asti.[15] Siellä tehtävät olivat kenttävarustusten, teiden, asevelitalojen ja omien majoitustilojen rakentamista, polttopuiden tekemistä, koulutusta yms.

Mahdollisesti Kortesjärven varuskunta-alueella otettu
kuva. Vike näyttää rentoutuneelta.
Rykmentin mielialaa seurattiin, sillä Saksan tappiot itärintamalla eivät olleet mikään salaisuus. Lisäksi Neuvostoliiton propaganda toitotti Saksan häviötä ja houkutteli miehiä laskemaan aseensa. Kuri 3. pataljoonassa, jossa Vike palveli oli ollut ”tyydyttävä”. Mielialassa ei ole tapahtunut laskua, johon huomattavana positiivisena tekijänä mainittakoon hyvä majoitus Kortesjärven varuskunnassa sekä suhteellisen lauhat ilmat. Huoltotilanne tyydyttävä. Alkoholinjakelu ei ole tuottanut häiriöitä ptlj:ssa. Elokuvaesityksillä on ollut suuri osuus hyvän mielialan säilymiseen.[16]

Rauhallinen varuskuntaelämä loppui keväällä. 8. Divisioona vaihtoi 17. Divisioonan Syvärillä toukokuussa 1944. Tässä yhteydessä JR 4 sai rintamavastuun 24.5. 1944 alkaen Shemenskin lohkolla Syvärin eteläpuolella.[17]

Neuvostoliitto aloitti Karjalankannaksella suurhyökkäyksen 9.6.1944. Puhdetyöt, maanviljelyspuuhat, kalastus ja muut harrastelut lopetettiin ja ryhdyttiin varmistamaan puolustusasemia. Kun Kannaksen taisteluista tuli yhä huonompia uutisia, niin Aunuksesta lähdettiin vetäytymään mahdollisimman järjestäytyneesti ja armeijan voimavoimavaroja säästäen.

Vike Roivaisen vetäytyminen alkoi, kun III/JR 4 irrottautui linjasta 17.6. ja lähti yöllä marssimaan koti-Suomeen päin.[18] Karjalankylä 22.-23-6, Nurmoila 26.6., Mutajärvi 27.6., Nisajoki 27.-28.6., Pannila 30.6. Pataljoona lähti Palalahden kaakkoispuolelle tietöihin, jolloin vihollisen ilmavoimien tulituksessa 1.7. viisi sotilasta haavoittui, näiden joukossa oli Viktor Roivainen.

Harjamäen piirimielisairaala, sotavuosina palveli Sotasairaala 20 osastona.
Kuva Siilinjärven museot.
Vike pääsi hoitoon kotiseudulleen, sillä Siilinjärvellä toimi Sotasairaala 20 osasto Harjamäen mielisairaalassa. Lomallaan hän hautasi rintamalla kaatuneen veljensä ja kohtasi naapurikylällä heinäpellolla tutun rintamakaverin hame päällä. Mies ei ollut palannut lomalta  yksikköönsä ja autteli nyt sukulaisiaan heinätöissä. Vike Roivaiselle tyypillistä oli, ettei hän ilmiantanut tuttavaansa. Roivaisen toipumisloma loppui vasta 9.8., jolloin hän liittyi vanhaan yksikköönsä. JR 4 oli U-asemassa Luotojärvellä. Sieltä poika kirjoitti kotiin 6.9.1944.

Vaan kyllä olikin se viimeinen sotavuorokausi aika pirullinen entiseen verraten. Minä olin vielä vartiossa neljstä kuuteen silloin aamulla kun viiden aikaan lopetti sitten sotatoimet tässä meidän lohkolla. Kyllä tuli mieleen jos jotakin, kun olla jo mukamas aselepo, ja rautaa tuli sen kun sopi vaan, ja omat aseet olivat aivan hiljaa. Vaan nythän on kaikki ohi, ja poika voi hyvin ja parta kasvaa.

Eikä siihen ole kovin monta kuukautta kun täältä virmasta antavat meikeläiselle polttotilin, eikä se olekaan ehken tervalle, ainakin nyt on jo paljon mukavampi olo kun ei tarvitse piilotella eikä aina kuulostaa minne ne ranut menevät, vai tulevatko kohti. Eipä sitten taas muuta. Monin terv. Vike.[19]

Aselevon (4.9.1944) jälkeen joukot siirtyivät viiveellä Kiteelle ja viimeiseksi Kerimäelle. Miehet eivät päässeet suinkaan kotiin heti aselevon solmimisen jälkeen. Viktor Roivainenkin vapautettiin palveluksesta vasta 16.11.1944. Varusmiespalvelusta ja asepalvelusta oli tuolloin takana 730 päivää.

Viktor Roivainen. Sotaa ja elämää on kuvan ottohetkellä
jo koettu. 




[2] Salpalinjan salat, http://salpalinjansalat.blogspot.com/2014/02/jaarailot-talviesteina.html
[3] Jokipii (toim.), Tuntemattoman sotilaan rykmentti, 24
[4] sama, 21
[5] sama, 26
[6] sama, 36
[7] sama, 38
[8] sama, 39
[9] sama, 37
[11] Suomen sodissa 1939-45 menehtyneet, http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php
[12] Viktor Roivainen, sotilaspassi, kantakortti. Kansallisarkisto.
[14] 3/JR 4 sotapäiväkirja 26.12.1942
[15] sama
[16] 3/JR 4 sotapäiväkirja, 27.1.1944
[17] Suomen rintamamiehet 1939-1945 8.Div., 196-197
[18] 3/JR 4 sotapäiväkirja 17.6.1944
[19] Kasurinen, Kotikontujen tienoilta tervehtien. Muistelmia ja kuvia sota-ajalta, 93

Lähettänyt klo
Tunnisteet: , ,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)